Fabula – kirjojen Netflix

Olen harmitellut jo pidemmän aikaa, ettei Suomessa ole vielä kuukausimaksullista e-kirjapalvelua elokuvia ja tv-sarjoja tarjoavan Netflixin ja musiikkia tarjoavan Spotifyn tapaan. Okei, onhan meillä Helsingin Sanomien HS Kirjasto ja Otavamedian omistama Luekirja.fi, mutta niiden tarjonta on harmillisen suppeaa. Mutta mutta, enpä harmittele enää, sillä vastikään Suomessa lanseerattiin juuri toiveisiini vastaava e-kirjapalvelu Fabula, jonka kautta voi lukea niin paljon kirjoja kuin vain ehtii ja jaksaa kohtuullista kuukausimaksua vastaan!

Fabula on suomalainen startup-yritys, joka on ennen Suomen valloitustaan lanseerannut palvelunsa jo Latviassa kahdeksantoista kustantajan kirjoista koostuvan valikoiman kera. Suomessa Fabula on ehtinyt jo solmia sopimukset yhdentoista pienemmän kustantajan kanssa ja halu saada isommatkin mukaan on suuri. Se on myös minun, lukijan, toiveeni, sillä se tarkoittaisi tietysti entistä suurempaa e-kirjavalikoimaa. Mutta tälläkin hetkellä Fabulasta löytyy jo satoja suomenkielisiä e-kirjoja ja valikoima on ilahduttavan monipuolinen.
 
Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Fabulan kanssa ja testata palvelua veloituksetta ensimmäisten joukossa. Vaikka sain tällaisen rahanarvoisen edun, en mainosta Fabulaa vain mainostamisen vuoksi, vaan aidosti sitä kohtaan tuntemani kiinnostuksen vuoksi. Uskon, että useita kustantajia kattavasta kuukausimaksullisesta e-kirjapalvelusta on myös muita kiinnostuneita, joten ehkäpä tästä kirjoituksesta on apua niille, jotka pähkäilevät, että mikä ihmeen Fabula, miten se toimii ja kannattaako sitä hankkia.
 
Fabulan käyttöönotto on helppoa. Lataat Fabulan sovelluksen älypuhelimeesi ja/tai tablettiisi (iPhone, iPad, Android), rekisteröidyt sähköpostiosoitteellasi tai joko Facebookin tai Twitterin avulla, ja pääset sisälle palveluun. Ennen kuin tilaat mitään, voit lukea palvelun kirjoja veloituksetta 10 prosentin verran. Tämä on kätevää, sillä voit kirjan alun lukemalla päättää, kiinnostaako se edes sinua. Fabulan voi ostaa käyttöönsä kuukaudeksi, kolmeksi kuukaudeksi tai puoleksi vuodeksi kerrallaan. Yksi kuukausi maksaa 14,99 euroa, kolme kuukautta 44,97 euroa ja puoli vuotta 89,94 euroa. Hinnat vaikuttavat varsin kohtuullisilta. Esimerkiksi 15 euron hinnalla ei uutuuskirjaa kaupasta saa, mutta Fabulassa sillä voi lukea niin monta kirjaa kuin ehtii kuukauden aikana. Kirjan voi ostaa myös kokonaan itselleen. 

Vinkki: Tällä hetkellä ensimmäiset sata asiakasta saavat tilauksensa vähintään puoleen hintaan. Kolmen kuukauden ja puolen vuoden mittaiset normaalia edullisemmat tilaukset on jo myyty loppuun, mutta kuukauden tilauksia on vielä jäljellä.
 
Mitä mieltä sitten olen Fabulasta? Miten testi on sujunut?

Ensivaikutelma Fabulasta on tyylikäs. Nettisivut ja sovellus on toteutettu yksinkertaisuutta ja selkeyttä kunnioittaen. Turhat nappulat ja valikot loistavat poissaolollaan, mutta kaikki tarvittava löytyy. Kirjat on jaoteltu selkeästi esimerkiksi bestsellereihin, kaunokirjallisuuteen, elämäkertoihin, oppikirjoihin, historiaan ja tieteeseen. On hienoa, ettei Fabula ole rajoittunut yksinomaan kaunokirjallisuuteen, vaan sen valikoimista löytyy myös paljon tietokirjallisuutta ja jopa oppikirjoja. Suurin osa kirjoista on kotimaisia, käännöskirjoja on vähemmän. Valikoima ei ole vielä suuren suuri, mutta nimikkeitä luvataan tulevan lisää viikoittain. Äänikirjatkin ovat jo suunnitelmissa.

Kirjojen lataaminen omaan kirjastoon on helppoa ja lukuasetuksista voi valita esimerkiksi fontin koon, palstan leveyden, sivun värin ja säätää näytön kirkkautta. Tekstiä voi myös yliviivata ja näin jakaa lempilainauksiaan vaikkapa Facebookissa tai Twitterissä. Sisällysluettelon avulla on helppo hypätä luvusta toiseen, mutta toki sovellus muistaa myös sen kirjan kohdan, johon olet viime lukukerrallasi jäänyt. Asetusvaihtoehdot vaihtelevat hieman testaamieni Androidin sovelluksen ja iPhonen sovelluksen välillä. Tykkään lukea e-kirjoja beigen värisellä taustalla, sillä se on hellempi silmille kun lukee valaistulta näytöltä. Beigen värin voi valita Androidin tablettisovelluksessa, muttei iPhonen, joten jälkimmäiseenkin tämä vaihtoehto olisi mukava saada.
 
Fabulan tämänhetkisestä kirjavalikoimasta haluaisin vinkata sellaisia kiinnostavia kirjoja kuin Siri Pettersenin Odininlapsi, Aki Ollikaisen Nälkävuosi, Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis, Saara Henrikssonin Moby Doll, J. S. Meresmaan ja Markus Harjun (toim.) Steampunk! Koneita ja korsetteja, Arja Rosenholmin (toim.) et al. Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa, Vesa Sisätön Unohtunut avain joka upotti Titanicin + muita historian mokia ja Satu Lidmanin Väkivaltakulttuurin perintö: Sukupuoli, asenteet ja historia.
 
Alkufiilikseni Fabulasta ovat siis hyvin positiiviset ja odottavaiset. Toivottavasti lukeva kansa löytää Fabulan ja pitää siitä, sillä vain siten se voi houkutella mukaansa myös isoimmat suomalaiset kustantajat ja palvelu sekä kirjavalikoima kasvavat ja monipuolistuvat. Itse sovellus on jo mainio, joten oikeastaan ainoa kehittämisen kohde onkin valikoima. Toivon Fabulan tyypeille kaikkea hyvää ja tsemppiä palvelun kehittämiseen! En ole tänä vuonna menossa Helsingin kirjamessuille, mutta käykääpä te moikkaamassa siellä minunkin puolestani Fabulan tyyppejä!
 
Mitä mielikuvia Fabula teissä herättää? Onko sille Suomessa tilausta? Entä mistä te hankitte e-kirjanne?

Tunnisteet: ,