29.4.2016

NY Times By the Book Tag


Heippa hiljaisuudesta! Aloitin kaksi viikkoa sitten puolipäiväisen työkeikan, olen viettänyt viikon lukien tiiviisti tenttiin, joka on nyt vihdoin tehty, ja tuskaillut gradun kanssa. Olen kaivannut ihan kamalasti kunnon lukemista, sillä olen tälläkin viikolla ehtinyt lukea vain iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Tänään tentin jälkeen olenkin istunut tiiviisti nenä kiinni kirjassa, miten luksusta! Nyt pidän pientä taukoa ja päätin tehdä tämän BookTubessa ja muutamissa suomalaisissakin kirjablogeissa pyörineen NY Times By the Book Tagin, jossa vastataan kymmeneen eri kirjalliseen kysymykseen.

1. Mikä kirja on tällä hetkellä yöpöydälläsi?

Minulla ei ole yöpöytää, mutta peilipöydän jakkara toimittaa samaa virkaa, vaikka sijaitseekin sängyn jalkopäässä. Luen paraikaa Lauren Groffin Fates and Furiesia, joka oli esimerkiksi National Book Award -ehdokkaana. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, hauskaltakin, ja minulla on koko ajan sellainen tunne, että kohta tapahtuu jotain kamalaa tai järisyttävää tai jotain.

2. Mikä on viimeisin todella upea kirja jonka luit?

Itse asiassa ainoa kirja, joka on saanut minulta tähän mennessä tänä vuonna täydet viisi tähteä Goodreadsissa, on Tommi Kinnusen Lopotti. Joten se lienee viimeisin upea kirja.

3. Jos voisit tavata kenet tahansa kirjailijan – elävän tai kuolleen – kuka se olisi? Mitä haluaisit kysyä häneltä?

En liiemmin fanita kirjailijoita, fanitan heidän kirjojaan. Mutta jos täytyisi nyt tavata joku, haluaisin tavata John Irvingin tai Margaret Atwoodin. En tiedä, mitä heiltä kysyisin, ehkä haluaisin vain jutella heidän kirjoistaan.

4. Mistä hyllystäsi löytyvistä kirjoista muut olisivat yllättyneitä?

Varmaankin Hans Feneisin Anatomisk bildordbokista, sillä a) en opiskele alaa, jossa tarvitsisi anatomian tuntemusta ja b) en osaa ruotsia niin hyvin, että pystyisin lukemaan selitykset. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, milloin täytyy tietää, mitä mikäkin ihmiskehon osa on latinaksi.

5. Miten olet järjestänyt henkilökohtaisen kirjastosi?

Sanotaanko, että en mitenkään. Hyvin sattumanvaraisesti. Yritin aluksi järjestää kirjat siten, että toisessa hyllyssä olisi suurin piirtein ne kirjat, jotka olen jo lukenut, lempparit ylimmillä hyllyillä, ja lukemattomat toisessa hyllyssä, mutta nykyään ne ovat onnellisesti sekaisin. Suurin osa kirjoista on kahdessa normaalikokoisessa kirjahyllyssä ja loput pitkin poikin asuntoa: sohvan käsinojalla, makuuhuoneen lattialla, kirjoituspöydällä, tuolilla, keittiön pöydällä, mitkä missäkin.

6. Minkä kirjan aina vannot lukevasi, mutta et ole vieläkään saanut aikaiseksi? Kirja, jonka lukemattomuudesta tunnet suorastaan häpeää?

Maailmassa on niin paljon kirjoja ja lisää tulee koko ajan, etten ainakaan tunne häpeää siitä, etten ole lukenut joitain tiettyjä kirjoja. Toki haluaisin lukea vaikka ja mitä, mutta jos en koskaan ehdi, en ehdi. Klassikoita olisi tietysti kiva lukea enemmän, mutta onneksi se vähän paikkaantuu kirjallisuuskurssien tenttimateriaalien avustuksella. George R. R. Martinin A Game of Thrones on yksi sellainen kirja (ja A Song of Ice and Fire sellainen sarja), jonka vannon lukevani aina ennen kuin uusi Game of Thrones -televisiosarjan kausi alkaa, mutta tiedän joka vuosi miten käy. Niin tänäkin vuonna.

7. Pettymys, yliarvostettu, ei vain hyvä – mistä kirjasta et pitänyt, vaikka oletit, että pitäisit? Muistatko viimeisintä kirjaa, jonka jätit kesken?

Viimeisin pettymys on ollut Jessie Burtonin The Miniaturist. Luulin, että pitäisin siitä, sillä se vaikutti kuvausten perusteella niin kiehtovalta, mutta kun tarina sitten olikin ihan muuta, petyin pahasti. Viimeisin kesken jättämäni kirja oli ihan äskettäin Otto Lehtisen Wurlitzer, johon en parinkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen päässyt ollenkaan sisälle.

