26.8.2015

Katja Kettu: Yöperhonen


Minä olen Valkoisen Jumalan tytär ja minua ette kiinni saa. Hiihdän Neitotunturin laitaa henkeni edestä, ja lapseni hengen. Ajohurtat louskuttavat alhaalla kurussa, takaa-ajajien huudot kaikuvat:
– Huora hiihtää! Se yrittää Ryssiin pakoon!

 
Petsamo 1937. 15-vuotias Irga on rakastunut kommunismia akiteeraavaan Suenhampaaseen. Ohranjyvä alkaa itää, Irgan sisällä kasvaa uusi elämä. Tyttö päättää hiihtää Neuvostojen maahan rakkaansa luokse. Rajan toisella puolella Irgaa syytetäänkin Neuvosto-Venäjän vakoilusta ja vastavallankumouksen lietsomisesta. Hänet kuljetetaan kaivostyöhön keskittyneelle Vorkutan leirille pohjoisen ikiroutaan. Olot ovat hirvittävät.
 
Marinmaa, Lavran kylä 2015. Suomalainen Verna matkustaa Lavran kylään tunnistamaan isänsä ruumiin. Isä on lähtenyt Venäjälle ottamaan selvää äitinsä kohtalosta ja kuollut mystisissä olosuhteissa, suussaan yöperhonen, motyljok. Verna tapaa vanhan naisen nimeltä Elena Mihailovna, joka on viimeisiä Vernan isän elossa nähneitä henkilöitä, ja yrittää selvittää, mitä isälle oikein tapahtui. Elena kuitenkin vaikenee, koko kylä vaikenee. Se ei pidä utelemisesta, vanhojen kaivelemisesta. Mitä kylässä on oikein meneillään?
 
Katja Ketun Yöperhonen on syksyn kirjatapaus. Ketun aiempi romaani, kehuttu ja palkittu Kätilö oli itselleni huikea lukukokemus, se on ehdottomia suosikkejani kotimaisen kirjallisuuden joukosta. Hyvin samankaltaisiin tunnelmiin vie myös Yöperhonen. Se on tunnistettavaa Kettua aiheensa, kerrontatyylinsä ja kielensä vuoksi, mutta se ei kuitenkaan ole toinen Kätilö. Tällä kertaa Kettu vie lukijansa Neuvostoliittoon ja Venäjälle, kahteen eri aikaan ja kahteen eri maisemaan. On nuori Irga ankeaakin ankeammalla vankileirillä taistelemassa hengestään ja Verna nykypäivän marilaisessa kylässä selvittämässä isänsä kohtaloa. Kahden suomalaisen, mutta eri ajan naisen välille rakentuu side. Yöperhonen on hyvin universaali, mutta samalla kovin intiimi romaani ystävyydestä, rakkaudesta ja ennen kaikkea ihmisyydestä. Se jännittää ja ahdistaa, ilahduttaa ja pakahduttaa.
 
Yöperhosen tapahtumat ja henkilöhahmot ovat äärimmäisen mielenkiintoisia ja jännitteisiä. Romaanin lyhyet luvut etenevät kuin itsestään, niitä on ihan ahmittava. Tarinan tasolla Yöperhonen on minusta vetävämpi kuin Kätilö, sillä se on selkeämpi ja juonivetoisempi, ehkä helpommin lähestyttäväkin. Jos romaanissa on kaksi eri aikatasoa, minua usein huolestuttaa se, etten pääse toisen aikatason tarinaan yhtä hyvin mukaan kuin toisen – usein menneisyyteen sijoittuvan tarinan taso vetää minua puoleensa paljon kovemmin kuin uudempaan aikaan sijoittuva. Yöperhosessa ei kuitenkaan ollut sitä ongelmaa, molemmat ajat ja niiden tapahtumat veivät minut mennessään. Irgan aika Vorkutassa on järkyttävän kiinnostavaa luettavaa, samoin se, mikä hänen kohtalonsa mahtaa olla. Nykyajassa taas kaiken yllä leijuva mysteerisyys, Vernan isän kohtalo ja Lavran kylän oudot tapahtumat saavat ihan karvat pystyyn. Missään vaiheessa Yöperhonen ei siis tylsistyttänyt tai kyllästyttänyt.
 
Yöperhosessa on mukana ripaus maagista realismia, sellaisia asioita, joihin ei löydy järjellistä selitystä. Marilaisten luontosuhde ja mytologia selittävät jotain, mutta eivät kaikkea. Lisää mystisyyttä jo valmiiksi osin varsin mystisiin tapahtumiin tuo kirjan loppupuolella alkavat luvut, joiden päähenkilönä esiintyy Vova. Lukijalle tosin aukeaa pian kuka tämä henkilö oikein on.
 
