Lukuisa: Leena Krohn: Tainaron : Postia toisesta kaupungista

Luin toukokuussa Leena Krohnin romaanin Hotel Sapiens ja olen siitä lähtien janonnut lisää. Krohnin tunnetuin romaani lienee Tainaron : Postia toisesta kaupungista, olihan se vuoden 1985 Finlandia-palkintoehdokkaana ja julkaistu myös Yhdysvalloissa asti. Ajattelin siis Tainaronin olevan oiva valinta seuraavaksi Krohnin kirjakseni.

Tainaron on erikoinen romaani. Se koostuu kolmestakymmenestä kirjeestä, joiden kirjoittajasta emme tiedä paljoa, mutta vielä vähemmän tiedämme kirjeiden vastaanottajasta. Kirjeiden kirjoittaja on muuttanut asumaan jatkuvassa muutostilassa olevaan Tainaronin kaupunkiin, jonka asukkaat ovat jotain hyönteisten ja ihmisten väliltä. Ulkomuodoltaan, metamorfooseiltaan ja tietyiltä käyttäytymismalleiltaan he ovat prikulleen kuin hyönteisiä, mutta monilta osin he kuitenkin käyttäytyvät kuin ihmiset, käyvät ostoksilla ja ilmentävät tunteitaan, sekä pystyvät kommunikoimaan kirjoittajan kanssa.

Kirjoittaja ei kuitenkaan muista miksi on kaupunkiin saapunut ja mitä hän siellä tekee. Sekään ei ole varmaa, onko kirjoittaja itse ihminen ja kumpaa sukupuolta hän on, mutta tietyistä viitteistä päätellen otaksuisin hänen olevan ihmislajiin kuuluva nainen. Kirjeiden vastaanottajasta ei kerrota muuta kuin että hän on kirjoittajalle hyvin läheinen ja rakas, mutta hän ei koskaan vastaa kirjeisiin. Kirjeet käsittelevät kirjoittajan arkipäiviä Tainaronin kaduilla, koti-ikävää ja kaupungin erikoisia asukkaita ja tapoja. Kirjoittaja tapaa mitä kummallisimpia olentoja, kuten vanhan, kaikkien jo unohtaman Ruhtinaan, itkevän Kuningattaren, muistojan keräävän Outojen holhoojan sekä loputtomasti katuja, taloja, kaikkea mittaavan Kaupunginmittarin.

Niin, Tainaron on varsin erikoinen romaani. Se ei ole vaikea, mutta herättää runsaasti pohdittavaa. Luettuani viimeisenkin kirjan kirjeen jäin vain miettimään, että mikä Tainaron lopulta oli, mitä kirjoittaja siellä teki ja miksei hänen kirjeisiinsä vastattu. Niin paljon avoimia kysymyksiä, mutta liian vähän vihjeitä niiden ratkomiseksi. Toisaalta kysymysten avoimeksi jääminen ei häirinnyt minua ollenkaan, sillä siihen oikeastaan liittyykin osa Tainaronin viehätyksestä – siihen ja tuohon kummalliseen hyönteisten kaupunkiin.

Tainaron on allegoria vähintään niin monelle asialle kuin on allegorisuuden pohtijoitakin. Mitään yhtä tiettyä vastausta ei varmaan ole. Itse näin Tainaronin enimmäkseen vertauskuvana vieraalle kulttuurille ja muutokselle. Sikäli teos on siis ajankohtaisempi kuin koskaan. Minuun teki myös vaikutuksen se, miten Krohn kuvaa kirjeiden kirjoittajan potemaa koti-ikävää sekä vierauden ja samalla uteliaisuuden tunteita. Tainaronin kerronta on Hotel Sapiensistakin tuttua Krohnia – löysin paljon yhtäläisyyksiä niin lyhyistä, mutta tarkoista, että yksinkertaisista sekä runollisistakin lauseista. Krohnin teksteissä tuntuu vain olevan sitä jotain, mitä ei voi oikein selittää. Hänellä on ihan omanlaisensa tyyli kirjoittaa.

Jos pidät enimmäkseen suoraviivaisista ja selkeän juonellisista tarinoista, sellaista Tainaronista ei löydä. Tainaronissa ei oikeastaan ole mitään juonta. Se koostuu yksittäisistä hetkistä ja tapahtumista sekä niiden herättämistä tunteista kirjoittajan elämässä vieraassa kaupungissa. Mutta toivoakseni kirja kuitenkin herättää sen lukijoissa paljon ajatuksia, nykyhetkestä erityisesti.