28.7.2015

J.-P. Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään


J.-P. Koskisen sodasta ja rakkaudesta kertova romaani Kuinka sydän pysäytetään tervehti minua kirjaston hyllystä ja hetken mielijohteesta nappasin sen mukaani, vaikken ollutkaan ihan varma pitäisinkö edes siitä. Odotin kirjalta lähinnä ihan mielenkiintoista kuvausta talvisodasta rakkausjuonella höystettynä, mutta miten se pitikään imussaan, vau!
 
Tarinan kertoja on Juho Kivilaakso, oikeammin Stendahl, jonka elämää seurataan suurin piirtein Suomen sisällissodasta 1918 talvisodan päättymiseen keväällä 1940. Juho on vasta nuori mies, kun hänet äitinsä ja sisarustensa kanssa viedään Suomenlinnan vankileirille. Isä on tsaarin armeijan eversti ja lähtenyt Venäjän sisällissotaan. Ja sille tielle hän myös jää.
 
Perhe pelastuu vankileiriltä Mannerheimin avustuksella. Juhon isä ja Mannerheim olivat aikoinaan molemmat tsaarin armeijan palveluksessa ja tunsivat toisensa hyvin, vaikka heidän tiensä sittemmin veivätkin eri poluille. Ei ehkä olekaan sattumaa, kun Mannerheim kymmenisen vuotta myöhemmin pyytää kadettikoulun käynyttä Juhoa palvelukseensa Moskovan diplomaattikunnan avustajaksi, toisin sanoen jonkin sortin tiedustelijan tai vakoilijan tehtäviin. Juho kieltäytyy ensin, mutta tulee sitten ajatelleeksi isäänsä ja rakkaudenkohdettaan, entistä naapurintyttöä Lauraa. Moskovassa voisi päästä isän jäljille ja diplomaattikunnan avustajana tienata rahaa, jotta voisi kosia Lauraa. Lupaa Juho myös sellaistakin, että estäisi edessä häämöttävän sodan vaikka yksin.
 
Tiedustelijan virka vie häntä niin Moskovaan kuin Berliiniinkin ja taas takaisin. Juho kerää arvokasta tietoa, joskus vähän kyseenalaisinkin keinoin, ja yrittää vakuuttaa itsensä ja muut siitä, ettei mitään sotaa ole tulossa. Se kuitenkin tulee, lupauksista huolimatta. Juho lähtee rintamalle taistelemaan rivisotilaiden rinnalle huolissaan Hyrsylänmutkaan jääneistä äidistään ja siskostaan. Mielessä on myös Juhon ikuinen rakkaus, Laura.
 
Kuinka sydän pysäytetään on kiehtova sekoitus faktaa ja fiktiota. Useat tarinan henkilöistä ovat ihan oikeita nimiä sekä sotaa edeltävä aika ja sodan vaiheet kuvataan varsin aidolla ja uskottavalla tavalla. Tarinan sekaan on ujutettu myös joitakin oikeita lehtileikkeitä ja muita dokumentteja, jotka entisestään vahvistavat tarinan faktapuolta. Mikään perinteinen rintamakuvaus kirja ei kuitenkaan ole, sillä vähintään puolet tarinasta sijoittuu sotaa edeltävään aikaan, jossa erityisen mielenkiintoista on diplomatian ja vakoilun rooli Suomen silloisessa tilanteessa sekä maailmanpolitiikan kehitys. Yhtälailla kiinnostavaa on myös Juhon kasvu sekä kipuilu isänsä, muun perheensä ja rakkaudenkohteensa suhteen. Kuinka sydän pysäytetään on todella alanimekkeensä mukaisesti romaani sodasta ja rakkaudesta.

Kirja etenee kronologisesti eteenpäin, mutta kahdessa eri aikatasossa. Toisessa seurataan Juhon kehitystä lapsesta aikuiseksi mieheksi ja Mannerheimin vakoilijaksi, toinen alkaa talvisodan ensimmäisestä päivästä. Myöhemmin aikatasot yhdistyvät toisiinsa ja lukija ymmärtää enemmän. Loppu on koskettava.