Yöperhosesta ei voi puhua mainitsematta Ketun omanlaista, Kätilöstäkin tuttua kirjoitustyyliä. Joitakin se tuntuu ällöttävän, toisia vieraannuttavan, toisia ihastuttavan. Minua se ihastutti jo Kätilössä. Kieli on rouhevaa, ehkä paikoitellen rumaakin, mutta ennen kaikkea todella intensiivistä ja rikasta. Kieli on se juttu, joka nostaa Ketun kirjat ihan uudelle tasolle ja tuo hänen tarinoihinsa syvyyttä. Yöperhosessa kieli ja sen yhteydet päähenkilöiden omiin kulttuureihin ja identiteetteihin yhdistyvät oivaltavalla tavalla. 

Enempää ylistyssanoja en enää löydä. Enkä löydä kritisoitavaakaan. Toteanpa enää vain, että Kätilöön rakastuneille Yöperhonen on pakollista luettavaa. Kahdella romaanillaan Kettu on vienyt ainakin minun sydämeni ihan kokonaan.
 

––
 
Katja Kettu: Yöperhonen
WSOY 2015, 326 s.

10 kommenttia :

  1. Olen Ketun kielestä justiinsa samaa mieltä ja luettavahan tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulehan sitten kertomaan mitä pidit!

      Poista
    2. Täällä ollaan, Laura ja kirja nyt luettu. Kieli oli, kuten sanoit, mukaansa tempaavaa ja minulle sopivan "poron ydinkonstein paranneltua", niin, että yhtään ei tarvinnut hienostella vaan möyheästi edetä ja antaa tekstin viedä. Ja kyllä se veikin. Jahka Finlandia-ehdokkaat valitaan, niin veikkaanpa että Yöperhonen liitelee Hectorin käsiin ja toivottavasti vaikuttuu. Toivon samaan sarjaan pääsevän myös JP Koskisen Kuinka sydän pysäytetään. Molemmat kirjailijat ovat hyvin taustatyönsä tehneet ja ymmärrän, että sinäkin historian opiskelijana tykkäät.

      Tämä tuli taas vähän myöhäseen, mutta kirjan jonotus vei näin kauan.
      Kostjan sanoin: Aina valoa kohti, vuoden pimein aikahan on vaan tässä välissä!

      Poista
    3. Hei, mukavaa, että sait kirjan viimeinkin käsiisi, luetuksi ja vieläpä pidit siitä :) Ja eihän siinä kovin kauan aikaa mennyt, kun ottaa huomioon, miten jonotettu tämä kirja kirjastoissa takuulla on.

      Toivottavasti Kettu ei jatkossakaan luovu omasta tyylistään, etenkään siis kielellisestä, niin mahtavaa se on. Minulla on ihan samat suosikit Finlandia-ehdokkaiksi kuin sinullakin. Kovin montaa muuta kotimaista uutuutta en ole tänä vuonna sitten lukenutkaan. No, alkuvuodesta lukemani Anneli Kannon Pyöveli olisi myös kiva nähdä ehdokkaana, mutta olisikohan listalla sitten jo liikaa historiallisia romaaneja... Ensi perjantaina kuulemme sitten :)

      Ihana tuo Kostjalta lainaamasi lause, näinhän se on.

      Poista
  2. Hieno kirjoitus :)! Luen itsekin tätä juuri hyvin hitaaseen tahtiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos bleue! Nautihan!

      Luulin lukevani jo blogiasi, mutta en näköjään. Korjasin asian :)

      Poista
  3. Pidin tästä paljon! Luulin, että lukeminen vie aikaa, kun oli samalla muitakin kirjoja kesken, mutta Yöperhonen vei mukanaan niin voimalla, että muut kirjat saivat jäädä odottamaan aikaa parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, ettei muut kirjat enää paljoa kiinnostaneet kun tähän tartuit. Minäkään en olisi malttanut lukea mitään muita kirjoja samaan aikaan, niin vangitseva ja ahmaistava tämä kirja oli ja on. Täytyy tulla lukemaan tarkemmat mietteesi kirjasta!

      Poista
  4. Aloitin Kettuun tutustumisen tällä kirjalla. Ihastuin tähän hienoon tarinaan ja upeaan kieleen. Koin marilaisuuden hyvänä elementtinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kirja aloittaa! Seuraavaksi sitten Kätilö? :)

      Poista