14.7.2015

Ali Smith: Oli kerran kello nolla


Ali Smithin Oli kerran kello nolla on ollut lukulistallani jo tovin. Ajattelin, että ohuehko kirja voisi olla mukavaa vaihtelua viimeksi lukemani Mark Z. Danielewskin paksun House of Leavesin (josta olen edelleen hieman pyörryksissäni) jälkeen. No, olin hieman väärässä, sillä vaikka Oli kerran kello nolla ei ole paksu, siinä on runsaasti asiaa eikä sen lukeminen ole mistään helpoimmasta päästä.
 
Kaikki alkaa, kun Miles-niminen mies lukittautuu eräillä illallisilla isäntäväen vierashuoneeseen eikä tule sieltä ulos. Isäntäväki ei halua rikkoa hienoa, 1700-luvulta peräisin olevaa vierashuoneen ovea, joten esimerkiksi poliisin kutsuminen taloon ei tule kysymykseenkään. Niinpä Miles vain jää. Vähitellen talon edustalle kokoontuu väkeä telttoineen ja kameroineen seuraamaan josko tuosta salaperäisestä miehestä, jota he ovat alkaneet kutsua Miloksi, näkyisi edes vilahdus. Ja päivittäin käykin kohdahdus, kun Milesin käsi ilmestyy ikkunasta näkyviin ja poimii hänelle vinssatusta ruokakorista päivän ateriansa.
 
Toisaalta Oli kerran kello nolla ei kerro tästä. Sen syvin sanoma on jossain muualla ja tuo sanoma on jopa melko tulkinnanvarainen. Lukija saa tietää lisää Milesista hänet tunteiden ihmisten kautta. Neljä eri henkilöä kytkeytyy tavalla tai toisella Milesiin neljän eri luvun verran: Anna tunsi Milesin nuorena, kun he olivat samalla kirjoituskilpailun järjestämällä matkalla Euroopassa. Mark tapasi Milesin sattumalta teatterissa ja toi hänet seuralaisenaan kohtalokkaille illallisille. Sairaalan sängyssä makaava May taas muistaa Milesin tyttärensä kautta. Viimeisessä luvussa esiintyvä Brooke, nuori, mutta hyvin pikkuvanha ja asioita ajatteleva tyttö oli samoilla illallisilla Milesin kanssa. Näin vähitellen lukijalle ripotellaan mahdollisia syitä sille, miksi Miles käyttäytyy kuten käyttäytyy, mutta vasta Brooken luku paljastaa enemmän.
 
Mielestäni kirja kertoo ajasta ja muistamisesta. Se kertoo ihmisyydestä ja siitä, miten olemme yhteydessä toisiimme. Se kertoo myös unohtamisesta ja muistamisesta. Historiasta ja nykyisyydestä. Se kertoo oikeastaan siitä, mistä haluat sen kertovan, sillä tulkintatapoja on melkein loputtomasti. Lempikohtaukseni kirjassa on ehdottomasti Markin luvussa oleva kuvaus illallisesta, joiden aikana Mark lukittautuu vierashuoneeseen. Smith kuvaa keskiluokkaisia ruokailijoita nasevan tarkkanäköisesti ja lukijaa huvittaa ja kiukuttaa yhtä aikaa.
 
Ihan toinen juttunsa tässä kirjassa on sen kieli. Smith leikittelee sillä hauskasti, kertoo vitsejä ja riimittelee. Kieli on hauskalla tavalla yhteydessä kirjan satiirisuuteen. Suomentaja on tehnyt kielen suhteen hyvää työtä, mutta en voinut siltikään olla tuskastumatta ja miettimättä, että miten tämä ja tämä juttu olisi ollut englanniksi ja miten ne jutut olisivat olleet selkeämpiä, parempia ja hauskempia alkuperäiskielellä. Harmittaa ihan, sillä olen melko varma, että kirjasta olisi muodostunut nokkelampi ja fiksumpi kuva alkuperäiskielisenä kuin siitä nyt muodostui.
 
Jos haluat lukea jotain hieman haastavampaa, joka käsittelee kuitenkin varsin yleismaailmallisia, meitä kaikkia lähellä olevia teemoja, kirja voi olla sinun kirjasi. Jos sinulla riittää kielitaitoa, lue kirja ennemmin englanniksi.
 

––
 
Ali Smith: Oli kerran kello nolla
(There but for the, 2011)
Suom. Kristiina Drews
Otava 2013, 284 s.

6 kommenttia :

  1. Minäkin mietin monesti, että jos vain osaisi paremmin englantia, tämä pitäisi ehdottomasti lukea englanniksi. Mutta omalla kohdallani toimi hyvin suomeksikin ja pidin kirjasta niin paljon, että se on yksi tämän vuoden lemppareitani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tuli lemppareitasi ja ymmärrän hyvin miksi :) Kielellä leikittely on tässä tosi hauskaa, joten olisi ollut kiva lukea ainakin ne kohdat englanniksi.

      Poista
  2. No voi hitsi tuota kielipuolta. Olen lukenut pari Smithiä englanniksi ja joissakin kohdin kieli on mennyt melko haastavaksi, joten ajattelin, että lukisin seuraavan Smithin suomeksi ja juuri tämä lukemasi teos on ollut mielessä. Parasta varmaan olisi, jos olisi käytössä sekä englannin- että suomenkielinen versio samaan aikaan.

    Tämä teos kuulostaa kyllä mielenkiitoiselta, joka sanana saa ihan omat merkityksensä silloin, kun se liitetään Ali Smithiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsittelen minäkin, kun ajattelin puolestaan lukevani seuraavan Smithini englanniksi. Sekään ei ole kivaa, jos vieras kieli menee liian haastavaksi, kun eihän sitä sitten ymmärrä paljoa mitään. Ja kun en ole sanakirjan kanssa lukeva, siinä menee liikaa aikaa. Mutta tuo onkin ihan hyvä idea lukea molemmankielisiä kirjoja rinnakkain tai olisi ainakin se suomenkielinen siinä varalla jos menee liian vaikeaksi. Toki näin ei ole mahdollista jos sitä suomennosta ei ole, mutta muussa tapauksessa.

      Mutta kokeile kuitenkin, mutta ota varulta englannin-/suomenkielinen siihen hollille, kummankielisen nyt aiotkaan lopulta lukea :)

      Poista
  3. Olen jotenkin ohittanut Ali Smithin. Oli kerran kello nolla on huikea kirja, todella upea. Se on niin monikerroksinen, lukeminen oli sanojen juhlaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieli kokeilla jotain toistakin Ali Smithin kirjaa. Tästä en pitänyt kamalasti; luulen, että alkukielinen olisi toiminut paremmin.

      Poista