Mietin lukiessani, kuinka Kuinka sydän pysäytetään on kuin historian oppitunti talvisodasta ja sitä edeltävästä ajasta, mutta positiivisella tavalla. Se on mielenkiintoista luettavaa vaikkapa historian ylioppilaskirjoituksiin valmistautuville tai niille, jotka haluavat kerrata talvisodan vaiheita. Se on historiaa hyvin vetävällä tavalla kuvattuna. Niillekin, joista talvisota tuntuu olevan jo loppuunkaluttu aihe, kirja antaa toisenlaisen näkökulman aikaan, uskon sen tuovan jotain uutta. Minullekin se toi. En olisi millään malttanut laittaa kirjaa sivuun tehdäkseni välillä jotain muuta. Vaikka tiesin, mitä tulee tapahtumaan, halusin tietää, mitä juuri Juholle tapahtuu. Löytääkö hän isänsä, saako hän rakkautensa, mitä on sodan jälkeen. Myös rintamakuvaukset ovat vaikuttavia ja koskettavia.
 
Kirjan nimi Kuinka sydän pysäytetään vastaa itse itselleen. Kirjalla se pysäytetään, tällaisella kirjalla.
 

––
 
J.-P. Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
WSOY 2015, 350 s.

6 kommenttia :

  1. Tämäpä tuntuu mielenkiintoiselta. Kirjaijan Rasputin teki aikanaan suuren vaikutuksen, sekin oli osin faktaa, osin fiktiota. Täytyy haalia käsiinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy puolestani hankkia luettavakseni tuo Rasputin, joka vaikuttaa, etenkin tämän kirjan jälkeen, todella kiinnostavalta. Luulen, että Koskisen tyyli on tunnistettavissa hyvin molemmista teoksista.

      Poista
  2. Sainkin kirjan aika nopeasti ja nopeaan sen luinkin, kuten sinäkin. Olipas aikamoista ilotulitusta faktan ja fiktion kesken. Hyvin oli Koskinen historiansa lukenut: yli 30 todellista henkilöa, useimmista kirjoitettu kirjoja ja siellä vilahtelivat. Joitakin mielenkiintoisia: Simo Häyhä ampumassa Juhon isää, Vera Sander, sotakirjeenvaihtaja, jolle löytynee jonkinmoinen esikuva Martha Gellhornista, Hemingwayn kolmannesta vaimosta, Marokon kauhu Juutilainen...luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Henkilöt olivat kyllä kohdillaan. Ja kuten sanoit, talvisodan syyt, tapahtumat ja seuraukset tulevat kertauksenomaisesti, mutta jotenkin jo aikaa nähneinä melkein eeppisesti esille. Ystäväni Rasputin oli aikanaan Finlandia-ehdokkaana, saapas nähdä, miten tämän käy. Eräs luontoknoppi lopusta, huomasitko? Liittyy tilhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että sinäkin sait kirjan pian käsiisi ja luettuakin vielä nopeasti! Tarina imi mukaansa todella hyvin.

      Todellisten henkilöiden mukaan ottaminen oli todellakin mielenkiintoinen lisä kirjaan, tuttuja tai tutuilta kuulostavia nimiä oli hauska bongailla! Saapa tosiaan nähdä miten Finlandia-ehdokkuuden kanssa käy, pidetään peukkuja.

      Enpä ajatellut lopun luontoknoppeja saatika tilhiä! Oliko siellä niihin liittyen joku hassu juttu?

      Poista
  3. Minä luulin nokkelakin olevani, kun lopussa Juho on tapaavinaan isänsä. Siinä kohtaa käki kukkuu, pihlajanmarjat punertavat ja tilhet lentävät parvena. Minä: haa, eihän käki kuku syksyllä, jolloin pihlajanmarjat punertavat ja tilhet niitä syövät. Mutta talvisotahan loppui keväällä, pihlajissa oli varmaan jäätyneitä, punaisia marjoja, joita tilhet söivät. Että noin nokkela minä! Se oli se hassu juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hauska :D Kirja oli tällä kertaa sinua nokkelampi! No, minä olisin mennyt täysin lankaan tuossa, vaikka talvisota olisikin loppunut vasta syksyllä.

      Poista