8. Millaiset tarinat kiehtovat sinua? Millaisista pysyt erossa?

Genrejen suhteen olen melko kaikkiruokainen. Pidän erityisesti lapsikertojista (silloin kun ne ovat uskottavia), kasvutarinoista sekä perhe- ja sukupolviromaaneista. Itsestäänselvästi rakastan myös historiallisia romaaneja. Tiivis, mutta taitava ja kaunis kerronta viehättää minua. Toki haluan myös jotain henkilöhahmoilta, en pidä siitä, jos ne ovat liian ohuita. En myöskään pidä liian romanttisista kirjoista enkä liian kokeellisista romaaneista enkä liiasta toistosta tehokeinona. Liian kauniit kielikuvat ovat nekin häiritseviä.

9. Minkä kirjan antaisit luettavaksi presidentille?

Antaisin Sauli Niinistölle luettavaksi Fredrik Backmanin romaanin Mies, joka rakasti järjestystä, joka voisi tuoda hänelle hymyn huulille näinä ankeina aikoina.

10. Mitä aiot lukea seuraavaksi?

Seuraavaksi suunnittelin lukevani Rosa Liksomin romaanin Hytti nro 6, sillä sen laina-aika loppuu pian enkä voi enää uusia sitä. Saatan aloittaa samoihin aikoihin myös Helen Oyeyemin Boy, Snow, Birdin.

Haastan tähän tagiin mukaan kaikki, jotka lukivat tämän postauksen tänne loppuun asti, olkaa hyvät!

19.4.2016

Pulitzer Prize for Fiction 2016: voittaja ja finalistit


Eilen illalla Suomen aikaa jaettiin sadannetta vuottaan juhlivan Pulitzerin journalistiikan, kirjallisuuden ja musiikin alan palkinnot. Mielenkiintoni kohdistui tietysti parhaimpana palkittavaan kaunokirjalliseen teokseen ja samaisen kategorian ehdokkaisiin. Palkinto myönnetään edellisen kalenterivuoden aikana julkaistulle yhdysvaltalaiselle romaanille, joka kuvaa ensisijaisesti elämää Yhdysvalloissa. Vuodesta 1980 lähtien palkinnon voittajan ohessa on julkistettu myös finalistit, joita on yleensä ollut kaksi, niin myös tänä vuonna. Kaikki Pulitzerin voittajat näet täältä.

Tämän vuoden Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon sai


Viet Thanh Nguyen: The Sympathizer

Romaani kertoo Vietnamin sodasta ja sen jälkivaikutuksista Yhdysvaltoihin palaavan kapteenin ja kaksoisagentin kertomana.

Kaksi finalistia olivat


Kelly Link: Get in Trouble : Stories

Maagista realismia edustava novellikokoelma, jonka tarinoita yhdistää vaikeuksiin joutuminen.


Margaret Verble: Maud's Line

18-vuotiaan cherokee-heimoon kuuluvan Maudin elämästä 1920-luvun Oklahomassa kertova romaani.

––

Sellainen voittaja ja sellaiset finalistit tänä vuonna. Viime vuoden voittaja Anthony Doerrin All the Light We Cannot See herätti paljon keskustelua puolesta ja vastaan, mutta luulen, että The Sympathizer sopii paremmin yleiseen "Pulitzer-muottiin". Vai sopiiko? Romaani oli ehdolla myös PEN/Faulkner Award for Fictionin saajaksi.

Minussa voittaja ei herätä sen kummempia tunteita, finalistikaksikon teokset vaikuttavat kiinnostavammilta. Entä teistä?

18.4.2016

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja


Yksiä tämän vuoden lukusuunnitelmiani oli ja on edelleen lukea lisää Kazuo Ishiguroa. Joulun tienoilla lukemani Ole luonani aina teki vaikutuksen ja minua alkoi kamalasti kutkuttaa Ishiguron muutkin teokset, jotka vaikuttavat ihanan erilaisilta keskenään. Hankinkin luettavakseni Pitkän päivän illan, The Buried Giantin ja novellikokoelman Yösoittoja, joista jälkimmäisen olen nyt saanut päätökseen ensimmäisenä.

Yösoittoja-kokoelmassa on viisi novellia, joita kaikkia yhdistää musiikki. Avausnovellissa Iskelmähurmuri venetsialainen katusoittaja kohtaa kahvilassa äitinsä lempimuusikon Tony Gardernin. Gardner pestaa katusoittajan säestämään häntä kun hän esittää gondolasta serenadin vaimolleen. Novelli Come Rain or Come Shine on kokoelman tarinoista kenties kaikkein epäsuorimmin musiikkiin liittyvä. Siinä ulkomailla työskentelevä mies saapuu Lontooseen yliopistoaikaisen kaveripariskunnan luokse kylään. Mies saa pian huomata, että hän onkin saapunut sinne vain parantaakseen pariskunnan tulehtuneet välit.

Malvern Hills kertoo nuoresta kitaristista, joka löytämättä Lontoosta itselleen bändiä, päättää viettää kesänsä siskonsa ja tämän miehen omistamassa kahvilassa. Siellä hän kohtaa erikoisen sveitsiläisen pariskunnan, joiden käytös saa hänetkin miettimään omaa tilannettaan. Niminovellissa Yösoittoja vielä yleisölle tuntematon saksofonisti ajatuu kauneusleikkaukseen ja tutustuu naapurihuoneessa majailevaan kuuluisaan naiseen (joka esiintyy myös kokoelman avausnovellissa). Tapahtumiin liittyy muuan muassa eräs palkintopysti ja kalkkuna. Viimeisessä novellissa Sellisti nuori sellisti ajautuu sellonsoittajana virtuoosiksi itseään kutsuvan vanhemman naisen oppiin.

