7.7.2015

Cormac McCarthy: Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta


Cormac McCarthyn Tie on yksiä lempikirjojani. Luin sen jo kauan sitten, aikaa ennen blogia, enkä ole sen jälkeen lukenut muita McCarthyn kirjoja ennen kuin vasta nyt. Joskus jonkin todella hyvän kirjan jälkeen on vaikea tarttua saman kirjailijan muihin teoksiin, kun vähän pelottaa mitä sieltä tulee. Näin oli juuri McCarthyn suhteen.

Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta on yksiä ylistetyimpiä amerikkalaisia romaaneja. Sen päähenkilö on nuori, nimettömäksi jäävä poika, joka karkaa kotoaan Tennesseestä. Poika tappelee tiensä Yhdysvaltojen ja Meksikon rajaseuduille ja liittyy siellä John Glantonin johtaman päänahanmetsästäjäporukan joukkoon. Sitten metsästetään intiaaneja ja myydään heidän päänahkojansa. Ei jätetä ketään henkiin. Välillä myös paetaan intiaaneja, välillä oma joukko harvenee. Kun tältä kaikelta ehditään, pysähdytään kaupungeissa juopottelemassa, huorissa ja tappelemassa. Joskus jäädään autiomaahan yksin ja seurana ovat vain väsynyt hevonen ja helvetillinen jano.


En ole varmaan koskaan lukenut mitään yhtä raakaa kuin Veren ääriin on. McCarthy ei säästele missään. Jopa minulle tuli vähän ällöttävä olo kaiken sen päänahkojen skalpeerausten ja vauvojen viskomisen jälkeen. Kirja ei siis missään nimessä ole herkkien luettavaa. Jos et kestänyt esimerkiksi Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogiaa, niin et todellakaan kestä myöskään tätä. Mutta toisaalta, tällaista se meno varmaankin on ollut 1800-luvun puolivälin päänahanmetsästysreissuilla, ei mitään kaunista.


 
Mutta kuin vastapainona tälle kaikelle järkyttävälle, kertoja kuvailee näkemäänsä välillä mitä kauneimmin:


Hän nousi ja kääntyi kaupungin valoja kohti. Vuorovesilammikot tummien kivien välissä hohtivat kuin sulatusuunit siellä missä kömpi fosforiloisteisia rapuja. Suolaheinässä kulkiessaan hän katsoi taakseen. Hevonen ei ollut liikkunut. Laivan valo vilkutti aallokossa. Varsa seisoi hevosen vieressä pää painuksissa ja hevonen katseli jonnekin ihmistiedon tuolle puolen, missä tähdet hukkuvat ja valaat kuljettavat valtaisia sielujaan halki mustan ja saumattoman meren.


Aijai. Kiittäminen on myös suomentaja Kaijamari Sivilliä näiden kauniiden lauseiden tuomisesta suomen kielelle. Ympäristön kuvaajana McCarthy vaikuttaa olevan mestarillinen ja ehkä oikeastaan vain siksi luin kirjan loppuun. Toki ajan historiallinenkin kuvaus on kirjassa kiintoisaa, mutta se ehkä vähän hukkuu tylsän ja monotonisen juonen (= jahdataan intiaaneja, tapetaan intiaaneja, intiaanit jahtaavat meitä, eksytään joukosta, ollaan kuolla, pelastutaan, jahdataan jälleen intiaaneja, tapetaan intiaaneja, mennään johonkin kaupunkiin, tapellaan, huorataan, juopotellaan ja niin edelleen) alle. Ehkä tarinan alla piili jotain muutakin, mutta minä en jaksanut keskittyä sitä löytämään. Monien ylistämä tuomari Holdenin hahmo jäi sekin etäiseksi, vaikka toikin vähän piristystä muuten vähän epäkiinnostavaan hahmokavalkadiin.


 
Uskaltaako tässä enää lukea kolmatta McCarthya?


 

––


Cormac McCarthy: Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta

(Blood Meridian, 1985)

Suom. Kaijamari Sivill
WSOY 2012, 408 s.

