25.3.2015

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James


Emma Hooperin esikoisromaani Etta ja Otto ja Russell ja James oli yksi minua eniten kiinnostavimmista käännöskirjoista tänä keväänä. Varsin persoonalliselta vaikuttava tarina kiehtookin heti sen nimestä lähtien: keitä ovat Etta, Otto, Russell ja James ja miten he liittyvät toisiinsa?
 
82-vuotias Etta ei ole koskaan nähnyt merta. Eräs varhainen aamu hän päättääkin ottaa ja lähteä vaeltamaan kohti Kanadan länsirannikkoa mukanaan muun muassa kivääri, suklaata, kalan kallo ja parhaat kenkänsä. Matkaa veden äärelle on 3200 kilometriä, joten ihan parin päivän reissusta ei ole kyse. Vaimonsa lähdön jälkeen Otto löytää kotoaan viestilapun ja Etan reseptikortit, jotta Otto tietäisi, mitä söisi ja miten valmistaisi ruokansa Etan ollessa poissa. Otto ei lähde etsimään Ettaa, hän tavallaan ymmärtää.
 
Russell on Etan ja Oton naapurissa asuva mies ja kolmikko on tuntenut toisensa jo nuoruudestaan saakka. Kun Russell huomaa Etan lähteneen kotoaan, hän lähtee oitis ajamaan tämän perään. Entä sitten James? Se selviää ajallaan. 
 
Nykyhetken ohella tarinassa vaelletaan myös Etan, Oton ja Russellin historiassa. Otto ja Russell tutustuvat jo lapsina, ovat kuin veljeksiä jakaessaan Oton perheen omistaman tilan työt ja käydessään koulua vuoropäivinä, jotta ne työtkin tulisi tehtyä. Etta puolestaan astuu kuvaan tullessaan Oton ja Russelin kylän pieneen kouluun opettajaksi. On juuri se aika, kun Oton ja Russelin ikäiset pojat pystyvät värväytymään sotaan. Ja Otto lähtee, Russell jää. Se jättää kolmikon elämään lähtemättömän jäljen. Tarinan edetessä tulee huomaamaan, että menneisyys nivoutuu vahvasti nykyisyyteen ja nykyisyys menneisyyteen.
 
Etta ja Otto ja Russell ja James on omaperäinen (vaellus)tarina ystävyydestä ja rakkaudesta. Se sisältää myös hieman maagisuutta Sarah Winmanin When God Was a Rabbitin (Kani nimeltä jumala) tai Eowyn Iveyn The Snow Childin (Lumilapsi) hengessä. Hooper myös kirjoittaa raikkaalla tavalla, hänen tekstinsä pitää otteessaan. Näistä kutkuttavan kiinnostavista lähtökohdista huolimatta tarina ei kuitenkaan lopulta tehnyt minuun suurta vaikutusta, vaan se jätti minut pikemminkin hämmentyneeksi. Odotukseni olivat hieman erit, odotin jotain vielä omaperäisempää tai vähintään erilaista. Lisäksi tarina on hieman liian sirpalemainen ja samalla runsas. En tiedä, olisiko kaikkien kirjan henkilöiden historiaan liittyvien palasten liittäminen osaksi tarinaa ollut niin tärkeää, sillä jotkut tapahtumat tuntuvat vähän irrallisilta. Tämä on aina vähän ikävää sanoa, mutta pitkästyin välillä, kun tarina ei oikein tahtonut edetä.
 
On harmi, että joku oikein odottamasi kirja osoittautuukin pieneksi pettymykseksi, mutta sain silti aikani kulumaan leppoisasti Etan ja Oton ja Russellin ja Jamesin parissa. Sen loppu jätti myös reippaasti makusteltavaa. Lisäksi kirjaa on oikein kiva katsella. Jääkäämme odottelemaan, mitä liikuttavia lauluja dinosauruksista tekevä Emma Hooper kirjoittaa seuraavaksi.
 
 
––
 
Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James
(Etta and Otto and Russell and James, 2015)
Suom. Sari Karhulahti
Gummerus 2015, 333 s.

8 kommenttia :

  1. Kurjaa, että jouduit hieman pettymään. Sain tämän juuri luettua ja huomaan, että minulle tämä oli täysin oikea kirja oikeaan hetkeen. Naputtelen tässä omaa tekstiäni kirjasta, täytyy vielä hieman jäsennellä ajatuksiani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tämä iski sinuun. Tässä oli kyllä paljon hyvää – nimenomaan paljon eli vähempikin olisi riittänyt :) Tulen lukemaan ihastuksestasi, kun olet kirjoituksesi kanssa valmis!

      Poista
  2. Aika samoilla linjoilla olemme tämän suhteen. Kiva (!) romaani, jossa on paljon ihanaa, sopivasti taikaa ja hurmaavat henkilöt. Mutta silti kaikkea on liikaa eikä kokonaisuus ole kuitenkaan tarpeeksi omaperäinen. Tämä ei erotu joukosta, samantyylisiä on julkaistu viime vuosina jo tarpeeksi. Mutta Hooper onneksi kirjoittaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsemani Winman ja Ivey ovat onnistuneet tämän tyylisessä, vähän oudossa ja maagisessa kirjallisuudessa minusta paremmin. Mutta jään mielenkiinnolla odottamaan Hooperin seuravaa kirjaa.

      Poista
  3. Minulle tämä oli satumainen taikakirja :) Minullekin tuli mieleen Eowyn Iveyn Lumilapsi, koska luonto oli läsnä ja kirjassa oli satumaisuutta, mutta tarinat ovat todella erilaiset. Suosittelen kirjaa, ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satumainen taikakirja, ihana määritelmä! Huomaan, että osa on syttynyt tälle ihan kunnolla ja osasta tämä on aivan hyvä, joten onhan se sitten suosittelemisen arvoinen :)

      Poista
  4. Minun lukukokemuksestani Se Jokin jäi puuttumaan. Kauniisti Hooper kirjoittaa ja tarina on viehättävä, mutta suurta lumoutumista ei valitettavasti syntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kokemus minullakin. Tätä olisi voinut karsia ja äh, jotain, jotta olisin ollut syttyneempi.

      Poista