Yösoittoja on varsin mukava kokoelma, aika tavanomainen ja sikäli turvallinen, mutta myös joitakin yllätyksiä tuova. Pidin erityisen paljon novelleista Come Rain or Come Shine ja Yösoittoja. Etenkin ensimmäiseksi mainittu on hyvin hauska ja se sisältää oivallista tilannekomiikkaa ja kuivaa brittiläistä huumoria. Jälkimmäisestäkin suosikistani löytyy huumoria, mutta myös surumielisyyttä. Epävireisin on kenties kokoelman päättävä Sellisti, joka ei ainakaan minulle antanut kamalasti mitään erityistä. Kokoelman novelleja yhdistää musiikin ja sen antamien lupausten lisäksi iltahämärän myötä tuleva katumuksen, epäonnistumisen tai jokin muu päähenkilön asioita muuttava tunne. Novellit voisi ajatella myös eri musiikkikappaleiksi, sillä niiden tunnelmissa on paljon eroa, vaikka kaikkien pohjavire onkin lopulta aika melankolinen.

Yösoittoja ei ole lempinovellikokoelmani, mutta se kannatti lukea. Oikeastaan luin sen loput neljä novellia vuorokauden sisällä, joten se ehkä kertoo jotain niiden vetävyydestä. En malta odottaa seuraavia lukulistallani olevia Ishiguroja!

Muissa blogeissa: P. S. Rakastan kirjoja, Amman lukuhetki, Lumiomena, Kirjainten virrassa, Kirjoihin kadonnut, Luetut, lukemattomat, Oksan hyllyl, Sinisen linnan kirjasto.

––

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja
(Nocturnes, 2009)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2011, 226 s.

17.4.2016

Susan Fletcher: Noidan rippi


Kävi niin hullusti, että luin viimeisenkin suomennetun Susan Fletcherin kirjan. Eikä hän ole kirjoittanut toistaiseksi niiden lisäksi muuta kuin nuortenromaanin A Little in Love, joka ei näin lähtökohtaisesti minua oikein kiinnosta. Sinällään hassua, että luin hänen kaikki suomennoksensa muutaman vuoden sisään (itse asiassa yhden per vuosi vuodesta 2013 alkaen), vaikkei hän ole lähellekään lempikirjailijani ja pidän hänen tuotantoaan hieman epätasaisena. Vuoteen tuntui kuitenkin aina sisältyvän Fletcherin mentävä rako, joten jokin hänen kirjoissaan on jaksanut kiehtoa.

Corrag on koko nuoren ikänsä saanut kuulla olevansa noita, akka, huora, ämmänpiru. Niin myös hänen äitinsä ja äidinäitinsä. Corragin äiti tietää hetkensä tulleen ja kuiskaa lapselleen: Luoteeseen! Mene! Mene! Ja niin Corrag lähtee matkaan, harmaan tammansa selässä. Nyt hän istuu ahtaassa sellissä, kuiskailee Alasdairin nimeä ja kuuntelee, kuinka ulkona kasataan roviota, häntä varten.

Muuan irlantilainen kirkonmies ja jakobiitti Charles Leslie on tullut seudulle selvittämään Ylämaalla Glencoen laaksossa äskettäin tapahtunutta MacDonaldien klaaniin kohdistunutta verilöylyä. Hän kuulee vankilassa olevan noidan olleen siinä osallisena, joten hän haluaa kuulla tätä todistajana. Mutta mitä Corrag kertookaan elämästään tuossa laaksossa, paikasta, jossa hän viimein sai olla oma itsensä, missä häntä ei kutsuttu noidaksi. Sen eläimistä, vuorista, talvista, asukkaista, lopulta myös Alasdairista, verilöylystä.

Noidan rippi on tyyliltään hyvin samankaltainen kuin Fletcherin muutkin kirjat. Kieli on lyyristä ja kaunista, tunnelma pakahduttava. Pidinkin erityisen paljon luonnon kuvaamisesta ja Corragin ympäristöstään löytämistä pienistä ilon aiheista muuten hyvin askeettisen elämän keskellä. Juonen osalta kirja oli minulle kuitenkin melko vaisu. Corragin tarina on toki koskettava, vieläpä kun tietää sen pohjautuvan tositapahtumiin, mutta sen sanoma oli lopulta vähän liian maailmaa syleilevä ja odotettavissa oleva. Paikoitellen tarina on myös vähän tylsä ja jouduin välillä ihan taistelemaan jatkaakseni kirjan parissa. Tehokeinona käytetty toisto otti välillä hermoon, mutta ei niin pahasti kuin ensimmäisessä lukemassani Fletcherin kirjassa, Meriharakoissa.

Noidan rippi oli minulle heikoimpia Fletcherin kirjoja. Pidin paljon Tummanhopeisesta merestä ja Irlantilaisesta tytöstä, mutta tämä ja Meriharakat ovat olleet pieniä pettymyksiä. Tai en tiedä, ovatko ne olleet sinällään pettymyksiä, sillä ne ovat kuitenkin olleet aikanaan aivan hyviä lukukokemuksia, mutta eivät mitään mieleenpainuvia. Saapa nähdä, mitä ja milloin Fletcher kirjoittaa lisää, vai onko hänellä kenties jo seuraava romaani työn alla.


