10.8.2015

Margaret Atwood: Oryx and Crake


Ensimmäinen lukemani Margaret Atwoodin kirja oli viime kesäinen Nimeltään Grace. Kirja oli ihan hyvä ja herätteli entisestään kiinnostustani kirjailijaa kohtaan, joten halusin jatkaa hänen tuotantoonsa tutustumista. Kesäkuun alussa laatimassani kesäkirjat 2015 -listauksessa mainitsin haluavani lukea tänä kesänä Atwoodin MaddAddam-trilogian avausosan Oryx and Craken ja niinpä se lähti tuossa eräs päivä mukaani kirjastosta.
 
Romaanin päähenkilö kutsuu itseään Snowmaniksi. Snowman saattaa olla ainoa elossa oleva ihminen koko maapallolla. Vastentahtoisesti hän pitää silmällä Craken lapsiksi kutsuttuja ihmisen kaltaisiksi geenimanipuloituja olentoja. Olennot palvovat luojaansa Crakea ja kasvit ja eläimet luonutta Oryxia. Snowmania he kuitenkin lähestyvät varoen, sillä hänen ulkonäkönsä ja käytöksensä on omituista. Välillä he kuitenkin kyselevät Snowmanilta heille tuntemattomista asioista aina hänen kyllästymiseensä asti. Miten selittää noille olennoille esimerkiksi parran käsite, kun heillä itsellään ei kasva minkäänlaista karvoitusta?
 
Snowman on nääntymäisillään nälkään. Siksi hän päättää yrittää pyrkiä takaisin Craken päämajaan, siellä pitäisi olla vielä ruokaa, lääkkeitä ja aseita. Samalla Snowman tekee matkan menneisyyteensä, sinne mistä kaikki alkoi ennen pandemiaa, sinne missä olivat Oryx ja Crake.
 
Atwoodin luoma maailma sijoittuu suhteellisen läheiseen tulevaisuuteen, jossa geenimanipulointi on jo arkipäivää, sairauksia voidaan parantaa ja ihmiset elävät keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa. Ilmastolle on tapahtunut jotain ja esimerkiksi vanha New York on hukkunut ja tilalle on tullut New New York. Maapallosta on tullut entistä liikakansoitetumpi paikka elää. Asetelma on tälle genrelle siis hyvin tyypillinen.
 
Luen vähän spefiä, mutta tunnistan kuitenkin, että Atwoodin kirjoittamisessa on silti jotain erilaista, jotain hyvin vangitsevaa. Minä en kuitenkaan koukuttunut Oryx and Crakeen aivan heti, sillä tarinan aukeneminen vaatii ensin vähän kärsivällisyyttä ja sivuja. Kun aloin olla enemmän mukana siinä, mitä on oikein tapahtunut, halusin vain tietää lisää. Vangitsevuutensa lisäksi Oryx and Crake on myös hyvin lohduton ja surullinen kirja. Snowmanin kamppailu omien muistojensa ja ajatustensa kanssa on tuskallista luettavaa, samoin hänen kamppailunsa elämästä ja kuolemasta. Mutta kuten kirjan alussa oleva lainaus Jonathan Swiftin Gulliverin retkistä sanoo: "-- because my principal design was to inform you, and not to amuse you." Niin, Oryx and Crake ei ole mitään ihastuttavaa luettavaa.
 
Oryx and Crake herättänee lukijoissa paljon ajatuksia, niin minussakin. Se tarjoilee esimerkiksi pahimman mahdollisen kauhukuvan geenimanipuloinnin seurauksista. En ole suoranaisesti geenimanipulointia vastaan esimerkiksi sairauksia parannettaessa, mutta liika voi todellakin olla liikaa. Ihminen on itsekäs eläin ja tilaisuuden tullen ihminen voi toimia ajattelematta yhtään mitään muuta kuin omaa napaansa. Tässä valossa tieteen kehitys näyttäytyy jopa uhkaavana asiana. Toinen ajattelemaan laittanut asia kirjassa olikin niinkin pieni juttu kuin ihmisyys ja mitä on olla ihminen, nyt ja tulevaisuudessa. Mitkä ovat valintamme ja mitkä ovat niiden seuraukset.
 
Oryx and Crake oli minulle täyden kympin kirja. Vaikuttava ja omaääninen. Toivottavasti pääsen pian jatkamaan trilogiaa kakkososalla The Year of the Flood.
 

––
 
Margaret Atwood: Oryx and Crake
Bloomsbury 2003, 378 s.

4 kommenttia :

  1. Minun on tarkoitus myös lukea tämä, vaikka ei lähiaikoina. Nyt meneillään oleva Sokea surmaaja on hyvä, mutta ei niin hyvä kuin voisi olla, Huomaan sen siitä, että kirja ei kutsu lukemaan joka käänteessä. Odotan jo pääseväni seuraavaan kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että Atwoodin tuotanto on vähän epätasaista. Tai en tiedä, onko se epätasaista vaiko sitten sitä, että toiset tykkäävät siitä spefimmästä puolesta ja toiset taas realistisemmasta. Sokea surmaaja kiinnostaa minua, mutta harmi, jos se ei ole mikään loistava.

      Poista
  2. Teen samaa urakkaa, aika lopussa olen. Mietin keväällä, että lopetanko Atwoodin lukemisen vai.... Olen aloittanut Kivettyneistä leikeistä ja Lievää vakavammasta kauan sitten. Hän on ollut minulle todella tärkeä, mahtunut kympin sisälle. Edessä on Herran tarhurit ja sitten Uusi maa. Scifit eivät kiinnosta minua laisinkaan. Fantasia menee hyvinkin ja dystopiat tietynlaiset. Yritin lukea kevään uutuutta. Ei sujunut, pakko lukea nuo pohjaksi. Olin ne ostanut, mutta lukematta. On vaikea luopua kirjailijasta, joka on merkinnyt niin paljon. Ja hyvähän tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luet siis tällä hetkellä tätä samaa kirjaa? Ehdottomasti kannattaa kyllä lukea tämä ja Herran tarhurit ennen Uutta maata, kun kyseessä on kuitenkin trilogia. Mukavaa, että olet pitänyt, joten ehkei sinun vielä tarvitse kokonaan luopua Atwoodista. Se on kyllä harmi, jos itselle rakas kirjailija ei enää olekaan sitä tuotantonsa puolesta myöhemmin, hän alkaa vaikka kirjoittaa ihan toisenlaisia teoksia, itselle ihan vierasta genreä kuin aikaisemmin.

      Poista