Lukuisa: J. K. Rowling: Harry Potter and the Half-Blood Prince

Harry Potter and the Half-Blood Prince on jo toiseksi viimeinen Harry Potter -sarjan kirjoista. Enää on vain sarjan viimeinen osa jäljellä ja olen sitten tullut saattaneeksi kohta jo vuoden kestäneen Harry Potterin uudelleenluvun päätökseen. Mielessäni kävi, että minkä toisen jo kauan sitten lukemani kirjasarjan lukisin seuraavaksi uudelleen, mutta eihän sellaista ole. Olen huono lukemaan kirjasarjoja (krhm, aivan hyvin startannut L. M. Montgomeryn Anna-sarjan lukuprojekti on edelleen kesken...), joten en edes muista, olisinko lapsuudessanikaan lukenut mitään sarjaa ikinä loppuun asti. Ja jos olen, ei se ilmeisestikään ole sitten muistamisen saatika uudelleenluvun arvoinen. Ehkä jatkan sitten niitä Annoja. Tai aloitan George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -sarjan, josta minun piti lukea ainakin ensimmäinen kirja ennen uuden Game of Thronesin tuotantokauden alkamista, mutta not gonna happen.

Mutta mennään käsillä olevaan kirjaan. Harry Potter on jo kuusitoistavuotias ja hänen kuudes vuotensa Tylypahkan koulussa alkaa. Voldemort on tehnyt kauhistuttavan paluun eikä se ole enää kenellekään epäselvää, sillä ihmisiä katoaa ja kuolee lähes päivittäin. Tylypahka kuitenkin jatkaa opetuksen tarjoamista nuorille velhoille ja noidille kuten tähänkin asti, mutta normaalia korkeampien suojausten alaisena. Kuudentena vuotenaan Harry alkaa yllättäen pärjätä taikajuomien oppitunneilla, ei pelkästään uuden opettajan, vaan myös salaperäisen, puoliveriseksi prinssiksi itseään kutsuvan ja entisen Tylypahkan oppilaan oppikirjan avulla. Mutta kuka on tuo puoliverinen prinssi? Samaan aikaan Dumbledore alkaa antaa Harrylle yksityisiä oppitunteja, jotka liittyvät Voldemortin menneisyyteen. Jotta Harry voisi kohdata tulevan, hänen tulee tuntea Voldemort, ennen ja nyt, niin hyvin kuin se on mahdollista.

Lukuvuosi on täynnä myös romansseja. Jos edellisessä osassa, The Order of the Phoenixissa, oli jo mukana rakkausjuttuja, tässä kirjassa ne vasta kukoistavatkin. Mustasukkaisuuksilta ja kommelluksiltakaan ei voida välttyä. Arjen tapahtumien ja Dumbledoren pitämien oppituntien lisäksi merkityksellistä lukuvuodessa on myös erikoisesti käyttäytyvä Malfoy. Harry on varma, että Malfoy suunnittelee jotain hyvin pahaa, mutta ei vain onnistu selvittämään sitä ennen kuin kaikki lopulta selviää kamottavalla tavalla. Kirjan loppu on hyvin tärkeä, sillä se merkitsee samantyyppistä käännekohtaa Harryn elämässä kuin edellisenkin kirjan loppu.

Suurin osa The Half-Blood Princen tapahtumista, kuten Tylypahkan arjen, Harryn ja kumppaneiden yksityiselämässä tapahtuvien asioiden ja esimerkiksi Dumbledoren pitämien oppituntien sisältöjen piirteet olivat unohtuneet minulta aika hyvin. Puoliverisen prinssin henkilöllisyyden silti muistin ja tietysti lopun kamalan käänteen (se ja seuraavassa kirjassa tapahtuvat muutamat kuolemat ovat piirtyneet verkkokalvoilleni varmaan ikuisesti). Taisin kehaista, miten viime kirjassa oli kiva lukea enemmän Tylypahkan oppitunneista, ja tässä oli sitä samaa fiilistä. Oppilaiden romanssitkin istuivat tarinaan, sillä kukapa ei 16-vuotiaana olisi ihastunut keneenkään? The Half-Blood Princessa vallitseekin alkupuolella aika keveä tunnelma, mutta loppu onkin sitten tuttuun tapaan hyvin synkkä ja ihan kauhistuttaa, miten kovan kohtalon edessä Harry on. Vaikka tiedän, miten sarja tulee päättymään, on silti lohdullista ajatella, ettei Harry ole yksin.

En tiedä, onko tässä kirjassa yhtään mitään huonoa. Kaikki tuntuu olevan niin tasapainossa keskenään. No, kirjan alkupuolella kohottelin kulmiani Harryn O.W.L.-kokeiden tuloksille. Harryhan ei ole koskaan oikein ollut mitenkään loistava koulussa, keskinkertainen ehkä, mutta silti hän saa suurimmasta osasta aineistaan erittäin hyvät tulokset, joko parhaimman tai toiseksi parhaimman arvosanan. Tarpeetonta napinaa, mutta tulipahan mieleen!