––

Susan Fletcher: Noidan rippi
(Corrag, 2010)
Suom. Jonna Joskitt
Like 2011, 400 s.

15.4.2016

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

 
Luin Raymond Carverin novellikokoelman Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta (mikä ihana nimi kirjalle!) jo jokin aika sitten ja valitettavasti kokoelman tarinat ovat jo ehtineet aikalailla haalistua mielestäni, vaikka ne lukuhetkellä tekivätkin vaikutuksen. Siksi lyhyt ja napakka postaus.

Kokoelman seitsemäntoista novellia ovat tiiviitä, mutta silti psykologisesti tarkkoja tilannekuvia ihmisten välisistä tilanteista. Useimmat novelleja hallitsevista tilanteista ovat varsin jännitteisiä, mutta mahtuu joukkoon myös melko arkipäivisiäkin asioita ja sattumuksia. Niissä vallitsevaa tunnelmaa on vaikea kuvailla, mutta usean novellin jälkeen tunsin oloni hieman alakuloiseksi. Niin, ehkä novellit ovat hieman surullisia, mutta hyvällä tavalla.

Kaikki novellit kuvaavat tavalla tai toisella ihmissuhteita, usein myös rakkautta, yleensä vaikeuksissa olevaa tai jo päättynyttä sellaista. Osa novelleista on vain parin sivun mittaisia, osa hieman pidempiä, ja ne kaikki päättyvät niin, että lukija joutuu väkisinkin miettimään tuon novellissa kuvatun kohtauksen sanomaa. Useimmat novelleista eivät ole ajallisesti laajoja, vaan tiettyjä hetkiä elämästä, kuin elokuvan kohtauksia.

Kokoelmasta jäi parhaiten mieleeni sen niminovelli Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta, kenties Birdman-elokuvan vuoksi, vaikka itse novellikin teki minuun vaikutuksen. Muuten kokoelman novellit ovat jo vähän unohtuneet mielestäni, vaikka sen muistan, että novellit kuitenkin paranevat loppua kohden. Myös Carverin taito kuvata ja kertoa lyhyesti niin monimutkaisista ihmismielen asioista ja ihmisten välisistä suhteista jäi vahvasti mieleeni.

Tämä Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -kokoelman painos on ensisuomennos Carverin samannimisestä kokoelmasta vuodelta 1981. Toinen samanniminen Carverin kokoelma on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 1986, mutta se on koottu useasta eri Carverin teoksesta, ja se sisältää vain kolme novellia tästä alkuperäisestä kokoelmasta.

Muissa blogeissa: Tuijata. Kulttuuripohdintoja

––

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta
(What We Talk About When We Talk About Love, 1981)
Suom. Seppo Lahtinen
Sammakko 2015, 158 s.

14.4.2016

The Man Booker International Prize 2016: lyhytlista


Surukseni tänään ilmoitan Man Booker Internationalin tämän kevään lyhytlistan. Jos muistatte kenen kirja oli kuukausi takaperin ilmoitetulla pitkälistalla, ymmärrätte suruni ja kenties jaatte sen. Aivan, Aki Ollikaisen White Hunger (Nälkävuosi, 2013) ei päässyt kisassa enää eteenpäin. Mikä harmi!

No, katsotaan kuitenkin lyhytlistalle päässyt kuusikko, varmasti nekin ovat paikkansa tällä listalla ansainneet:


José Eduardo Agualusa (Angola): A General Theory of Oblivion
Kääntäjä: Daniel Hahn

Angolan itsenäisyyden aattona Ludo-niminen portugalilainen nainen muuraa itsensä asuntonsa sisään. Hän käyttää timantteja houkutellakseen sisään kyyhkysiä ja polttaa huonekalujaan ja kirjojaan pysyäkseen hengissä. Asunnon seinille kirjoitettu tarina, ikkunasta näkyvä maisema ja ulkopuolelta kantautuvat äänet muodostavat kokonaiskuvan Ludon elämästä ja Angolan historiasta.


Elena Ferrante (Italia): The Story of the Lost Child
Kääntäjä: Ann Goldstein

The Story of the Lost Child päättää kahden naisen, Elenan ja Lilan, ystävyydestä kertovan menestyneen Napoli-sarjan.


Han Kang (Etelä-Korea): The Vegetarian
Kääntäjä: Deborah Smith

Järkyttävä painajainen saa Yeong-hyen luopumaan lihankulutuksestaan, mikä puolestaan saa hänen lähipiirinsä reagoimaan Yeong-hyen päätökseen voimakkaasti. Useamman henkilön näkökulmasta kerrottu tarina pakkomielteistä, valinnoista ja ymmärryksestä (tai sen puutteesta) toisiamme kohtaan.


Yan Lianke (Kiina): The Four Books
Kääntäjä: Carlos Rojas

Maon Suuren harppauksen aikaan sijoittuva romaani, joka kertoo Pohjois-Kiinan uudelleenkoulutusleirillä olevien ihmisten selviytymisestä.


