Baileys Women's Prize for Fiction 2016: pitkälista


Tänään on kansainvälinen naistenpäivä ja siksipä myös Baileys Women's Prize for Fictionin tämänvuotinen pitkälista julkaistiin juuri tänään! Baileys on minusta yksiä mielenkiintoisimpia kirjallisuuspalkintoja – ei pelkästään siksi, että se nostaa esiin juuri naiskirjailijoita ja heidän teoksiaan, vaan myös siksi, että oikeastaan aina, vuodesta toiseen, ehdokkaat ovat olleet minusta sellaisia, jotka voisin lukea melkein kaikki.

Baileys Women's Prize for Fiction -palkinnon ehdokkaaksi voi päästä romaani, jonka on kirjoittanut naiskirjailija. Kirjailijan kansallisuudella ei ole väliä, mutta romaanin tulee olla julkaistu Isossa-Britanniassa edellisvuoden huhtikuun ensimmäisen ja palkinnonjakovuoden maaliskuun viimeisen päivän välillä.

––

Mennään suoraan ehdokkaisiin, joita on huimat kaksikymmentä kappaletta!


Kate Atkinson: A God in Ruins

Ei ollut yllättävää, että Atkinsonin romaani löytyy myös Baileysin listalta. Se voitti Costa Book Awardsin paras romaani -kategorian ja on ehdolla myös Walter Scott Prize of Historical Fiction -palkinnon saajaksi. Romaani kertoo Atkinsonin edellisestä romaanista Life After Life (suom. Elämä elämältä, 2014) tutun Ursula Toddin pikkuveljen Teddyn tarinan. Tapahtumat sijoittuvat aina 1920-luvulta 2000-luvulle saakka keskittyen etenkin toisen maailmansodan aikaiseen Teddyn elämään.


Shirley Barrett: Rush Oh!

Valaanpyyntiä harjoittavan perheen tyttären kasvukertomus New South Walesissa 1900-luvun alussa. Miten kamala, mutta mielenkiintoinen miljöö!


Cynthia Bond: Ruby

Paljon kärsinyt Ruby jättää tukahduttavan teksasilaisen kotikaupunkinsa heti kun vain pystyy ja muuttaa New Yorkiin nähdäkseen edes vilaukselta äitinsä punaiset hiukset ja vihreät silmät. Myöhemmin, 30-vuotiaana, Ruby joutuu kuitenkin palaamaan kotiseuduilleen ja kohtaamaan menneisyytensä.


Geraldine Brooks: The Secret Chord

Vanhan testamentin kuningas Daavidin elämänvaiheista kertova romaani.


Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet

Romaani kertoo aluksesta ja sen matkustajista, joiden tehtävänä on tehdä avaruuteen madonreikiä, jotka mahdollistavat nopeammat pitkän matkan avaruuslennot. Tämä tuli saatua sopivasti synttärilahjaksi viime kuussa ja on kuulemma huikean hyvä!


Jackie Copleton: A Dictionary of Mutual Understanding

Japanista kotoisin oleva nainen avaa Philadelphiassa sijaitsevan kotinsa oven tuntemattomalle miehelle, joka väittää olevansa hänen lapsenlapsensa, ja nainen joutuu kohtaamaan jälleen kamalan menneisyytensä. 


Rachel Elliott: Whispers Through a Megaphone

Miriam ei ole poistunut kodistaan kolmeen vuoteen eikä pysty puhumaan kuin kuiskaten. Kolmen vuoden jälkeen hän saa kuitenkin tarpeekseen ja lähtee ulos. Metsässä hän kohtaa Ralphin, joka on paennut kotoaan vaimonsa luota huomatessaan, ettei vaimo enää rakastakaan häntä eikä ole koskaan rakastanutkaan. 


Anne Enright: The Green Road

Muun muassa Man Booker -ehdokkaana ollut romaani kertoo Madiganin perheen matriarkasta ja hänen neljästä lapsestaan, jotka kohtaavat toisensa eräänä jouluna.


Petina Gappah: The Book of Memory

Memory on zimbabwelainen albiinonainen, joka on tuomittu vankilaan adoptioisänsä murhasta. Romaanissa Memory pikkuhiljaa avaa, miten asiat oikeasti menivät. 


