7.5.2015

Erik Axl Sund: Varjojen huone


Tämä on trilogian kolmas osa. Jos et ole lukenut sarjaa tai tätä kyseistä osaa etkä halua tietää siitä yhtään mitään, ei ehkä kannata lukea pidemmälle.

Minulla ei ollut hirveän suurta hinkua saada luetuksi Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogiaa päätökseen, sillä trilogian toinen osa herätti minussa vähän ristiriitaisia tunteita. Se oli vauhdikas, siinä oli imua, mutta se oli myös liian sirpalemainen ja henkilöhahmot suurimmilta osin ärsyttäviä. Kun törmäsin Varjojen huoneeseen kirjastossa, uteliaisuus lopulta voitti.

Varjojen huoneessa poliisi Jeanette Kihlberg kumppaneineen jatkaa mystisten murhatapausten tutkimista ja lopulta, tietenkin, saa tutkimukset myös päätökseen. Lopputulos on tälle trilogialle ominaisesti hyvin järkyttävä ja kuvottava. Toisen puolen kirjasta muodostaa psykoterapeutti Sofia Zetterlundin kamppailu omien painajaistensa kanssa, jotka nekin tulevat ratkeamaan lukijalle ehkä melko yllätyksellisellä tavalla.

En nyt oikein tiedä, mitä ajatella tästä trilogian päätösosasta. Tarina jatkuu siinä kyllä jälleen vauhdikkaana ja se pitää hyvin otteessaan. On tietenkin myös mukavaa saada tarinalle päätös ja tietää, miten kaikki nyt lopulta olikaan, sen verran koukkuja tarinan varrella on. Kuitenkin sana, joka minulle tästä kirjasta tulee ensimmäisenä mieleen, on laimea. Ehdinkö jo turtua kaikkeen siihen raakuuteen ja väkivaltaan, joilla jo edellisissä osissa suorastaan mässäiltiin, eivätkä nekään enää tuntuneet juuri miltään? En tiedä. Tämä päätösosa on kakkososan lailla aika sirpalemainen, mutta onneksi henkilöhahmot, pääasiassa poliisi Jeanette Kihlberg, eivät enää tuntuneet yhtä rasittavilta. Ehkä siksi, ettei heidän yksityiselämäänsä ja heidän välisiään suhteita käsitellä tässä osassa juuri ollenkaan, mikä on sikäli vähän outoa, kun kakkososassa siihen kuitenkin keskitytään aika paljon.
 
Päätösosan laimeus tulee ehkä eniten siitä, että tapahtumat eivät tuntuneet minusta kovinkaan yllätyksellisiltä. Jotkut asiat ehkä ovat sitä vielä kirjan alussa, mutta sitten niiden lopullista ratkaisua venytetään ja vanutetaan kirjan loppumetreille asti, vaikka lukija jo tietää, että kuka on kukin ja miten tässä käy. Ilmeisesti kaipaan dekkareilta aika suurta yllätyksellisyyttä, lähes jatkuvaa varpaillaan oloa, ainakin tämän tyyppisessä dekkarigenressä.

Nyt koko trilogian luettuani voin sanoa, että sen avausosa Varistyttö on sarjan paras. Harmi, että kaksi seuraavaa osaa eivät enää yltäneet samalle tasolle. Trilogia on kuitenkin ollut jotain todella erilaista genressään, ainakin mitä minä olen lukenut. Siitä propsit.
 
Varistyttö-trilogiaa on luettu monissa blogeissa, joten Varjojen huoneestakin löytyy monta bloggausta, kuten esimerkiksi näistä blogeista: Kirsin kirjanurkka, Nenä kirjassa, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjavalas, Leena Lumi ja Sonjan lukuhetket.

––
 
Erik Axl Sund: Varjojen huone (Pythias Anvisningar, 2012)
Suom. Kari Koski
Otava 2014, 364 s.

4 kommenttia :

  1. Aivan selvä, että tässä turtui kauheudelle, minulle kirjan käsittelytapa jysähti isosti jo Varistytössä ja sen jälkeen Unissakulkija olikin jo suorastaan, jos uskaltaa sanoa, miellyttävämpi. Koko trilogiaan minulla on kahtiajakautunut tunne: Toisaalta tämä oli jollain tavalla sekä uutta, rohkeaa kuin myös tärkeää aihetta, mutta sitten toinen puoli kuiskii, että 'ei, ei, tästä aiheesta ei saa tehdä 'suosikkikirjoja'...Toisaalta olen aina vastustanut kirjallisuudessa tabuja. Elokuvissa on eri.Perusteljakin löytyy, mutta se on iso tarina, eikä kuulu tähän.

    Tekisi mieli nyt sanoa, että 'mitä seuraavaksi?'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En alun alkaenkaan ole herkkä kaikenlaisille kauheuksille, kauhuelokuvat eivät pelota ja niin edelleen, joten on kyllä ihan mahdollista, että minäkin turruin sille kaikelle, mitä tässä trilogiassa tapahtui. Varistytössä asiat ällöttivät, mutta Unissakulkijassa minäkin jo aloin turtua.

      Ihan totta tuo mitä mainitset sarjan herättämistä ristiriitaisista tuntemuksista. Minullekin tuli sellainen olo, että tällaisista asioista on hyvä puhua vaikka sitten edes fiktiivisesti, mutta samalla koin kuitenkin itseni tirkistelijäksi, kun luen tällaista mässäilyä.

      Se uusi tämän saman parivaljakon kirja ei minua oikein kiinnosta. Se vaikutti ainakin liian kesyltä tähän verrattuna, voi kauhea :D

      Poista
  2. Minusta tuntui, että tekijät vedättivät meitä lukijoita, mutta pakko oli lukea, kun kerran oli aloittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pakko tämä oli saada päätökseensä, vaikka alkoikin jo vähän puuduttaa. Omalla tavalla "piristävä" tämä trilogia kuitenkin oli, omassa lukemistossani.

      Poista