Aikuisten värityskirjat: Mindfulness ja Eläinten valtakunta


Lempipuuhaani lapsena oli värityskirjojen värittäminen. Omistin niitä kymmeniä ja väritin niitä niin kotona, serkkuni luona (joka myös rakasti värityskirjoja) kuin kesälomamatkoillakin, satoi tai paistoi.
 
Nelisen vuotta sitten ostin itselleni Nina Chakrabatin My Wonderful World of Fashion -kirjan, jossa yhdistyvät sekä piirtäminen, värittäminen että DIY-asiat. Valitettavasti en osaa piirtää, en ainakaan ilman mallikuvaa, enkä ole muutenkaan askartelijatyyppiä, ja tuo kirja jäi lähes tyystin käyttämättä, sillä värittämistä siinä on loppujen lopuksi melko vähän. Lisäksi olin ostanut todella kehnot puuvärikynät. Harmitti.
 
Mutta onneksi keväällä alkoi villitys aikuisten värityskirjoista: pääsin vihdoinkin värittämään kunnolla taas lapsuuteni jälkeen! Tuli aika kotoisa olo. Ja tällä kertaa ostin paremmat värikynät.
 
Ensimmäisenä kokeilin suomalaista, taiteilija Kirke Muhosen piirtämää Mindfulness-värityskirjaa. Kirjan esipuheen on kirjoittanut mindfulness-ohjaaja, johdon ja työyhteisöjen valmentaja Antti-Juhani Wihuri, joka kertoo värittämisen olevan sopivan hidasta ja rentouttavaa toimintaa, joka vähentää stressiä ja lisää elämäniloa sekä keskittymiskykyä. Värittäminen myös ylläpitää vireyttä ja tarkkaavaisuutta. Huomasin itsekin olevani rentoutuneempi ja keskittyneempi jo värittäessäni kirjan ensimmäistä kuvaa.


Mindfulness-värityskirjassa on noin 70 sivua väritettävää. Jokainen kuva on omalla sivullaan, joten ne on helppo värittää. Koko aukeaman kokoisten kuvien kanssa on nimittäin se ongelma, että värittäminen voi olla vaikeaa keskikohdan taitoksen kohdalla. Muhosen piirtämät kuvat ovat kauniin yksityiskohtaisia ja aiheiltaan hyvin erilaisia. Väritettävänä on muun muassa eläimiä, esineitä, kuten kuppeja tai kenkiä, ihmishahmoja sekä abstraktimpia aiheita. Muhosen piirtojälki on paksumpaa ja väritettävät alat keskimäärin laajempia (ks. alla oleva kuva) kuin Eläinten valtakunnassa, josta lisää seuraavaksi.


Kuvittaja Millie Marottan Eläinten valtakunta. Värityskirjaseikkailu oli seuraava kokeiluni. Jos minulla lapsena oli kymmeniä värityskirjoja, ei sitä nytkään voi millään pärjätä vain yhdellä. Kaksi (tai useampi) vähän erilaisempaa värityskirjaa tuovat myös vaihtelua värittämiseen. Eläinten valtakunta lupaa myös rentouttaa, rauhoittaa ja lievittää stressiä, tuoda siis värittäjälleen mindfulness-mielentilan.
 
Eläinten valtakunta poikkeaa siinä mielessä Mindfulness-värityskirjasta, että joitakin sen kuvia voi myös itse täydentää piirtämällä. Se ei kuitenkaan ole millään tavalla pakollista, sillä hieman keskeneräisiksi jätetyt kuvat voi vain värittää, kuten itse aion tehdä piirtäjänlahjojeni puuttuessa. Eläinten valtakunnan teemana ovat tietysti kaikenlaiset ja -kokoiset eläimet. Väritettäviä kuvia on niin erilaisista linnuista mereneläviin ja metsien nisäkkäisiin asti.
 

Marottan piirtojälki on hyvin yksityiskohtaista ja ihana koristeellista, ja sanoisin kuvien värittämiseen menevän rutkasti enemmän aikaa kuin Muhosen kuviin. Olen värittänyt, poikaystäväni kanssa yhdessä ja erikseen (värittäminen voi olla myös sosiaalista puuhaa), yllä olevaa mustekalaa pienissä pätkissä jo usemman päivän ajan eikä se ole vielä lähellekään valmis. Marottan kuvat ovat todellakin siis hyvin yksityiskohtaisia ja värikyniä saa olla jatkuvasti teroittamassa terävimmiksi, jotta terä sopii kuvien pieniin väleihin. Väritettävää kirjassa on noin 90 sivun verran. Osa kuvista on koko aukeaman kokoisia, mikä on värittämisen kannalta vähän huono asia kuten jo aiemmin mainitsin.

  
Värityskirjat ovat oiva keino rentoutumiseen etenkin kiireen ja stressin keskellä. Vaikka itse vielä lomailen ja arki on vielä mukavan rentoa, huomaan rauhoittuvani hyvin värityskirjojen äärellä päivän menojen jälkeen. Värittäminen on erityisen mukavaa puuhaa sadepäivinä ja sellaisiin hetkiin, kun tuskailee, ettei ole oikein mitään tekemistä. Minä ainakin olen saanut näiden kanssa kulumaan jo monta mukavaa tuntia. Aikuisten makuun sopivat kauniin yksityiskohtaiset kuvat ovat myös tarpeeksi haastavia, mutta kuitenkin helposti lähestyttäviä – kuka vain osaa värittää. Mutta varoitus: värittämiseen voi jäädä koukkuun ja siitä saa herkästi kätensä kipeäksi!
 
Suosittelen hankkimaan värityskirjan kaveriksi hyvät puuvärikynät. Itse ostin Stabilon GREENcolors-puuvärit, joista väri tarttuu hyvin paperiin ja värien kirjo on sopivan laaja. Laadukkaampiakin ja kattavampiakin värikyniä varmasti löytyy jos haluaa panostaa. Kuitukärkikynien ja tussien kanssa värittäminen toki myös onnistuu, mutta minusta puuvärikynien pehmeämpi jälki näyttää kauniimmalta. Puuväreillä on myös helpompi tehdä joko tummempaa tai vaaleampaa jälkeä, jolloin värien kirjo on suurempi kuin värikynien määrä. Osaava tietysti värittää vaikka vesivärein! Sellainenkin vinkki tuli myös mieleen, että kannattaa pitää tyhjää paperia väritettävän kuvan alla, jottei se sotke seuraavalla aukeamalla olevia kuvia. Kuvan ääriviivat tai värikynän väri saattavat helposti painua toiselle puolelle sivua vaikka puuvärejä käyttäisikin.
 
Oletteko te hurahtaneet aikuisten värityskirjoihin? Minä mietin jo kolmannen hankkimista.
 
––
 
Kirke Muhonen: Mindfulness-värityskirja
Basam Books 2015
 
Millie Marotta: Eläinten valtakunta. Värityskirjaseikkailu
Schildts & Söderströms 2015

Tunnisteet: , ,