Vesna Goldsworthy: Gorsky

Goldsworthyn romaani siirtää F. Scott Fitzgeraldin Gatsbyn nykypäivän Lontooseen ja muuntaa hänet venäläiseksi oligarkiksi. 


Clio Gray: The Anatomist's Dream

Pienessä kaivoskylässä asuvalla Philbert-nimisellä pojalla on ollut syntymästä saakka epämuodostuma kallossaan. Hänen vanhempansa ovat hylänneet hänet ja seuranaan hänellä on vain possu. Onneksi kylän halki matkaa karnivaaliseurue, eräänlainen friikkisirkus, jonka mukaan Philbert lähtee.


Melissa Harrison: At Hawthorn Time

Costa Book Awardseissa vuoden romaaniksi ehdolla ollut Harrisonin romaani kertoo pienessä englantilaiskylässä asuvista ihmisistä ja heidän halustaan kuulua jonnekin. 


Attica Locke: Pleasantville

Romaani jatkaa Locken menestyksekkään Black Water Rising -romaanin päähenkilön, lakimies Jay Porterin, tarinaa. 


Lisa McInerney: The Glorious Heresies

Tarinan keskiössä on Ryan, viisitoistavuotias diileri, joka ei halua päätyä alkoholisti-isänsä kaltaiseksi. On myös prostituoitu, murhaaja ja gangsteri, ja he kaikki liittyvät käsillä olevaan murhaan. 


Elizabeth McKenzie: The Portable Veblen

Veblen on nainen, joka puhuu oravien kanssa ja suutelee kukkia. Hän on juuri kihlautunut neurologina työskentelevän Paulin kanssa, mutta molempien perheet ja muut ongelmat koettelevat suhdetta. Mihin perheemme päättyvät, mistä alamme me?


Sara Nović: Girl at War

New Yorkiin Jugoslavian sisällissotia paennut Ana päättää aikuisena palata kotiseuduilleen Kroatiaan, missä hän joutuu kohtamaan menneisyyden haamunsa.


Julia Rochester: The House at the Edge of the World

Kakoset Morwenna ja Corwin muuttavat pois kotoaan, kun heidän isänsä putoaa humalassa alas jyrkänteeltä ja kuolee. Kun isoisä Matthew sairastuu, kaksoset palaavat kotiin. Isoisän elämäntyö, suvun vaiheista kertova kartta, vetää kaksosia puoleensa ja kertoo heille ehkä jotain tärkeää heidän menneisyydestään. 


Hannah Rothschild: The Improbability of Love

Annie McDee on nuori, vasta poikaystävästään eronnut, nainen, jonka romukaupasta äskettäin ostama maalaus paljastuukin kauan kadoksissa olleeksi mestariteokseksi, jolla on värikäs menneisyys. 


Elizabeth Strout: My Name is Lucy Barton

Pulitzerin voittaneen kirjailijan romaani kertoo äidin ja tyttären vaikeasta, mutta lämpenevästä suhteesta.


Hanya Yanagihara: A Little Life

Rankka romaani seuraa neljän ystävyksen elämää 2000-luvun New Yorkissa. Muun muassa viime vuoden NBA- ja Man Booker -ehdokas ja toinen pitkälistan kirjoista, jonka olen lukenut.

––

Huh, melko lista! Olen aina mieltänyt Baileysin ehdokaslistat varsin monipuolisiksi ja rikkaiksi – niin on tänäkin vuonna. Listalta löytyy niin historiallisia kuin nykyhetkeenkin sijoittuvia romaaneja, jännitystä, scifiä, arvoituksia, kasvutarinoita, parisuhteita, perheromaaneja, erilaisia ja poikkeavia henkilöhahmoja, naisia ja miehiä. Voisin lukea ehdokkaista melkein kaikki. Tällä hetkellä kaikkein kiinnostavimpia ovat ehkä Shirley Barrettin Rush Oh!, Becky Chambersin The Long Way to a Small, Angry Planet, Rachel Elliotin Whispers Through a Megaphone, Petina Gappahin The Book of Memory, Julia Rochesterin The House at the Edge of the World ja Elizabeth Stroutin My Name is Lucy Barton.

Mitäs te tuumaatte Baileysin listasta? Mitkä ovat sen kiinnostavimmat kirjat?

Baileys Women's Prize for Fictionin lyhytlista julkaistaan 11. huhtikuuta ja palkinnon voittaja 8. kesäkuuta.

Tunnisteet: ,