Orhan Pamuk (Turkki): A Strangeness in My Mind
Kääntäjä: Ekin Oklap

Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen Pamukin romaani kertoo Mevlut-nimisestä katumyyjästä, jonka tarkka katse muodostaa kuvan vuosien 1969-2012 Istanbulista.


Robert Seethaler (Itävalta): A Whole Life
Kääntäjä: Charlotte Collins

Vähäeleinen romaani Itävallan vuoristoseudulla asuvasta miehestä ja hänen suhteestaan ympäröivään luontoon 1900-luvun puolivälissä.

––

No joo, kyllähän tästä porukasta löytyy useampikin hyvin kiinnostava kirja. Agualusan, Ferranten, Lianken ja Seethalerin kirjat osuivat jo pitkälistalta silmiini. Ja nyt tuli ihan sellainen kutina, että Lianken kirja voittaisi. Yhtäkään näistä en ole vielä lukenut (mutta kylläkin ensimmäisen osan Ferranten kirjasarjasta), joten mistä lie tuo kutina sitten tuli. Mikäs näistä kutittaa teitä kaikkein eniten?

Täältä löydät lisää tietoa ehdokkaista ja tuomariston kommentteja. Voittaja julistetaan 16. toukokuuta!

13.4.2016

International Dublin Literary Award 2016: lyhytlista


Muistatteko vielä viime marraskuulta hervottoman pitkän International Dublin Literay Awardin pitkälistan? Ehdolla oli 160 kirjaa 44:stä eri maasta, sillä ehdokkaita äänestivät mukaan kutsutut kirjastot ympäri maailman. No, nyt tuo järjettömän mittainen pitkälista on saatu tiivistettyä kymmenen romaanin kokoiseksi lyhytlistaksi. Valitettavasti ehdolla ollut Emmi Itärannan Memory of Water ei päässyt lyhytlistalle, mutta kärkikymmenikkö vaikuttaa silti vallan lupaavalta:


Javier Cercas: Outlaws

Eräänä kesäisenä päivänä työskennellessään pelihallissa 16-vuotias Ignacio Cañas tapaa El Zarcon ja hänen tyttöystävänsä Teren, jotka johdattavat Ignacion huonoille teille. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin Cañas työskentelee asianajajana ja kohtaa jälleen menneisyytensä: Tere saapuu hänen toimistolleen ja haluaa Cañasin edustavan El Zarcoa, joka on istunut vankilassa nuo kaikki vuodet.


Mary Costello: Academy Street

Kuusikymmentä vuotta kattava kertomus irlantilaisesta naisesta, joka muuttaa nuorena New Yorkiin. Romaani rakkaudesta, menettämisestä, rohkeudesta ja jonnekin kuulumisesta.


Dave Eggers: Your Fathers, Where Are They? And the Prophets, Do They Live Forever?

Hylätyssä armeijan tukikohdassa Thomas-niminen mies odottaa Kevin, NASA:n astronautin, heräämistä. Kun Kev herää, hän ei tunnista kaappaajaansa, ei pysty liikkumaan kahleiltaan ja avun huutaminenkin on turhaa. Thomasin ei ollut tarkoitus hoitaa asiaa tällä tavoin, mutta heidän on pakko vähän jutella.


Jenny Erpenbeck: The End of Days

Romaani, jonka naispäähenkilö elää 1900-luvun aikana monta eri elämää. Romaani ajasta, kohtalosta ja mahdollisuuksista.


Marlon James: A Brief History of Seven Killings

Tarina Jamaikasta, sen politiikasta ja väkivallasta 1970-luvulta 1990-luvulle, jossa kaikki alkaa Bob Marleyn surmaamisyrityksestä vuonna 1976.


Michel Laub: Diary of the Fall

Koulupojan harmittomaksi tarkoitettu pila menee pahasti pieleen, kun kolmetoistavuotias poika loukkaantuu vakavasti. Vuosia myöhemmin eräs luokkakaveri käy läpi tapahtunutta kohdatakseen omat demoninsa. Tarina kolmesta eri sukupolvesta, historiasta ja identiteetistä.


Scholastique Mukasonga: Our Lady of the Nile

Romaani Niilin liepeillä Ruandassa olevasta katolisesta tyttökoulusta, jonka oppilaista on tarkoitus tehdä säädyllisiä naisia ja kansalaisia, mutta myös pitää heidät suojassa ulkomaailman vaaroilta. Romaani kuvaa koulun kautta, millainen sosiaalinen ja poliittinen ilmapiiri Ruandassa vallitsi ennen 1990-luvulla tapahtunutta kansanmurhaa.


Jenny Offill: Dept. of Speculation

Heidän rakkaustarinansa alkoi vahvasti. He menivät naimisiin, saivat lapsen, ylittivät perhe-elämään kuuluvat vaikeudet. Mutta vähitellen jokin alkaa muuttua, pelot ja epäilykset saavat vallan ennen niin täydellisessä avioliitossa.


Marilynne Robinson: Lila

Yksinäinen ja koditon Lila astuu eräänä päivänä pienessä kylässä olevaan kirkkoon, joka tarjoaa hänelle suojan sateelta. Tuo päivä muuttaa hänen elämänsä lopullisesti: hänestä tulee papinrouva. Uuden turvallisen elämänsä suojassa hän muistelee taakse jäänyttä elämäänsä. Gilead-trilogian viimeinen osa.


