Vuoden ensimmäisen neljänneksen luetut kirjat

Aika hurjaa, miten tämä vuosi on jo niin pitkällä, että täytyy koota yhteen vuoden ensimmäisen neljänneksen luetut kirjat. Ja nyt on jo kevät, lempivuodenaikani, vaikka siellä onkin viime päivinä ollut vuorotellen lämpöä ja auringonpaistetta, vesisadetta, räntää ja lunta. Ehkä pian päästään vähän tasaisempiin säätiloihin.

Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet erityisen nopeasti. Aloitin opintoihini liittyvän työharjoittelun, joka on ollut todella mielenkiintoista, mutta myös väsyttävää. En ole iltaisin jaksanut tehdä mitään muuta kuin syödä ja maata sohvalla, kunnes on ollut aika mennä nukkumaan. Tällä viikolla on alkanut hieman helpottaa, kun enin informaatiomäärä on sisäistetty ja olen tottunut uudenlaiseen päivärytmiin. Harjoittelu kestää toukokuun loppupuolelle saakka ja sitten on todennäköisesti vuorossa ainakin kuukauden kesätyöpätkä. Lopun kesästä aion pyhittää gradun kunnolliselle aloittamiselle. Siitä olen ainakin vielä tässä vaiheessa aika innoissani, sillä aihe on minusta hyvin mielenkiintoinen!

Mutta sen enempää jaarittelematta, katsotaanpa mitä luin tammi-, helmi- ja maaliskuun aikana:

J. K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix
Leena Virtanen: Noitanaisen älä anna elää
Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi
Jojo Moyes: Me Before You
John Williams: Stoner
Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
Jessica Brockmole: Kirjeitä saarelta
E. Lockhart: We Were Liars
Anneli Kanto: Pyöveli
Petri Tamminen: Meriromaani
J. K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Yhteensä 12 kirjaa eli aika tyypillinen määrä minulle. Tammi- ja helmikuussa luin viisi kirjaa molempina kuukausina, mikä on noin yksi kirja enemmän kuin ehkä normaalisti, mutta viime kuussa olin laiska ja luin vain kaksi kirjaa loppuun. Syynä oli yllämainittu harjoittelun alkaminen ja lähestyvään tenttiin valmistautuminen. Toivottavasti ehdin tuon tentin jälkeen lukea näin harjoittelun ohessa sitten enemmän, vaikka pari muutakin, luullakseni helpompaa, tenttiä on vielä kyllä tulossa. No, katsotaan.

Tarkastellessani tätä luettujen listaani huomaan ilokseni lukeneeni oikein hyviä kirjoja. Yksikään kirjoista ei ollut mikään suuri pettymys. Neljänneksen suosikkiani ei liene vaikea arvata, jos on lukenut näistä kaikista kirjoista kirjoittamani tekstit. Niin, Williamsin Stonerhan se. Vieläkin hämmästelen, miten tuo varsin vähäeleinen tarina ihan tavallisesta miehestä teki minuun niin suuren vaikutuksen. Mutta enpä ole ainoa, käykääpä lukemassa muiden huokailuja! Muita neljänneksen huippuja olivat oikeutetusti molemmat Harry Potterit, Virtasen mielenkiintoinen Noitanaisen älä anna elää, Strachanin positiivisesti yllättänyt Hiljaisuus soi h-mollissa ja Kannon Pyöveli.

Luettuja sivuja kertyi 4726, keskiarvoksi tästä saadaan 394 sivua per kirja.

Seuraavaksi olisi tarkoitus alkaa purkaa kirjastolainojen pinoa. Onneksi on pääsiäispyhät edessä, jotta saan viimein luettua ihan liian kauan aikaa kesken olleen kirjan loppuun ja aloitettua uuden, vähintään. Opiskellakin pitäisi. Onneksi edessä on vielä pari muutakin pyhäpäivää, joten saa vietettyä pieniä hengähdystaukoja töistä (taktisesti valittu ajankohta harjoittelulle!) Nähdäänpä uuden kirja-arvion merkeissä viikonloppuna.

Rentouttavia pääsiäislomia ja toivottavasti pian kaunistuvaa kevättä!

Tunnisteet: