21.6.2015

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Pärttyli Rinteen esikoisromaani Viimeinen sana ehti odottaa lukuvuoroaan melko kauan aikaa. Kouluammuskeluun tai pikemminkin siihen johtaviin syihin porautuva kirja vaikutti kiinnostavalta, mutta kevätväsymys ei houkutellut tarttumaan niin raskaan aiheen pariin. Juhannuksen lähestyessä ja päivien kirkastuessa oli vihdoin kirjan aika.
 
Viimeisessä sanassa nuori lukiolaispoika Franz haaveilee olevansa vielä joskus suuri ajattelija, jonka uusi filosofia tulee olemaan maailmankuulu. Tai oikeastaan hän ei haaveile siitä, hän on siitä vakuuttunut. Franzin filosofiset puheet ja hänen kömpelöt sosiaaliset taitonsa tekevät hänestä muiden opiskelijoiden silmissä kummajaisen, jota voi helposti kiusata. On hänellä kuitenkin yksi kaveri, jonka kanssa voi käydä kaljottelemassa tai harjoitella ampumista metsän keskellä. On eräs tyttökin.

Franz ammentaa filosofiansa Nietzchen ajatuksista. Franz haluaa olla yli-ihminen, joka uhraa oman moraalinsa ja onnensa saavuttaakseen ihmisyyden korkeimman tason. Kaikki muut ovat heikkoja. Franzin päässä kehittyvän uuden filosofian ja nöyryyttävien kokemusten ja epäonnistumisien jälkeen puuttuu enää ase.
 
Viimeinen sana avaa lukijalle kouluammuskelijan päänsisäisen maailman – ainakin yhden mahdollisen sellaisen. Minusta tuo maailma vaikuttaa kuitenkin varsin uskottavalta. Päätös massamurhaan tuskin syntyy hetken mielijohteesta, vaan se vaatii jotain hyvin samankaltaista ajatusmaailmaa ja samanlaisia kokemuksia elämästä ja ihmissuhteista kuin Franzilla on. Mitään yksittäistä syytä ei kuitenkaan voi antaa. Rinnekään ei tarjoile mitään valmista kuvioita tapahtumalle, se on monen eri tekijän summa.
 
Kirja on vahvimmillaan juuri taustoittaessaan mahdollisia syitä moiseen tekoon. Ehkä ymmärrän nyt enemmän, mikä voi saada ihmisen tekemään sellaista. Ymmärrän, mutta en hyväksy. Kirjan sivuille tulvivat Franzin filosofiset pohdinnat kuitenkin etäännyttivät minua tarinasta. Toki ymmärrän, miksi niitä kuvaillaan niin seikkaperäisesti ja ilman niitä tarina olisi taas ollut liian ohut. Filosofia ei vain ole minun juttuni, kärsivällisyyteni ei ole koskaan riittänyt tulkitsemaan erilaisia filosofisia teorioita ja ajatusmaailmoja. Onneksi tarina on Franzin filosofioineen kuitenkin suhteellisen selkeää luettavaa.
 
En tiedä, oliko kirja kuitenkaan parasta mahdollista luettavaa keskikesän kynnyksellä. En tiedä, onko se sitä ylipäänsä ikinä. Minulle kirjasta jäi aika tunkkainen ja kylmä jälkimaku, mikä saattoi olla ihan tahallistakin, mutta samalla se haastoi myös ajattelemaan.
 

––
 
Pärttyli Rinne: Viimeinen sana
Noxboox 2014, 213 s.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti