10.6.2015

Aki Ollikainen: Musta satu


Aki Ollikaisen upea Nälkävuosi teki minuun reilut kaksi vuotta sitten suuren vaikutuksen. Niinpä olikin varsin kutkuttavaa lukea hänen uusin romaaninsa Musta satu. Tekisikö se samanlaista vaikutusta kuin Nälkävuosi? Herättäisikö se yhtä vahvoja tunteita?
 
Mustassa sadussa liikutaan kahdella eri aikatasolla. On nykyhetkessä tarinaansa kertova mies, jonka mieltä vaivaa suvun miehiin liittyvät tragediat:
 
Me siis seisoimme jonossa, joka muistutti takaperoista mallia ihmissuvun kehityksestä. Minä olin vasta puusta laskeutunut, neljällä raajalla kulkeva poloinen alkuapina. Isä oli jo irrottanut rystyset maasta, mutta kulki yhä selkä kumarassa. Pappa seisoi jo melkein pystyasennossa, oli poiminut kurikan astaloksi käteensä. Papan edessä seisoi näkymättömänä puuttuva lenkki.
 
Minä kipusin kiven päälle ja sieltä käsin yritin katsella yli isän ja papan hartioiden sukuhistoriani hämärään.
 
Mies on myös oman tragediansa äärellä, kun vaimo on lähtenyt ja vienyt lapsen mukanaan. Käsikirjoitus muovipussissa auton lattialla ja oluttölkit mukanaan hän lähtee Tattarisuolle saadakseen tarinaansa oikeanlaisen lopun. Toisella aikatasolla ollaan 1930-luvun alun kieltoajan tunnelmissa. Lapuan liike elää vahvana, jakaa kansan edelleen valkoisiin ja punaisiin. Mutta siitä pirtua salakuljettava Heino ei niinkään välitä, vaan yrittää kipeästi tienata pienen perheensä elannon. Lopulta Heinonkin tie vie Tattarisuolle, paikkaan, jossa Noita-Kallioksi kutsuttu mies harjoittaa menojaan. Viimein kahden eri sukupolven miesten tiet yhtyvät.
 
Kerron heti alkuun, ettei Musta satu ole yhtä väkevä, yhtä eheä kokonaisuus kuin Nälkävuosi. Sen maailma on kuitenkin yhtä synkkä ja toivoton, se tulee iholle. Ollikainen on edelleen myös niin mahdottoman taitava kirjoittaja: hän osaa tiivistää kaiken tarinan kannalta oleellisen lyhyisiin lauseisiin ja hetkiin.
 
On myös ihailtavaa, miten Ollikainen taitaa niin monen teeman kietomisen yhteen näin pienessä kirjassa. Mustassa sadussa kuvaillaan niin kieltoaikaa, Lapuan liikkeen luomaa poliittista ilmapiiriä, usean eri sukupolven syntejä kuin Tattarisuohon kietoutuvaa mysteeriäkin kahdella eri aikatasolla. Minusta eri teemat sointuvat hienosti yhteen, tosin joidenkin pienten sivupolkujen tarkoitusta en aivan ymmärtänyt. Ehkä ne aukeaisivat paremmin toisella lukukerralla tai ehkä niiden tarkoitus on ollakin vain sivupolkuja.
 
Jotkut kirjan lukeneet ovat kertoneet ongelmistaan yhdistää tarinan kaksi aikatasoa toisiinsa. Minäkin viihdyin paremmin 1930-luvulla eläneen Heinon kuin nykyhetken kertojan tarinan parissa enkä alkuun osannut oikein yhdistää heitä toisiinsa. Kun aikatasot sitten loksahtivat kohdalleen, ne todella loksahtivat. Loppupuolella lukijalle avautuva rajatilamainen hetki on hyvin vahva ja teki minuun vaikutuksen, vaikka senkin täydellisempi oivaltaminen vaatii minulta vielä joskus uusintalukemisen.
 
Suurin ongelmani Mustan sadun kanssa oli se, etten lukenut sitä tarpeeksi nopeasti. Uskaltaisin väittää, että tarina on parhaimmillaan melkeinpä yhteen menoon luettuna. Lyhyissä pätkissä lukeminen teki omalle lukukokemukselleni hallaa, se teki tarinasta sirpalemaisemman kuin se oikeasti on.
 
Musta satu ei siis yllä samalle tasolle kuin Nälkävuosi, mutta jo Ollikaisen kirjoittajanlahjojen vuoksi se kannattaa lukea.
 

––
 
Aki Ollikainen: Musta satu
Siltala 2015, 157 s.

6 kommenttia :

  1. Voi että. Kirjoitit tosi hienosti, ja lukukokemuksemme ovat tainneet olla melko samankaltaiset. Minustakin se aikatasojen kohdilleen loksahtaminen oli hieno ja palkitseva hetki. :) Kirjan synkkyys kävi luihin ja ytimiin ja juuri siksi ihastutti, samoin kuin taidokas kieli. Ja siitäkin olen samaa mieltä, että 30-luvun tapahtumat oli kuvattu taidolla ja vahvasti eläytyen. Ollikainen on kyllä hyvä kirjailija, kerta kaikkiaan.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin myös lukevinani bloggauksestasi, että aika samoilla fiiliksillä ollaan tämän suhteen :) Ollikainen on hyvin taitava historiallisen miljöön kuvaajana, siitä nautin aina suuresti! Ja tämän kuten Nälkävuodenkin tunnelmat, ai että. Milloin Ollikainen julkaisee seuraavan kirjansa? :)

      Poista
  2. Minä luin kirjan melko nopeasti, lähes yhdellä kertaa ja minulle jäi tunne, että lukemiseen taas olisi pitänyt varata useampi lukukerta. Tosin en ehkä jaksanut keskittyä kirjan vaatimalla tavalla.

    Ollikainen osaa kirjoittaa, mutta hänen tyylinsä ei ole ihan omani. Nälkävuosi oli hyvä, tämä jäi sen varjoon. Kolmatta odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkin verran keskittymistä tämä tosiaan vaatii. Lopun kuviot tulevat aika yllättäen ja jos ei ole oikein kartalla, niin aika ohi ne menevät. Tosin minäkin lukisin tämän mielelläni vielä toiseen kertaan, sillä tässä oli aika monta juttua, jotka eivät oikein ensimmäisellä lukukerralla avautuneet.

      Nälkävuosi oli upea, mutta olen samaa mieltä, ettei tämä ollut yhtä huikea lukukokemus.

      Poista
  3. Minullakin lukukokemus kärsi hieman pätkittäisestä lukemisesta. Tarina olisi varmasti auennut ihan eri tavalla tiiviimmällä tahdilla luettuna, ehkä myös se kokonaiskuvan muodostumisen hitaus olisi silloin häirinnyt vähemmän. Musta satu ei ollut minulle napakymppi, mutta ihailen Ollikaisen taitoa kuvata asiat tiiviisti ja tunteella (voi kun se alun synkkä tunnelma olisi jatkunut kautta kirjan!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri. Täytyy lukea tämä vielä joskus uudestaan ja nopeammalla tahdilla. Pureskeltavaa yhä jäi!

      Poista