29.2.2016

Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää


Tähkä ihaili akasiapuun versoja. Niistä kasvoi lehtiä, joita aurinko ja tuuli hyväilivät ennen kuin ne varisivat maahan ja mätänivät maa-ainekseksi, joka sai puun kukkimaan ja tuoksumaan. Tähkä halusi että sen elämällä olisi merkitys niin kuin akasiapuun versoilla. Se toivoi saavansa poikasen, jonka voisi nimetä niiden mukaan. Kukaan ei tiennyt mitä se ajatteli, ja totta kai se tiesi ettei voisi versoa niin kuin puu, mutta pelkkä ajatus hykerrytti. Se oli Tähkän oma salaisuus. Aina siitä lähtien kun se oli saanut ajatuksen päähänsä, se oli alkanut panna merkille mitä tapahtui häkin ulkopuolella. Miten kuu pyöristyi ja kapeni, miten aurinko nousi ja laski. Miten eläimet nahistelivat navetan pihalla.
 
Eteläkorealaisen Sun-mi Hwangin menestyskirja Kana joka tahtoi lentää on toinen viime viikolla lukemistani sekä ulkoisesti että sisällöllisesti kauniista kirjoista. Takashi Hiraiden Kissavieraasta kirjoitin lauantaina. Molemmat sattuvat vielä olemaan itäaasialaisten kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja.

Kuulin Hwangin kirjasta ensimmäisen kerran kuukausi pari sitten YouTuben kirjavloggaajien kautta ja sitten huomasin, että Sitruuna Kustannus on ihan vastikään julkaissut sen suomeksi. Hauska sattuma! Minua houkutteli kirjan surullisen lempeältä vaikuttava tarina ja kaunis kansi, joka on japanilaisen taiteilija Nomocon käsialaa. Enpä tiennyt, että jokaisen kirjan luvun alussa on myös samaisen taiteilijan simppelin kaunista kuvitusta.

Kana joka tahtoi lentää on tarina Tähkä-nimisestä kanasta, joka on viettänyt yli vuoden pienessä häkissä munimassa munia, jotka maanviljelijä tai hänen vaimonsa vievät aina pois. Haikeana hän katselee metalliverkon toisella puolella vapaina liikkuvia maatilan eläimiä. Tähkän hartain toive olisi vielä joskus hautoa muna ja saada oma pieni tipunen kasvatettavakseen. Valitettavasti Tähkä ei tiedä, että hän on sellainen kana, jonka munista ei synny tipuja, vaikka niitä kuinka hautoisi. Tähkä on kuitenkin sinnikäs ja rohkea kana, joka onnistuu lopulta pääsemään vapauteen. Häkin ulkopuolella on kuitenkin monia vaaroja eikä kaikki todellakaan mene kuten Tähkä oli suunnitellut.

Oi voi, olin jo pillahtaa itkuun kirjan ensimmäisillä sivuilla. Pieneen häkkiin suljetun Tähkän elämä tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta, niin väärältä. Se, miten hän niin kovasti toivoo joskus pääsevänsä ulos häkistä (hänen kaulansakin on ihan nirhautunut jatkuvasta metalliverkon läpi kurkottelusta) ja tulevansa äidiksi on sydäntäsärkevää. Kun Tähkä viimein pääsee ulos, vaikeudet jatkuvat, eikä lukeminen ole edelleenkään helppoa. Tarinassa on kuitenkin myös lämpöä ja toivoa, rakkauttakin.

Kana joka tahtoi lentää on faabeli, mutta tokihan sen voi halutessaan lukea puhtaana satunakin. Varsinainen lastenkirja se ei kuitenkaan ole. Tarina sisältää paljon ihmiselämään peilautuvia vertauskuvia, kuten pohdintaa vapaudesta, rakkaudesta, toivosta, uhrautuvaisuudesta ja erilaisuudesta. Kana joka tahtoi lentää ei ole ehkä maailman omaperäisin kirja, se on jopa aika ennalta-arvattava, mutta silti se on ihanan surullinen ja haikea, toiveikas ja lämmin pieni tarina kanasta, joka vain tahtoi hautoa muni– ja lentää.

Muissa blogeissa: Lukupino ja Ullan luetut kirjat.

––

Sun-mi Hwang: Kana joka tahtoi lentää
(Madangeul naon amtak, 2000)
Suom. Hilla Hautajoki
Sitruuna 2016, 140 s.

3 kommenttia :

  1. Tätä ei kyllä kovin pienten lasten kanssa kannata lukea! Joku kommentti kustantajan sivuilla sanoi että "satu kaikenikäisille", mutta ehkä se kaikenikäiset tarkoitti että aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan pienille tämä ei varmastikaan ole kovin sopiva, mutta esimerkiksi varhaisteineille varmaan jo aivan hyvä. Vaikka en ihmettelisi jos tulisi paha mieli, kun minullekin jo tuli! En muuten tiedä, miten tätä on Etelä-Koreassa luettu ja onko kirjasta tehty animaatio pienemmille lapsille paremmin sopiva.

      Poista
    2. Tämä on juuri sellainen kirja, jota olisin taidelukion ekaluokkalaisena lukenut aivan innoissani.

      Poista