Alice Munro: Kerjäläistyttö

 

Nobel-palkittu ja monen kirjabloggaajankin kehuma Alice Munro on ollut minulle entuudestaan tuttu vain nimenä ja siitä, että hän kirjoittaa pääasiassa novelleja. Tuo pääasiassa tuli kuitenkin haastettua heti alkuunsa, kun päätin lukea ensimmäisenä Munronani Kerjäläistytön, joka on oikeastaan samoihin henkilöihin liittyvistä kertomuksista koostuva romaani eikä niinkään novellikokoelma. Siihen viittaa myös kirjan alaotsikko, Tarinoita Flosta ja Rosesta.

Tarinoiden keskiössä on Rose, joka varttuu Hanrattyn pikkukaupungissa Kanadassa. Hänen isänsä ja äitipuolensa Flo omistavat pienen sekatavarakaupan, jonka yhteydessä koko perhe asuu. Rosen lapsuus on ankea ja pikkukaupungin elämä kaikkea muuta kuin idyllistä. Vaikuttaa siltä, ettei Hanrattyn ulkopuolella ole elämää ja jos onkin, sillä ei ole mitään merkitystä. Rose kuitenkin menestyy koulussa sen verran hyvin, että pääsee pakenemaan köyhää elämäänsä yliopistoon. Siellä hän kohtaa rikkaan perheen pojan, Patrickin, jonka kanssa yhteiselo ei kuitenkaan lopulta suju. Viimeinkin Rose päättää keskittyä oman uransa luomiseen ja hän toimiikin niin toimittajana, näyttelijänä ja tv-tähtenä. Rosen elämässä vaikuttaa olevan kuitenkin jatkuvasti keskeneräisyyden ja epävarmuuden tuntua.

Kerjäläistyttö on varsin sirpalemainen romaani, sillä vaikka siihen sisältyvät kertomukset Rosen elämän eri vaiheista ovat kronologisesti järjestetyt, niiden väliin jää aukkoja, joita lukijan täytyy itse paikata. Siinä mielessä kirja muistuttaa myös novellikokoelmaa, mutta en usko, että kertomusten lukeminen esimerkiksi eri järjestyksessä olisi kovin hyvä ratkaisu ymmärrettävyyden kannalta.

Kerjäläistytön ei ole sanottu olevan Munron parhaimmistoa ja voin hyvin kuvitella sen. Munro lienee vahvimmillaan ihan puhtaissa novelleissa. Jokin Kerjäläistytössä nimittäin hieman puudutti. Se lähtee sujuvasti liikkeelle ja Rosen köyhästä lapsuudesta ahdasmielisessä ympäristössä on hyvin mielenkiintoista lukea. Rosen aikuiselämä, suunnilleen Patrickista eroamisen jälkeen, puolestaan etäännytti minua yhä enemmän ja enemmän Rosen tarinasta. Toisaalta Rosen haparoiva ote elämään, epävarmuus asioista, mikä oli ehkä etääntymiseni syy, on ihan inhimillistä. Kerronnallisten ratkaisujen takia se ei kuitenkaan herättänyt minussa hirveästi mitään tunteita toisin kuin vaikkapa John Williamsin Stoner, jossa on jotain samaa Kerjäläistytön kanssa.

Parasta Kerjäläistytössä on ehdottomasti Munron tarkkanäköisyys ihmisluonnon kuvaajana. Hän kuvaa niin Rosea kuin muitakin henkilöhahmojaan tarkan raadollisesti ja pelottavan totuudenmukaisesti. Myös mielenkiinnon luomisessa tavallisia tapahtumia, arkielämää, kohtaan Munro on todella taitava: tarinoissa ei tapahdu paljoa, mutta kuitenkin koko ihmiselämä kaikkine vivahteineen. Kiittelen myös taidokkaasta ajankuvan luomisesta, viime vuosisadan puoliväli tulee kuin iholle.

Taidan uskoa sen, ettei Kerjäläistyttö ole Munron parhaimpia teoksia, ja aion luottavaisin mielin tarttua jossain vaiheessa johonkin hänen novellikokoelmistaan. Sen verran vakuuttavaa Munron kerronta on jo tässä kirjassa. Mitä novellikokoelmaa suosittelisit?

Muissa blogeissa: Luettua elämää, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirsin kirjanurkka, Morren maailma, Mustikkakummun Anna, La petite lectrice ja Tea with Anna Karenina.

––

Alice Munro: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta
(Who Do You Think You Are? / The Beggar Maid, 1977)
Suom. Kristiina Rikman
Tammi 2009, 259 s.

Tunnisteet: , , , , , , ,