7.4.2016

John Williams: Butcher's Crossing

 
John Williamsin Stoner oli viime vuoden suosikkikirjani, ylivoimaisesti. Siksi olikin hyvin jännittävää, kun Williamsin toinen kirja, Butcher's Crossing, suomennettiin alkuvuodesta.

Eletään 1800-luvun loppupuolta. Nuori mies nimeltä Will Andrews on jättänyt yliopisto-opintonsa kesken ja saapuu länteen Butcher's Crossingin kyläpahaseen. Hän haluaa löytää itsensä lännestä, kokea sen individualismin, jonka voi löytää ainoastaan asuttamattomasta, kesyttämättömästä luonnossa. Hyvä, aito ja kaunis löytyy vain luonnosta, Will ajattelee. Butcher's Crossing elää biisoninmetsästyksestä ja niinpä myös Will päätyy mukaan seurueeseen, joka on lähdössä Coloradon vuoristoon etsimään poikkeuksellisen suurta biisonilaumaa, joka on nähtyi siellä viimeksi vuosia sitten.

Butcher's Crossing on selkeä lännenromaani. Ihmisen, luonnon ja niiden välisen suhteen kuvaaminen on yhtä pelkistettyä ja tarkkanäköistä kuin Stonerissakin oli ihmismielen kuvaus. Muuten tässä romaanissa ollaan ihan erilaisessa maisemassa ja aikakaudessa.

Biisoninteurastus on raskasta luettavaa, etenkin kun tietää, mihin tuo villitys melkein johti. Williamsin tekstistä voikin löytää kritiikin ihmisluonnon ahneutta ja pakkomielteisyyttä kohtaan, miten ihminen voi halutessaan muuttua julmaksi tappokoneeksi. Hetkittäin myös Will tajuaa sen, mutta suhtautuu siihen samalla myös ihailevasti. Vaikka aihe on raaka, täytyy myöntää, että Williamsin tekstissä on silti imua, sillä se on niin ihailtavan tarkkanäköistä.

Suhtaudun Butcher's Crossingiin hieman ristiriitaisesti. Se on kirjoitettu ja suomennettu äärimmäisen hyvin. Henkilöhahmot ovat hauskan karikatyyrimaisia, lännenromaaneille tyypillisiä. Biisoninmetsästys ei ole tarinan pääasia, vaan se, miten Will kasvaa tuolla matkalla ja mitä hän oppii itsestään ja elämästä ylipäänsä. Lähtiessään Will on vielä hyvin naiivi, periaatteessa vielä lapsi. Matkan varrella hän kokee fyysisen olemuksensa lisäksi muutoksen myös psykologisella tasolla. Hän miehistyy, hän kasvaa aikuiseksi. En kuitenkaan voinut välttyä vertaamasta tätä Stoneriin, josta tuli heti yksiä suosikkejani ikinä. Butcher's Crossing on Stoneriin verrattuna suoraan sanoen vähän tylsä ja liian selkeä, ennalta-arvattavakin. Stoner oli minulle samastuttavampi ja se antoi minulle henkilökohtaisella tasolla paljon enemmän. Stonerin päähenkilön kokemukset sopivat minusta paremmin nykypäivään, joten se tulee lähemmäksi.

Olen lukenut paljon ylistäviä kommentteja Butcher's Crossingista ja toiset ovat pitäneet siitä jopa enemmän kuin Stonerista. Kannattaa siis kokeilla rohkeasti ja verrata itse.

Muissa blogeissa: Hemulin kirjahylly, Lumiomena, Ullan luetut kirjat, Kaisa Reetta T., Kirjapolkuni ja Kirjakirppu.
––

John Williams: Butcher's Crossing
(Butcher's Crossing, 1960)
Suom. Ilkka Rekiaro
Bazar 2016, 334 s.

6 kommenttia :

  1. Olen miettinyt tämän lukemista, mutta jotenkin aihe ei tahdo kyllä napata yhtään. En siis ole ainakaan heti lukemassa, mutta katsotaan, jos jossain vaiheessa kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lännenromaanit ovat minullekin lähtökohtaisesti vähän meh. Patrick deWittin Sistersin veljekset oli mahtava, koska se oli niin koominen, mutta sitten Cormac McCarthyn Veren ääriin oli aika kuiva. Ehkä humoristiset lännenromaanit ovat enemmän minun juttuni :D

      Poista
  2. Voi että tämä kirja on hyvä. Ehdottomasti kyseenalaistaa ihmisyyttä ja elämää monin tavoin, hyvin hienolla tavalla myös "Hessemäistä" pohdintaa mukana... Aivan loistava. :))) Kiitos linkistä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että romaani tavoitti sinut paljon paremmin kuin minut! Ehkä länkkärit eivät ole ihan minun juttuni (paitsi humoristiset sellaiset, kuten tuossa ylempänä kirjoitin) tai saattoihan olla, että vertasin tätä ihan liikaa Stoneriin, joka on i h a n a .

      Poista
  3. Minä kuulun siihen sakkiin, joka piti BC:sta Stoneria enemmän. Williamsin karuhko kuvaustyyli toimi tässä erämaaseikkailussa paremmin, vaikka osa tapahtumista erityisesti lopun synkkään juonenkäänteeseen ovatkin vähän ennalta-arvattavia. Hieno ja kiinnostava romaani joka tapauksessa, vaikka aihe ei minuakaan aluksi kiehtonut juuri lainkaan. -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Williamsilla on todellakin omanlaisensa, rauhallinen mutta tietyllä tapaa myös karu tyyli kuvata asioita, joka näkyy molemmissa suomennetuissa romaaneissa ja josta kyllä pidän suuresti. Tässä länkkäriteema taisi olla minulle liian etäännyttävä, kun taas Stoner kliseisesti sanoen iski suoraan sydämeen.

      Poista