Lukuisa: Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni

Karoliina Timosen toinen romaani Kesäinen illuusioni löytyi melko yllättäen ja tuoreeltaan sivukirjaston esittelypöydältä tässä kesän aikana. Mietin, että miksipä ei, sillä Timosen muutaman vuoden takainen esikoisromaani Aika mennyt palaa oli viihdyttävä lukukokemus ja ajattelin Kesäisen illuusioni olevan nimensä mukaisesti mukavaa, kesäistä luettavaa. Toisten kirjabloggaajien arviot ovat myös vahvistaneet tätä mielikuvaa.

Kesäinen illuusioni sijoittuu helteisen Saimaan saaristoon. Nelikymppinen Klarissa (sama Klarissa kuin esikoisromaanissa?) on vuokrannut kesän ajaksi mökkisaaren paetakseen umpikujassa olevaa avioliittoaan, miettiäkseen tulevaisuuttaan ja kirjoittaakseen uutta romaaniaan. Myös vastapäiseen saareen ilmaantuu omia suhteitaan pohtiva Klarissalle ennestään tuntematon mies, Olavi. Klarissa ja Olavi alkavat viettää yksinäistä aikaansa yhdessä illastaen ja keskustellen. Olavissa on jotain selittämätöntä viehätysvoimaa eikä Klarissa voi olla tuntematta vetoa häneen. Mutta kun miehen poika tulee saarelle ja Olavi alkaa käyttäytyä varsin kummallisesti, jopa uhkaavasti, Klarissa ei enää tiedä keneen voi luottaa ja mikä on totta.

Kesäinen illuusioni on pieni, väljästi taitettu romaani, jonka hotkaisee hetkessä. Minä vietin sen parissa kesän viimeisen lämpimän iltapäivän, sillä halusinhan lukea kirjan kun vielä oli kesäisen lämmintä (hellepäivää olisi saanut odotella ensi kesään saakka). Tarinan alkuasetelma on kiinnostava, vaikken oman elämäntilanteeni ja ikäni puolesta aivan osannutkaan samastua Klarissan asemaan. Tarinan luontokuvaukset ovat viehättäviä ja saavat kaipaamaan saariston rauhaan.

Mutta. En ymmärtänyt ollenkaan Klarissan sekoiluja! Saivatko pelkkä helle ja avioliitto-ongelmat hänet käyttäytymään kuin teini-ikäinen? Vai toimiko hän jonkin loitsun alaisena, kuin huumattuna? Kesäinen illuusioni nimittäin sisältää myös hieman maagisuutta, kuten Timosen esikoisromaanikin. Selkeimmin maagisuus tulee esille vasta tarinan loppupuolella, jolloin vasta pääsin kirjan kanssa vauhtiin. Ja sitten se jo loppuikin ja jätti minut hyvin hämmentyneeksi. Jos lopun ilottelu olisi hallinnut tarinaa jo paljon varhaisemmassa vaiheessa, olisin nauttinut siitä huomattavasti enemmän. Enkä halua uskoa, että Klarissa toimi kuten toimi omasta tahdostaan, sillä hänen muuten fiksu olemuksensa ja kypsyytensä on tarinassa varsin räikeästi ristiriidassa hänen käytöksensä kanssa. Olisin ehkä halunnut saada varmuuden tähän seikkaan, sillä lukeminen kävi paikoitellen melko kiusalliseksi.

Kesäisessä illuusiossa on siis puolensa ja puolensa. Vahvimmin siitä jäivät mieleeni kaunis luontokuvaus, kepeästi kulkeva kerronta, jännittävä loppu ja kiusallisuuden sekä hämmentyneisyyden tunteet.