Leena Krohn: Hotel Sapiens


Joskus täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja kokeilla jotain, mitä on jo kauan halunnut kokeilla, mutta ei ole vain saanut aikaiseksi. Leena Krohnin kirjat ovat yksiä niistä asioista. En tiennyt hänestä kirjailijana muuta kuin sen, että hän ilmeisesti kirjoittaa lähinnä spefiä. En myöskään tiennyt tai tiedä vieläkään, mistä hänen kirjastaan olisi hyvä aloittaa vai onko sillä väliä. Aloitin kuitenkin Hotel Sapiensilla ihan vain siksi, koska se osui kirjastossa silmiini. Ja se oli aika hyvä valinta.

Hotel Sapiens on paikka ihmisille. Se on oikeastaan kaikkea mahdollista: sairaala ja lääketieteellinen tutkimuskeskus, koulutuskeskus ja museo, pakolaisleiri ja evakuointikeskus. Hotel Sapiensin tarkoitus riippuu katsojasta. Ihmiset kuitenkin ovat siellä, koska heidän entinen maailmansa on ehkä tuhoutunut. Kukaan ei ole kuitenkaan koskaan lähtenyt tutkimaan asiaa, vaikka se olisi mahdollista. Hotel Sapiensia asuttaa kirjava joukko ihmisiä, joista pitää huolen Kaitsijat ja heidän instrumenteikseen luomansa robottimaiset nunnat. Jotain nuo Kaitsijat myös ihmisissä tutkivat, ihan kuin ihmiset olisivat harvinaisen taudin tartuttamia. Erään kirjan kertojan mukaan ja pahan, parantumattoman taudin kantajia me olemmekin: taudin nimeltä ihmisyys.

Aluksi olin hieman hämmentynyt. Minkäänlainen spefi ei ole ihan sitä ominta juttuani, vaikka jokin siinä on aina myös kiehtonut. Hotel Sapiensin kohdalla mietin, että onkohan tämä vähän liian outo ja sekava, että jaksaisin lukea alkua pidemmälle. Alkua haittasi erityisesti joka luvussa vaihtuva kertoja, jonka henkilöllisyydestä en aina pysynyt perillä. Aika pian kuitenkin viehätyin Hotel Sapiensin tapahtumista ja ihmisten tarinoista. Krohn on taitava pilailemaan ihmisten kustannuksella, nauramaan taudille nimeltä ihmisyys. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi terapeutista, joka hoitaa kaikenkammoista ihmistä, miehestä, jonka varjo karkasi omille teilleen ja Arki-ihmisestä, jonka tapana on aloittaa keskustelu ilmaisemalla "ihan näin arki-ihmisenä sanoisin –".

Hotel Sapiensin yllä häilyy koko taivaan peittävä maitomainen sumu. Se on vertauskuva sekä hotellin asukkaiden epätietoisuudelle omasta kohtalostaan että lukijan epätietoisuudelle mitä on tapahtunut, tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Hotel Sapiens ei anna suoria vastauksia, vaan lukija saa päättää näistä asioista. Onko maailma oikeasti tuhoutunut ja Hotel Sapiensin asukkaat sen viimeiset ihmiset? Onko samanlaisia hotelleja muuallakin? Vai onko hotellin ulkopuolinen maailma kutakuinkin ennallaan ja hotellin asukkaat jonkin sortin koeihmisiä? Epätietoisuudesta ja välillä uhkaavastakin tunnelmasta huolimatta kirjan viimeiset sivut ovat lohdullisia, jopa iloisia. Loppu oli viimeinen silaus sille, että todella vaikutuin ja ihastuin Krohnin kerrontaan. Vaikka kirjan lukemisesta on ehtinyt jo vierähtää tovi, muistan yhä elävästi Hotel Sapiensin tunnelman ja sen ihmiset.

Muissa blogeissa: Anna minun lukea enemmän, Luettua elämää, Morren maailma, Reader, why did I marry him?, Eniten minua kiinnostaa tie ja Sinisen linnan kirjasto.

––

Leena Krohn: Hotel Sapiens
Teos 2013, 164 s.

Tunnisteet: , , , , ,