Lukuisa: Margaret Atwood: The Year of the Flood

The Year of the Flood on ikään kuin MaddAddam-trilogian aloittavan Oryx and Craken sisarteos. Se sijoittuu samaan aikaan kuin Oryx and Crake, mutta kertoo eri henkilöhahmojen tarinan. Kerronta vuorottelee kahden naisen, Tobyn ja Renin välillä. Aikojakin on kaksi, aika ennen Vedetöntä vedenpaisumusta ja aika sen jälkeen.

Tobylle ja Renille on yhteistä se, että he molemmat elävät Herran tarhurit -nimisen ekologisuskonnollisen lahkon suojissa ennen Vedetöntä vedenpaisumusta. Yhteistä heille on myös se, että he molemmat jäävät henkiin, kun tuo Vedetön vedenpaisumus, Oryx and Crakesta tutuksi käynyt pandemia, pyyhkäisee yli maapallon ja tappaa melkein kaikki ihmiset. Virukselta sattumalta suojassa olleet ihmiset ovat todennäköisimpiä selviytyjiä. Puutarhansa suojiin jäänyt Toby ja työpaikkansa, eräänlaisen bordellin, karanteenitilaan lukkojen taakse jäänyt Ren muistelevat mennyttä ja pohtivat tulevaa yrittäen samalla selviytyä uudenlaisesta elämästään ihmisistä (mutta ei eläimistä, etenkään geenimanipuloiduista) tyhjentyneessä kaupungissa. Kuinka laaja tuho oikein on? Onko muita Tarhureita enää elossa? Kuinka pitkään ruoka riittää ja entä sen jälkeen?

The Year of the Flood on raskastakin raskaampi dystopinen kuvaus tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa ilmasto on radikaalisti muuttunut, geenimanipulointi on arkipäivää, ihmiset elävät keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa, eläinten hyvinvoinnista ei välitetä pätkääkään, raha määrää ja selviytyminen on useimmille jokapäiväistä taistelua. Ei siis mikään ruusuinen, muttei valitettavasti mahdotonkaan tulevaisuuskuva. Mutta tuossa maailmassa on myös liikkeitä, jotka kapinoivat nykymenoa ja maailmaa johtavia korporaatioita vastaan. Herran tarhurit on yksi niistä liikkeistä. He uskovat vakaasti toisen vedenpaisumuksen tuloon (ensimmäisellä viitataan tietysti Vanhassa testamentissa mainittuun vedenpaisumusmyyttiin), vastustavat geenimanipulointia ja lihan syömistä ja kannattavat mahdollisimman askeettista, materiasta vapaata elämää. He uskovat pelastuvansa Vedettömästä vedenpaisumuksesta uskonsa ja elämäntapansa vuoksi, ja jatkavansa uuden ihmiskunnan, uuden paremman elämän rakentamista kun tuo vedenpaisumus on ikään kuin puhdistanut maapallon kaikesta pahasta.

Vaikka The Year of the Flood sijoittuukin samaan maailmaan ja samaan aikaan kuin Oryx and Crake, se ei ole sama tarina. Oryx and Craken keskittyessä kahden, paremmissa oloissa elävän miehen tarinaan, ja siihen, miten pandemia oikein syntyi, The Year of the Flood kuvaa puolestaan kahden naisen entistä elämää kaupungin slummeissa ja selviytymistä pandemian kourissa. Sen ote on feministisempi ja ekologisempi. Ja vaikka molemmat kirjat ovat itsenäisiä tarinoiltaan, ne kuitenkin limittyvät ja lomittuvat toisiinsa niin, että molemmat on kannattavaa lukea (ja tietysti myös trilogian päättävä MaddAddam). Kirjat voisi lukea halutessaan myös toisinkin päin eli The Year of the Flood ensin, mutta suosittelen ensin Oryx and Crakea, sillä se kertoo niin paljon trilogiassa olevan yhteiskunnan taustoista, geenimanipuloinnista ja pandemian syntyvaiheista. The Year of the Floodissa on myös paljon viittauksia Oryx and Crakeen, samoja henkilöhahmojakin, joiden tunteminen ennalta voi olla ihan hyvä juttu.

The Year of the Flood oli erittäin hyvä, voimakkaasti imussaan pitävä lukukokemus. Pidin kuitenkin vähän enemmän Oryx and Crakesta, ehkä siksi, että siinä trilogian yhteiskunta on vielä lukijalle uusi ja aika ihmeellinen, vaikkakin kamalalla tavalla sellainen. The Year of the Flood käy oikeastaan samat vaiheet läpi kuin ensimmäinenkin osa, mikä paikoitellen saattoi vähän, mutta vain vähän, tylsistyttää minua, mutta onneksi ne vaiheet kuvataan ihan toisten ihmisten silmin. En malta odottaa MaddAddamin lukemista ja miten trilogiassa esiintyvien henkilöiden lopulta käy. Kertokaa, että se on hyvä päätös trilogialle!