13.3.2016

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut


Älä tuulta pelkää. Älä sadetta, myrskyä,
kavalaa kieltä.
Pelkää petoa, joka lampaasi syö,
heikon lihasi haistaa.
Pakene, sulkeudu, käännä selkäsi.

Unohda, että väistyy mennyt
vasta kun kuulet
kaikki laulavat linnut.

Evie Wyldin Kaikki laulavat linnut oli minulle yksiä kevään odotetuimpia kirjoja. Olin jo miettinyt alkukielisen lukemista, mutta sitten tuli suomennos, joka osoittautui onneksi hyvin laadukkaaksi.

Kaikki laulavat linnut kertoo naisesta nimeltä Jake Whyte. Hän on alunperin australialainen, mutta muuttanut karulle saarelle johonkin päin Britanniaa kasvattamaan lampaita. Erakkoluonteiselle Jakelle se oli luonteva päätös. Mutta jokin alkaa tappamaan hänen lampaitaan. Ovatko asialla kylän nuoret? Ketut? Mies, jonka Jake on nähnyt kuljeskelevan hänen maillaan? Menneisyyden tapahtumat alkavat piinata Jakea eikä hän enää tiedä, mitä tehdä ja mihin uskoa.

Kaikki laulavat linnut kulkee kahdessa eri aikatasossa. Vuoroluvuin kerrottu tarina etenee nykyhetken osalta lineaarisesti, mutta joka toisessa luvussa ollaan Jaken menneisyydessä Australiassa, jossa tarina etenee takaperin, kohti sitä nollapistettä, jolloin kaikki muuttui. Lukijalle on siis pitkään arvoitus, miksi Jake käyttäytyy nyt niin kuin käyttäytyy ja mikä on se asia, josta kaikki on saanut alkunsa.

Romaania voisikin kutsua varsin arvoitukselliseksi. Tarinassa ei kuitenkaan ole pelkästään kysymys siitä, kuka tai mikä tappaa Jaken lampaita, vaan myös Jaken synkästä menneisyydestä ja sen vaikutuksesta hänen nykyhetkeensä. Romaani onkin hyvin tummasävyinen, mutta ei täysin lohduton. Valoa siihen tuovat Wyldin riemastuttava musta huumori ja omalaatuinen, yllättävä ystävyys.

Wyld kirjoittaa kauniisti, väkivaltaisen kauniisti, kuten takakannen The Metrolta lainattu sitaattikin luonnehtii. Sari Karhulahden käännös on hienoa työtä. Pidin myös erityisesti siitä, millaiseksi Jaken hahmo on rakennettu. Häntä ei kuvata pieneksi ja sieväksi (ja avuttomaksi), ja samalla henkisesti ja fyysisesti vahvaksi naiseksi. Jake on fyysisesti vahva, lihaksikas nainen, mutta emotionaalisesti rikki, vaikka yrittääkin välittää muille itsestään toisenlaisen kuvan. Hänen nimensä on myös maskuliininen, samoin kuin erään toisen kirjan miespuolisen henkilöhahmon nimi on feminiininen. Tarina sisältää muutakin sukupuolirooleilla leikittelyä, josta pidin hyvin paljon.

Kaikki laulavat linnut on romaani, jonka symboliikkaa voisi tutkiskella vielä lisää. Pääteltävää jää nimittäin vielä lukijankin kontolle.

––

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
(All the Birds, Singing, 2013)
Suom. Sari Karhulahti
Tammi 2016, 285 s.

12 kommenttia :

  1. Kiinnostavaa! Laitetaan lukulistalle tämäkin.

    VastaaPoista
  2. Ah, apua, miten maailmassa riittää aika lukea kaikki mielenkiintoisenoloiset kirjat? Juuri mietin, että voisi hetken olla täydentämättä luettavien listaa, mutta sitten taas luin tämän postauksen ja no, en osannut olla laittamatta tätäkin ylös! Saat nämä kirjat kuulostamaan aina sellaisilta, ettei niitä vain voi sivuuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano. Jo tämänhetkinen kirjastolainapino tuottaa tuskaa, kun olisi paljon muutakin tekemistä (ja luettavaa)!

      Noo, kyllä se yksi vajaa kolmesataasivuinen kirja vielä menee :D Ja huippua, että "myyntipuheeni" tehoavat, sillä on ihan parasta, jos saa toisen kiinnostumaan kirjasta, josta itsekin piti, koska hyvien kirjojen sanomaa on aina ihanaa levittää eteenpäin! Minäkin niin tykkään saada muilta kirjavinkkejä, yksi syy siihen, miksi täällä roikutaan :)

      Poista
  3. Kirja on kiehtovan kuuloinen. Täytyyhän tämäkin panna lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita, ehdottomasti! Kiehtova on hyvä sana kuvaamaan tätä.

      Poista
  4. Kuulostaapa jännältä! Minulta on mennyt tämä aiemmin ihan ohi. No jaa, kirjatulvassa menee aina, joten sinänsä ei mitään uutta auringon alla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea! Ja hah, totta. Aika pro saa olla, että pysyy kaikesta kartalla :)

      Poista
  5. Sain tämän juuri tänään kirjastosta. En malta odottaa, että ehdin lukea - mulla on joku himo kirjoihin, jotka sijottuvat saareen/meren rannalle. Tekstisi perusteella tämä kuulostaa todella kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan saman himon, saaristoon ja merelliseen ympäristöön sijoittuvat kirjat ovat ihania! Toivottavasti pääset tämän kirjan pariin pian.

      Poista
  6. Voi kauhistus, kuinka tästä vaikutuin. Jaken hahmo on niin vivahteikas, ja tarinan rakenne on onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todella hyvä kirja! Viehätyin myös rakenteesta, se piti jännityksen yllä :)

      Poista