Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa


Olen ollut varovaisen kiinnostunut viime syksynä suomennetusta Pierre Lemaitren kirjasta Näkemiin taivaassa ja siksipä myös varovaisesti nappasin sen mukaani kirjastosta jo monta kuukautta sitten. Sotiin liittyvät kirjat ovat alkaneet tuntua niin tunkkaisilta ja nähdyiltä tässä viime vuosien aikana, mutta tulee niitä kuitenkin luettua aina silloin tällöin siinä toivossa, että kohdalle osuisi poikkeustapaus. Ja kesällä lukemani J.-P. Koskisen Kuinka sydän pysäytetään olikin ihan mieletön poikkeus, ällistyttävän mukaansatempaava kuvaus talvisodasta. Sitä uskaltaisin suositella niillekin, jotka eivät historiasta tai sota-ajasta kirjallisuudessa kovin innostu.

Melkein yhtä hieno poikkeus on tämä Lemaitren kirja, mutta se yllätti minut vähän toisenlaisella tavalla: eihän kirja kerrokaan sodasta! Tai kertoo toki, nimittäin sodan jälkeisistä vuosista ja sodan vaikutuksista ranskalaiseen yhteiskuntaan, niin rintamalla sotineiden kuin kotirintamalla olleiden kannalta, mutta varsinaisten sotakuvausten osuus jää vain kirjan alkupuolelle. Näkökulma tuntui minusta virkistävältä.

Näkemiin taivaassa alkaa siis ensimmäisen maailmansodan viimeisistä päivistä, kun sotamies Albert Maillard todistaa jotain uskomatonta kesken hyökkäyksen. Tuon uskomattoman teon takana on komea, mutta häikäilemätön ja yksinkertaisesti hyvin ilkeä luutnantti Henri d'Aulnay-Pradelle. Pian Albert huomaa hautautuvansa elävältä mullan täyttämään kranaatinkuoppaan, sekö on hänen loppunsa, viimeisinä sodan päivinä? Ei, ei onneksi, sillä paikalle saapuu toinen sotamies, Édouard Péricourt, mutta pelastaessaan Albertia hän loukkaantuu itse hyvin vakavasti.

Näiden tapahtumien jälkeen kolmen miehen kohtalot ovat toisiinsa sidotut. Hyväntahtoinen ressukka Albert on ikuisessa kiitollisuudenvelassa hänet pelastaneelle Édouardille ja päättää ryhtyä hoivaamaan häntä, sillä Édouardin tulevaisuus ei ole ruusuinen. Kranaatinsirpale on kirjaimellisesti vienyt puolet hänen kasvoistaan eikä hän pysty enää puhumaan. Perhettään Édouard ei halua enää nähdä, sillä miksi hänen isänsä hyväksyisi hänet nyt, kun ei hyväksynyt ennen sotaakaan? Häijy Henri puolestaan nai Édouardin sisaren Madeleinen tämän suvun maineen sekä suhteiden vuoksi, ja ryhtyy kuihtuvan aatelissukunsa pelastamiseksi kahmimaan rikkauksia vähintäänkin kyseenalaisin keinoin. Toisaalta sen parempia eivät ole Albert ja Édouard, joista ainakin toinen kaipaa parempaa elintasoa, ja johon pyritään yhtä kyseenalaisin keinoin.

Pierre Lemaitrella on dekkarikirjailijan tausta ja sen huomaa tämänkin kirjan kohdalla, vaikkei kirja itsessään ole dekkari. Päähenkilöiden kohtaloja jännittää ja sitä toivoo heille henkilöstä riippuen mahdollisimman paljon hyvää tai pahaa. En muistakaan milloin viimeksi olisin yhtä paljon toivonut kaikkea kamalaa jollekin kirjan henkilöhahmolle kuin kamalalle Henrille. Varmaan viimeksi Voldemortin kohdalla, mikä kertonee Henristä aika paljon! Albert ja Édouard puolestaan saavat lukijan sympatian puolelleen, vaikkeivät hekään puhtaita pulmusia ole, mutta heidän kohtalonsa surettaa huomattavasti enemmän kuin Henrin. Näkemiin taivaassa on dekkareiden tavoin myös hyvin juonivetoinen eikä reilut viisisataa sivua tunnu oikeasti niin paljolta.

Kaikkein eniten ihastuin kirjassa sen kerrontaan. Kertoja on varsin kaikkitietäväinen ja osoittelee välillä lukijalle asioiden tolia ja kommentoi tulevaisuuden näkymiä. Kertoja kuvaa usein myös tarkkanäköisen uskottavasti päähenkilöiden ilmeitä ja eleitä, ajatuksia ja tunteita. Kerrontaratkaisu tekee minusta kirjasta omaperäisemmän, se ei ole niin perinteinen kuvaus sodan jälkeisen ajan yhteiskunnasta ja sen ihmiskohtaloista. Ilmeikkään kerronnan suomeksi luomisesta tulee kiittää myös suomentaja Sirkka Aulankoa.

Näkemiin taivaassa on surullinen, mutta silti toiveikas ja paikoitellen jopa hieman humoristinen romaani sodan runtelemisista nuorista miehistä ja häpeällisestä häikäilemättömyydestä. Kovin montaa kirjablogiarviota en kirjasta löytänyt, joten onkohan sitä ylipäätään luettu kovin paljoa? Suosittelen lämpimästi, kirja tulee ahmittua hetkessä, mikä ei tarkoita, etteikö se olisi myös vaikuttava.

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Eniten minua kiinnostaa tie, Oksan hyllyltä, Ullan luetut kirjat, Kulttuuri kukoistaa ja Hemulin kirjahylly.

––

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa
(Au revoir là-haut, 2013)
Suom. Sirkka Aulanko
Minerva 2014, 546 s.

Tunnisteet: , , , , , , , , ,