Kesäkirjat 2015



Ihanaa, kesä on täällä! No, sään puolesta ei ihan vielä, mutta toivottavasti pian. Olin keväällä kaksi kuukautta työharjoittelussa, pidin viime viikon lomaa ja nyt olen vielä kuukauden kesätöissä oman alan työtehtävissä. Olen onnellinen, että sellaisia töitä on riittänyt humanistille, jospa sitten valmistuttuanikin.
 
Tämän kuukauden mittaisen kesätyöpätkän jälkeen minulla on vihdoin ja viimein lomaa aina syyskuulle asti. Viime kesä oli todella raskas, sillä olin siitä puolet töissä sekä samaan aikaan ja loput kesästä tein kuin hullun lailla tenttejä ja esseitä. Vannoinkin jo silloin, että seuraavana kesänä en tee mitään opintojeni eteen! Tentit ja esseet saakin todella odottaa, mutta graduahan sitä pitäisi aloitella. Onneksi sen aloittelu ei ole vielä kovin intensiivistä työtä (tai niin ainakin suunnittelin...), lähinnä aihepiiriin tutustumista ja arkistossa istumista, joten enköhän ehdi myös rentoutua.

Ja mikäpä muu on parempi keino rentoutua kuin kirjojen lukeminen? Pari viime viikkoa olen pyöritellyt päässäni listaa kirjoista, jotka haluaisin lukea kesän aikana ja muodostanut niistä top kympin. Luulen kyllä, etten todellakaan tule lukemaan niitä kaikkia kesän aikana, mutta haaveileminenkin on jo ihanaa. Ja minulla on ollut hieman ikävä listojen tekemistä.
 
1. Mark Z. Danielewski: House of Leaves
Aloitin House of Leavesin jo kerran, melkein kaksi vuotta sitten (!), mutta paksuna ja painavana kirjana se jäi vähitellen muiden kirjojen jalkoihin ja unohtui. Nyt aion ryhdistäytyä ja kokeilla sitä uudelleen, sillä se on kyllä varsin kiinnostava ja varmasti yksi erikoisimmista näkemistäni kirjoista.
 
2. Mark Z. Danielewski: The Familiar: One Rainy Day in May (vol. 1)
Jotta kesäkirjalistani olisi mahdollisimman monipuolinen, täytyy sillä olla toinenkin Danielewski! Tilasin kirjan poikaystävälleni, joka ihastui House of Leavesiin, ja sitten luin, että The Familiar tulee olemaan sarja. 27-osainen sarja. Mitä helv... oli ensimmäinen reaktioni, mutta ihan totta se on! Danielewski suunnittelee ilmeisesti julkaisevansa kaksi kirjaa vuodessa, joten minulla ei tule olemaan pulaa synttäri- ja joululahjaideoista reiluun 13 vuoteen! Pitää se sitten kai itsekin tämä sarja lukea, jos se kerta tulee viemään puolet kirjahyllystä.
 
3. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Suunnittelin jo joskus viime vuoden lopulla lukevani tämän tänä vuonna, ehkäpä juuri kesällä. En ole vielä lukenut, joten kesäkirjakseni se siis päätykööt. Enpä ole lukenut Oatesia pitkään aikaan.
 
4. Ulla-Lena Lundberg: Jää
Ikuisesti lukulistoillani roikkuva teos. Jospa ihan aikuisten oikeesti jo tänä kesänä? Onko tämä muuten edes mitenkään kesäinen kirja? No, ei se haittaa.
 
5. Karl Ove Knausgård: Taisteluni I
Vähän sama kohtalo kuin edellisellä. Viides osa tuli juuri kauppoihin, joten kiirettä pitää.
 
6. J. K. Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows
En ole uskaltanut vielä lukea Pottereita loppuun, apua! Half-Blood Princen luin kuitenkin jo maaliskuussa, joten jotta vielä muistaisin tarpeeksi hyvin, olisi tämä viimeinen luettava aika pian. Tämä on kyllä varmasti niin paras kesäkirja.
 
7. George R. R. Martin: A Game of Thrones
Saapa nähdä, miten Game of Thronesin käy tässä paksujen romaanien kilvassa. Kovasti haluaisin kyllä lukea tämän ja kaikki muutkin sarjassa ilmestyneet kirjat, sillä tv-sarjakin on niin raivostuttava ja huippu yhtä aikaa. Kirjan paksuus ja sen hieman pelottavalta vaikuttava englanninkielinen sanasto ovat kuitenkin pidätelleet minua, ainakin tähän kesään asti. Onko tämä sarja kuitenkin suhteellisen helppo lukea englanniksi?
 
8. Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
Jotain vähän nauruja kirvoittavaakin tälle listalle. Sain kirjan Ullan luettujen kirjojen arvonnassa ja veikkailisin, että tämä on aika otollinen kesään.
 
9. Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Kuinkahan kauan olen halunnut lukea Atwoodin MaddAddam-trilogian? KAUAN. Tämä kirja on pakko muistaa lainata kirjastosta seuraavan kerran kun siellä asioin.
 
10. Sarah Winman: A Year of Marvellous Ways
Winmanilta tulee uusi kirja tämän kuun puolivälin tienoilla, apua! Ehdottomasti haluan lukea sen heti heti heti. Jos se on lähelläkään When God Was a Rabbitia, niin...
 
Ja listan ulkopuolellehan jäi tietysti vaikka ja mitä muitakin kirjoja, jotka tekisi mieli lukea jo tämän kesän aikana. Esimerkiksi ne noin sata kirjastolainaa, joista varmaan ainakin suuri osa tuleekin myös luettua jo ihan siitä syystä, ettei niitä tarvitsisi palauttaa kirjastoon lukemattomina.
 
Mitenkäs teillä muilla, ehdittekö viettämään kesälomaa lukemalla kirjoja? Oletteko suunnitelleet mitä haluaisitte lukea kesän aikana?

Tunnisteet: ,