Akhil Sharma: Family Life

Intialaisen Mishran perheen veljekset odottavat innolla muuttoa äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin, missä heidän isänsä jo asuu, ja missä kaikki on upeaa ja mahdollista. Niin myös tragedia, jonka seurauksena toinen veljeksistä loukkaantuu vakavasti, ja koko perhe ajautuu kaaokseen.

––

Kymmenen romaania, kahdeksan eri kansallisuutta, viisi naista, viisi miestä, neljä käännösromaania, yksi irlantilainen kirjailija. Romaanit tulevat Brasiliasta, Saksasta, Intiasta, Irlannista, Jamaikalta, Ruandasta, Espanjasta ja Yhdysvalloista. Täältä löydät lisää tietoa voittajien valinnasta ja raadin lausuntoja.

Minusta kärkikymmenikkö on aika herkullinen ja varsin monipuolinen! Kiinnostavimmat ovat minusta Costellon, Eggersin, Jamesin, Mukasongan, Offillin, Robinsonin ja Sharman kirjat eli melkein kaikki ovat sellaisia, jotka voisin lukea vaikka samantien. Jos voittajaa lähtisin veikkaamaan, antaisin ääneni ehkäpä Mary Costellon Academy Streetille tai Scholastique Mukasongan Our Lady of Nilelle.

Ovatko kirjat teille tuttuja? Mitä veikkaat voittajaksi?

Voittaja palkitaan 9. kesäkuuta.

11.4.2016

Baileys Women's Prize for Fiction 2016: lyhytlista


Iik, Baileysin lyhytlista on nyt julki! Pidin monelle romaanille peukkuja, siis etenkin niille, jotka mainitsin kiinnostavimmiksi pitkälistan yhteydessä. Vähän alkoi naurattaa, sillä lyhytlistalle ei päässyt näistä minua eniten kiinnostavimmista romaaneista oikeastaan yksikään. No, laadukasta kirjallisuutta nämä valitutkin ovat, ihan varmasti. Lue lisää täältä.

Baileysin lyhytlistan kuusi romaania ovat:


Cynthia Bond: Ruby

Paljon kärsinyt Ruby jättää tukahduttavan teksasilaisen kotikaupunkinsa heti kun vain pystyy ja muuttaa New Yorkiin nähdäkseen edes vilaukselta äitinsä punaiset hiukset ja vihreät silmät. Myöhemmin, 30-vuotiaana, Ruby joutuu kuitenkin palaamaan kotiseuduilleen ja kohtaamaan menneisyytensä.


Anne Enright: The Green Road

Muun muassa Man Booker -ehdokkaana ollut romaani kertoo Madiganin perheen matriarkasta ja hänen neljästä lapsestaan, jotka kohtaavat toisensa eräänä jouluna.


Lisa McInerney: The Glorious Heresies

Tarinan keskiössä on Ryan, viisitoistavuotias diileri, joka ei halua päätyä alkoholisti-isänsä kaltaiseksi. On myös prostituoitu, murhaaja ja gangsteri, ja he kaikki liittyvät käsillä olevaan murhaan.


Elizabeth McKenzie: The Portable Veblen

Veblen on nainen, joka puhuu oravien kanssa ja suutelee kukkia. Hän on juuri kihlautunut neurologina työskentelevän Paulin kanssa, mutta molempien perheet ja muut ongelmat koettelevat suhdetta. Mihin perheemme päättyvät, mistä alamme me?


Hannah Rothschild: The Improbability of Love

Annie McDee on nuori, vasta poikaystävästään eronnut nainen, jonka romukaupasta äskettäin ostama maalaus paljastuukin kauan kadoksissa olleeksi mestariteokseksi, jolla on värikäs menneisyys.


Hanya Yanagihara: A Little Life

Rankka romaani seuraa neljän ystävyksen elämää 2000-luvun New Yorkissa. Muun muassa viime vuoden NBA- ja Man Booker -ehdokas.

––

Mitä mieltä olette lyhytlistasta? Voittajasuosikkia?

Olen lukenut ehdokkaista vain Hanya Yanagiharan A Little Lifen, mutta en tiedä, uskonko välttämättä sen voittoon. Kiinnostavimmat ovat taas Bondin Ruby ja McKenzien The Portable Veblen. Hyvin vaikea sanoa, missä olisi eniten voittaja-ainesta.

Voittaja julkistetaan 8. kesäkuuta.

7.4.2016

John Williams: Butcher's Crossing

 
John Williamsin Stoner oli viime vuoden suosikkikirjani, ylivoimaisesti. Siksi olikin hyvin jännittävää, kun Williamsin toinen kirja, Butcher's Crossing, suomennettiin alkuvuodesta.

Eletään 1800-luvun loppupuolta. Nuori mies nimeltä Will Andrews on jättänyt yliopisto-opintonsa kesken ja saapuu länteen Butcher's Crossingin kyläpahaseen. Hän haluaa löytää itsensä lännestä, kokea sen individualismin, jonka voi löytää ainoastaan asuttamattomasta, kesyttämättömästä luonnossa. Hyvä, aito ja kaunis löytyy vain luonnosta, Will ajattelee. Butcher's Crossing elää biisoninmetsästyksestä ja niinpä myös Will päätyy mukaan seurueeseen, joka on lähdössä Coloradon vuoristoon etsimään poikkeuksellisen suurta biisonilaumaa, joka on nähtyi siellä viimeksi vuosia sitten.

Butcher's Crossing on selkeä lännenromaani. Ihmisen, luonnon ja niiden välisen suhteen kuvaaminen on yhtä pelkistettyä ja tarkkanäköistä kuin Stonerissakin oli ihmismielen kuvaus. Muuten tässä romaanissa ollaan ihan erilaisessa maisemassa ja aikakaudessa.

Biisoninteurastus on raskasta luettavaa, etenkin kun tietää, mihin tuo villitys melkein johti. Williamsin tekstistä voikin löytää kritiikin ihmisluonnon ahneutta ja pakkomielteisyyttä kohtaan, miten ihminen voi halutessaan muuttua julmaksi tappokoneeksi. Hetkittäin myös Will tajuaa sen, mutta suhtautuu siihen samalla myös ihailevasti. Vaikka aihe on raaka, täytyy myöntää, että Williamsin tekstissä on silti imua, sillä se on niin ihailtavan tarkkanäköistä.

Suhtaudun Butcher's Crossingiin hieman ristiriitaisesti. Se on kirjoitettu ja suomennettu äärimmäisen hyvin. Henkilöhahmot ovat hauskan karikatyyrimaisia, lännenromaaneille tyypillisiä. Biisoninmetsästys ei ole tarinan pääasia, vaan se, miten Will kasvaa tuolla matkalla ja mitä hän oppii itsestään ja elämästä ylipäänsä. Lähtiessään Will on vielä hyvin naiivi, periaatteessa vielä lapsi. Matkan varrella hän kokee fyysisen olemuksensa lisäksi muutoksen myös psykologisella tasolla. Hän miehistyy, hän kasvaa aikuiseksi. En kuitenkaan voinut välttyä vertaamasta tätä Stoneriin, josta tuli heti yksiä suosikkejani ikinä. Butcher's Crossing on Stoneriin verrattuna suoraan sanoen vähän tylsä ja liian selkeä, ennalta-arvattavakin. Stoner oli minulle samastuttavampi ja se antoi minulle henkilökohtaisella tasolla paljon enemmän. Stonerin päähenkilön kokemukset sopivat minusta paremmin nykypäivään, joten se tulee lähemmäksi.

Olen lukenut paljon ylistäviä kommentteja Butcher's Crossingista ja toiset ovat pitäneet siitä jopa enemmän kuin Stonerista. Kannattaa siis kokeilla rohkeasti ja verrata itse.

Muissa blogeissa: Hemulin kirjahylly, Lumiomena, Ullan luetut kirjat, Kaisa Reetta T., Kirjapolkuni ja Kirjakirppu.
––

John Williams: Butcher's Crossing
(Butcher's Crossing, 1960)
Suom. Ilkka Rekiaro
Bazar 2016, 334 s.

6.4.2016

The PEN/Faulkner Award for Fiction 2016: voittaja



The PEN/Faulkner Award for Fictionin tämän vuoden voittaja on jo julistettu! Luulin, että voittaja paljastuu vasta 14. toukokuuta, mutta ilmeisesti tuo päivä on varattu palkintoseremonialle, jossa voittaja ja finalistit sitten virallisesti palkitaan. No, eipä se mitään, saatiinpahan voittaja selville nopeammin! Finalistit voit muuten vilkaista täältä.

Tämän vuoden voittajaksi paljastui lopulta:


James Hannaham: Delicious Foods

Nuori leski ja äiti Darlene on alkanut käyttää huumeita turruttaakseen surunsa miehensä kuoleman jälkeen. Sitten hän kuulee lupaavalta vaikuttavasta työpaikasta Delicious Foods -nimisessä yhtiössä, joka toimii syrjäisellä maatilalla. Darlene saa työn, mutta se osoittautuukin painajaiseksi. Tarinan kertoja on Darlenen 11-vuotias poika Eddie, joka alkaa etsiä kadonnutta äitiään.
––
Oma veikkaukseni voittajaksi oli Elizabeth Tallentin Mendocino Fire, ihan vain siksi, että se oli minulle nimeltä entuudestaan tuttu ja finalisteista kiinnostavin. Delicious Food oli minusta ehkä toiseksi kiinnostavin, joten hyvinhän tämä sitten meni.

1.4.2016

Vuoden ensimmäisen neljänneksen luetut kirjat


Ihanaa, ensimmäinen päivä huhtikuuta! Kevät on lempivuodenaikani. Tai ehkä loppukevät tai alkukesä. Se aika, kun on jo oikeasti melko lämmintä, lumi on sulanut kokonaan pois, ruoho alkaa vihertää ja puihin ilmestyy lehtiä. Täällä pohjoisemmassa Suomessa lunta on vielä jäljellä, mutta tiet ovat sulat ja aurinko on paistanut normaalia ahkerammin, joten ihan vielä ei olla siinä lempiajassani, mutta toivottavasti pian.

