18.4.2016

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja


Yksiä tämän vuoden lukusuunnitelmiani oli ja on edelleen lukea lisää Kazuo Ishiguroa. Joulun tienoilla lukemani Ole luonani aina teki vaikutuksen ja minua alkoi kamalasti kutkuttaa Ishiguron muutkin teokset, jotka vaikuttavat ihanan erilaisilta keskenään. Hankinkin luettavakseni Pitkän päivän illan, The Buried Giantin ja novellikokoelman Yösoittoja, joista jälkimmäisen olen nyt saanut päätökseen ensimmäisenä.

Yösoittoja-kokoelmassa on viisi novellia, joita kaikkia yhdistää musiikki. Avausnovellissa Iskelmähurmuri venetsialainen katusoittaja kohtaa kahvilassa äitinsä lempimuusikon Tony Gardernin. Gardner pestaa katusoittajan säestämään häntä kun hän esittää gondolasta serenadin vaimolleen. Novelli Come Rain or Come Shine on kokoelman tarinoista kenties kaikkein epäsuorimmin musiikkiin liittyvä. Siinä ulkomailla työskentelevä mies saapuu Lontooseen yliopistoaikaisen kaveripariskunnan luokse kylään. Mies saa pian huomata, että hän onkin saapunut sinne vain parantaakseen pariskunnan tulehtuneet välit.

Malvern Hills kertoo nuoresta kitaristista, joka löytämättä Lontoosta itselleen bändiä, päättää viettää kesänsä siskonsa ja tämän miehen omistamassa kahvilassa. Siellä hän kohtaa erikoisen sveitsiläisen pariskunnan, joiden käytös saa hänetkin miettimään omaa tilannettaan. Niminovellissa Yösoittoja vielä yleisölle tuntematon saksofonisti ajatuu kauneusleikkaukseen ja tutustuu naapurihuoneessa majailevaan kuuluisaan naiseen (joka esiintyy myös kokoelman avausnovellissa). Tapahtumiin liittyy muuan muassa eräs palkintopysti ja kalkkuna. Viimeisessä novellissa Sellisti nuori sellisti ajautuu sellonsoittajana virtuoosiksi itseään kutsuvan vanhemman naisen oppiin.

Yösoittoja on varsin mukava kokoelma, aika tavanomainen ja sikäli turvallinen, mutta myös joitakin yllätyksiä tuova. Pidin erityisen paljon novelleista Come Rain or Come Shine ja Yösoittoja. Etenkin ensimmäiseksi mainittu on hyvin hauska ja se sisältää oivallista tilannekomiikkaa ja kuivaa brittiläistä huumoria. Jälkimmäisestäkin suosikistani löytyy huumoria, mutta myös surumielisyyttä. Epävireisin on kenties kokoelman päättävä Sellisti, joka ei ainakaan minulle antanut kamalasti mitään erityistä. Kokoelman novelleja yhdistää musiikin ja sen antamien lupausten lisäksi iltahämärän myötä tuleva katumuksen, epäonnistumisen tai jokin muu päähenkilön asioita muuttava tunne. Novellit voisi ajatella myös eri musiikkikappaleiksi, sillä niiden tunnelmissa on paljon eroa, vaikka kaikkien pohjavire onkin lopulta aika melankolinen.

Yösoittoja ei ole lempinovellikokoelmani, mutta se kannatti lukea. Oikeastaan luin sen loput neljä novellia vuorokauden sisällä, joten se ehkä kertoo jotain niiden vetävyydestä. En malta odottaa seuraavia lukulistallani olevia Ishiguroja!

Muissa blogeissa: P. S. Rakastan kirjoja, Amman lukuhetki, Lumiomena, Kirjainten virrassa, Kirjoihin kadonnut, Luetut, lukemattomat, Oksan hyllyl, Sinisen linnan kirjasto.

––

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
(Nocturnes, 2009)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2011, 226 s.

4 kommenttia :

  1. Oi, minäkin haluaisin lukea Ishiguroa lisää! Pakko kehua tuota yhtä lausetta, "Epävireisin on kenties kokoelman päättävä Sellisti", aivan mahtava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla tätä, kun pyysit vinkkejä novellikokoelmistakin :) Minä en osaa nyt päättää, lukisinko Ishigurolta seuraavaksi Pitkän päivän illan vai The Buried Giantin!

      Poista
  2. Ishiguro on tehnyt minuunkin vaikutuksen. Olen lukenut Ole luonani aina ja Pitkän päivän ilta. Tämänkin haluan lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen sitä, miten erilaisiin miljöisiin hän osaa tarinansa sijoittaa, jokainen kirja kun vaikuttaa niin erilaiselta muihin verrattuna! Kun iskee novellinnälkä, niin tämä on aivan käypä siihen :)

      Poista