10 kommenttia :

  1. Kuulostaa siltä, että tässä on paljon samaa kuin Kaikki kauniit hevoset -romaanissa, joka ei kuitenkaan ole varmastikaan yhtä raaka. Arvailen vain, koska tätä en ole lukenut, mutta Kaikki kauniit hevoset luin ja siitä pidin paljon. Voisiko se siis olla kolmas McCarthysi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mikä jottei. Kävin lukemassa bloggauksesi kirjasta ja olipa kaunis se lainaus! Samaa henkeä kuin tässäkin kirjassa. Hoksasin tässä myös, että minullahan on hyllyssä Menetetty maa, josta en muistaakseni ole nähnyt elokuvaakaan, joten sekin voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Ehkä en kuitenkaan vielä luovuta McCarthyn suhteen :)

      Poista
  2. Itselläni on ollut Kaikki kauniit hevoset kesken nyt jo ties kuinka pitkään. Ei vaan jaksa napata se yhtään. Tämä löytyisi omasta hyllystä, mutta saa odotella vielä jonkin aikaa. On se vaan kumma, miten huippu Tie oli ja miten sitten muut ehkä eivät....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin vähän tuntuu, ettei moni muu McCarthyn kirja voi vaan olla Tien veroinen :( Harmi! Nyt alkoi vähän epäilyttää tuo Kaikki kauniit hevoset. Ehkä luenkin sitten seuraavana McCarthyna Menetetyn maan.

      Poista
  3. Minä olen nähnyt Tien vain elokuvana, mutta tarkoitus olisi kyllä lukea kirjakin joskus. Menetetty maa oli muistaakseni todella hyvä elokuva, joten sekin kiinnostaisi kirjana. Tämä sen sijaan vaikuttaa ehkä liian raa'alta makuuni, vähän riippuu aina kirjasta millä tavalla se vaikuttaa, joskus ei haittaa yhtään mutta joskus taas kirja ei herätä ollenkaan edes kiinnostusta, kuten juuri tuo Varistyttö-trilogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie-leffa on minusta todella hyvä, mutta ylläri ylläri, kirja on vielä parempi :) Joten kannattaa lukea!

      Menetetty maa taisi voittaa monta Oscaria, voittiko jopa vuoden parhaimman leffan pystin? En ole ihan varma olenko nähnyt sitä, muistan leffoja tosi huonosti :D Mutta kirjan voisin kyllä lukea ja sitten katsoa leffankin.

      Joo, tämä oli kyllä hyvin raaka ja vaikkei minua helposti saada ällötettyä (ei esim. mitään ongelmia syödä ja katsoa jotain leikkauspöydän tapahtumia tai ruumiita samanaikaisesti), niin tässä alkoi olla jo vähän liikaa kaikenlaista ällöttävää.

      Poista
  4. Aika lailla samoilla ajatuksilla mennään. Itsekään en oikein päässyt kirjan sanoman ytimeen, en ainakaan sillä tavoin kuin olisin halunnut, sillä itseään toistava juoni verotti tosiaan keskittymistä. En oikein tiedä, aionko lukea mieheltä enää mitään muuta. :( Harmi, sillä olen esimerkiksi Tien ja Menetetyn maan nähnyt elokuvaversioina, ja ne olivat oikein mainioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin vähän huolettaa, että jaksaako muut McCarthyn kirjat enää innostaa :( Tie vaikuttaa tosin olevan kovin erilainen verrattuna moneen muuhun McCarthyn kirjaan, joten sitä sun kannattaa ehkä kuitenkin vielä kokeilla! Elokuva on melko uskollinen sille, joten jos muistat leffan vielä hyvin, niin kirja voi tietysti vaikuttaa tylsähköltä.

      Katselin vähän mistä muut McCarthyn kirjat kertovat ja ainakin Outer Dark sekä Child of God vaikuttavat vähän erilaisemmilta. Pitää laittaa ne harkintaan.

      Poista
  5. Minä joskus aloitin lukemaan tätä kirjaa, mutta en kovin pitkälle päässyt kun jätin kesken. Ei vain napannut. :o Olenkin miettinyt uskallanko tarttua muihin hänen kirjoihinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele! Minäkin hyydyin jo melko alussa, mutta sinnittelin kuitenkin loppuun asti kauniiden lauseiden vuoksi ja sen toivossa, että loppupuolella tapahtuisi vielä jotain uutta.

      Tietä et ole lukenut? Kokeile kuitenkin vielä sitä, se on kaukana tällaisesta villin lännen meiningistä!

      Poista