Tämä aika tietää myös katsausta vuoden ensimmäiseen neljännekseen. Alkuvuoden aikana olen lukenut yllättävän monta kirjaa, vaikka pyörähdin tässä kuukauden mittaisessa harjoittelussa ja olen kirjoitellut hieman graduakin. Alkuvuoteen on mahtunut myös uusia kirjallisuuspalkintokatsauksia. Tammikuussa selvisi Costa Book Awardsin lyhytlistojen voittajat ja koko palkinnon voittaja sekä International Dylan Thomas Prizen pitkälista. Helmikuussa oli hieman hiljaisempaa, sillä silloin tapetilla oli vain The Walter Scott Prize for Historical Fictionin pitkälista. Viime kuu taas oli vilkkaampi, kun selvisi niin Baileys Women's Prize for Fictionin pitkälista, The Man Booker International Prizen pitkälista, The PEN/Faulkner Award for Fictionin finalistit, International Dylan Thomas Prizen lyhytlista kuin vielä The Walter Scott Prize for Historical Fictioninkin lyhytlista. Aikamoista hässäkkää, mutta mukavaa sellaista.

Katsotaanpa sitten mitä tuli luettua tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana:

Margaret Atwood: The Year of the Flood
Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1
Siri Pettersen: Odininlapsi
Ida Simons: Tyhmä neitsyt
Adam Johnson: Fortune Smiles
Kate Atkison: Hävityksen jumala
Jessie Burton: The Miniaturist
Helmi Kekkonen: Suojaton
Tommi Kinnunen: Lopotti
Niina Repo: Kompleksi
Takashi Hiraide: Kissavieras
Bill Willingham: Fables 2 : Animal Farm
Elena Ferrante: My Brilliant Friend
Sofokles: Kuningas Oidipus
John Williams: Butcher's Crossing

Luin siis yhteensä yhdeksäntoista kirjaa, joka on minulle erittäin hyvä määrä.

Ihan lemppareimpiani näistä olivat Atwood, Kinnunen, Hiraide, Hwang, Wyld, Willingham ja Ferrante. Erityisiä kohokohtia olivat Kinnunen ja Ferrante, molempien kirjojen lukemista odotin aivan erityisen paljon ja molemmista pidin aivan erityisen paljon.

Alkuvuoden yllättäjiä, sellaisia, joilta en odottanut mitään hirveän erityistä, mutta jotka jättivät minuun jonkinlaisen jäljen ja/tai joita edelleen muistelen, olivat Knausgård, Pettersen ja Repo. Ensinnäkin Knausgårdin Taisteluni-sarjan ensimmäinen osa oli jotain hyvin omalaatuista enkä tiennyt heti mitä siitä oikein ajattelisin. En ehkä tiedä vieläkään. No, jonnekin tuonne aivojen sopukoihin se on silti jäänyt pyörimään ja minusta tuntuu jo nyt siltä, että alan olla valmis seuraavaan osaan. Vähän hullua, koska vielä tammikuussa mietin, että ei näitä pysty lukemaan kuin yhden vuodessa. Pettersenin Odininlapsi oli taas sen verran erilaista (=fantasiaa) mitä normaalisti luen ja olen vieläkin vähän pyrstölläni siitä, että pidin kirjasta oikeasti todella paljon! Onneksi sarjan seuraava osa ilmestyy pian. Revon Kompleksista ei tullut lempikirjaani, mutta se oli ehkä tämän joukon yllättävin ja kenties erikoisin romaani, jota jään muistelemaan lämmöllä.

Alkuvuoteen mahtui myös pettymyksiä, mutta ei onneksi kovin suuria sellaisia. Pettersonin Kirottu ajan katoava virta oli vähän laimea, mutta en lannistu, vaan kokeilen vielä joskus jotain hänen toista romaaniaan. Burtonin The Miniaturist oli näistä suurin pettymys, sillä sen tarina lupasi jotain ihan muuta kuin se oikeasti antoi. Williamsin Butcher's Crossing ei yltänyt lähellekään samaan kuin Stoner, joten omalla tavallaan sekin oli pettymys, vaikkei romaani muuten mikään huono ollut. Siitä kuitenkin lisää ihan omassa postauksessaan, jahka ehdin sen kirjoittaa.

Hieno alkuvuosi, toivottavasti kevät jatkuu samaa rataa! Luettuja sivuja kertyi yhteensä 5866, jolloin keskiarvo on 309 sivua per kirja.

Oletteko sattumoisin lukeneet samoja kirjoja alkuvuoden aikana? Veikkaisin, että ainakin Kinnusen Lopotti on ollut monen muunkin nautiskeltavana!

Seuraava neljännesvuosikatsaus tuleekin sitten kesä-heinäkuun vaihteessa. Sillä välin toivon lukevani paljon kaikkia erittäin hyviä kirjoja, tietenkin, jännittäväni taas eri kirjallisuuspalkintojen ehdokkaita ja voittajia, edistäväni graduani ainakin ensimmäisen pääluvun ja lähdeaineiston kartoittamisen verran ja olevani ahkera ja hyvä työssäni, joita onkin tulossa kaksin kappalein: ensin lyhyempi keikka ja sitten koko kesän kestävä kesätyö.

Ihanaa ja valoisaa kevättä kaikille!