Finlandia-palkinto 2015: voittaja

Tänään julistetaan Finlandia-palkinnon saaja. Ehdokasasettelu on herättänyt tänä vuonna paljon kohua ja keskustelua. Ensinnäkin moni on hieman kyseenalaistanut raadin valinnat, sillä usea ehdokkaaksi povattu jäikin rannalle. Minä olisin mielelläni nähnyt ehdokkaiden joukossa esimerkiksi Katja Ketun huikean Yöperhosen sekä J.-P. Koskisen talvisodasta kertovan romaanin Kuinka sydän pysäytetään. Toiseksi kohua on aiheuttanut Panu Rajalan ehdokkaana oleva I. K. Inhasta kertova romaani Intoilija, joka on joutunut plagiointisyytösten kohteeksi, mitä ilmeisemmin ihan aiheellisesti.
 
Olen lukenut ehdokkaista vain Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat ja pidin siitä. Ei harmittaisi ollenkaan jos se voittaa. Mutta povaan, tuttuun tapaan hyvissä ajoin ennen voittajan julistamista, Finlandian menevän Laura Lindstedtin Oneironille. Se vaikuttaa olevan ehdokkaista erilaisin, kokeilevin ja kotimaista kirjallisuutta uudistavin. Useat kirjabloggaajatkin ovat siihen rakastuneet.

Sen pidemmittä puheitta, nyt selviää, mikä kirja miellytti Hectoria eniten, mikä kirja voittaa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2015:


Laura Lindstedt: Oneiron

Ei siis mikään suuren suuri yllätys, monen ennakkosuosikki! Hienoa, että niin erilainen romaani palkittiin. Täytyy tarttua siihen itsekin. Mitä mieltä olette voittajasta? Oletteko jo lukeneet kirjan?

Tieto-Finlandian voitti Tapio Tamminen kirjallaan Kansankodin pimeämpi puoli. Finlandia-Juniorin voitti Nadja Sumasen Rambo.


Kirjallisuuspalkintokatsaukset ovat nyt ohi tältä vuodelta. Palataan Costa Book Awardsin kategorioiden voittajien merkeissä ensi vuoden puolella, 4. tammikuuta.

Tunnisteet: ,