15.2.2015

E. Lockhart: We Were Liars


E. Lockhartin kirja We Were Liars on tullut tuon tuostakin vastaan Goodreadsissa ja muilla kirjallisuutta käsittelevillä sivuilla. Kirja on näyttänyt olevan etenkin nuorten mieleen – John Greenin kehuilla kirjan etukannessa ei varmaan ole mitään tekemistä asian kanssa? Pitihän se sitten itsekin ottaa selvää, mistä kaikki kehut ja kohut johtuvat.
 
We Were Liarsin juonesta ei kannata paljastaa alkuasetelmia enempää. Kirjan kertoja on nuori Cadence Sinclair, jonka perhe on täydellisyyden perikuva, ainakin ulkopuolisten silmin. No one is a criminal. No one is an addict. No one is a failure. Perhe asuu kesät yksityisellä saarellaan Massachusettsin rannikolla, jossa suvun patriarkka eli Cadencen isoisä pitää komentoa. Cadence viettää kaiken aikansa kahden serkkunsa Mirrenin ja Johnnyn sekä Johnnyn ystävän Gatin kanssa ja yhdessä nelikko muodostaa Valehtelijat. Mutta kesällä viisitoista Cadence joutuu onnettomuuteen, jonka jälkeen mikään ei ole enää entisensä.

Aluksi vaikuttaa siltä, että We Were Liars on vain kertomus rikkaista kakaroista ja luvassa on jokin ehkä vähän itsestäänselvä mysteeri. Mutta eihän se niin kuitenkaan mene. Tarinan lopussa tapahtuu yllätyskäänne, kuten kirjan liepeessäkin jo mainitaan: Read it. And if anyone asks you how it ends, just LIE. Minäkin menin lankaan, sillä tapahtumien kulku vie lukijaa ihan eri suuntaan kuin mihin se oikeasti päätyy. Loppuratkaisu ei ole niinkään omaperäinen, mutta ovela kyllä.
 
Harmi, että tarinan jännite rakentuu pitkälti loppuratkaisun varaan. En ollut lukijana kovin kiinnostunut tarinan henkilöistä, vaan halusin ennen kaikkea tietää miten kaikki päättyy, mikä on se juttu, josta minun pitäisi valehdella kaikille siitä kysyville. Se ei kuitenkaan ollut tämän kirjan kohdalla mitenkään huono asia, sillä oli vaihteeksi mukava lukea jokin näin vetävä ja yllätyksellinen kirja. We Were Liars on myös selkeästi nuortenkirja ja jos olisin itse vielä teini-ikäinen, olisin varmasti osannut samastua kirjan henkilöhahmoihin, ensirakkauksiin ja muihin paljon paremmin. Aikuisten henkilöhahmojen maailma ongelmineen kuulosti paljon lähestyttävämmältä, tylsää kyllä (vai olenko vain kyynistynyt ottaessani konkreettisen askeleen lähemmäs kolmeakymmentä ikävuotta, enhän minä oikeasti mikään vanha ole).
 
Mutta tarinan kaikista ärsyttävin asia, joka liittyy juuri kirjan lopputapahtumiin ja josta en tässä ala sen tarkemmin selittämään, on erään päätöksen loogisuus tai pikemminkin sen puute. Voivatko viisitoistavuotiaat olla niin tyhmiä ja ajattelemattomia? Tässä maailmassa tehdään toki paljon typerämpiäkin asioita, mutta oikeasti. En laittaisi sitä olosuhteidenkaan piikkiin, mutta noh. En ymmärrä. Ehkä joku kirjan lukenut hoksaa mihin tässä viittaan. Kyseinen asia vähän latisti loppuratkaisun yllättävyyttä.
 
Näyttää, että olen enemmän valittanut kuin kehunut kirjaa, mutta annan sille silti neljä tähteä. Mietin myös kolmea tähteä, mutta ei tämä pisteytys niin vakavaa ole. Mutta miksi kuitenkin neljä tähteä? Kuten sanoin, jännitteen rakentuminen pitkälti loppuratkaisun varaan ei ollut tämän kirjan kohdalla huono asia. Tätä kirjaa alkaa jo lukea sillä asenteella, että jotain kamalaa, traagista tai shokeeraavaa tapahtuu, ja niinhän se sitten vei vahvasti mennessään. Pidin kirjailijan kirjoitustyylistä, joka ei ole ihan perinteinen ja sopii hyvin nuoren ajatusten kuvaajaksi. We Were Liars on minusta myös varsin virkistävä tapaus kaikkien paranormaalien romanssien joukossa (en ole nuortenkirjojen asiantuntija, mutta alkavatkohan paranormaalit fantasiat muutenkin olla jo vähän passé ja realistisemmat John Greenit ja muut enemmän in?)
 
We Were Liars yksinkertaisesti yllätti minut.
 

––
 
E. Lockhart: We Were Liars
Delacorte Press, 225 s.

6 kommenttia :

  1. Minä rakastin tätä kirjaa todella paljon, se oli minusta vain todella upea. Ehkä johtuu siitäkin, että olen juuri sitä kohderyhmää. Ja jep, oikeassa olet, nämä John Green -tyyppiset realistisemmat kirjat alkavat vähitellen olla se the asia (meidän) teinien joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että joku muukin oli vielä kirjoittanut tästä kirjasta ja sinähän se olitkin! Täytyy linkata myös sinun kirjoituksesi tähän yhteyteen.

      Toivoisin melkein olevani vielä alle 18-vuotias, koska mutuilen, että nykyään julkaistaan paljon mielenkiintoisempaa nuortenkirjallisuutta kuin kymmenisen vuotta sitten! No, oli silloin onneksi Harry Potterit. Mutta olen silti pitänyt ihan subjektiivisessakin mielessä suurimmasta osasta lukemistani nuortenkirjoista nyt ns. aikuisempana, mutta kun elämäntilanne on jo aika kaukana teini-iästä, niin se samastuminen teini-ikäisiin henkilöhahmoihin on välillä vähän vaikeaa. Löysin kuitenkin tästä kirjasta paljon yhtymäkohtia omaan nuoruuteeni, joten sitä kautta on mahdollista ja mukavaa peilata eri asioita :)

      Poista
  2. Apua, nyt jäi kaivelemaan tuo loppu niin, että täytyy ehkä ihan vaan sen takia lukea kirja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, suosittelen! Minäkin kiinnostuin tästä juuri tuon yllättävän lopun vuoksi :D

      Poista
  3. Minä jotenkin odotin lopun olevan ihan erilainen ja valehtelu olisi erilaista, joten loppu tuli yllätyksenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, minäkään en millään osannut aavistella, että loppu olisi juuri sellainen kuin se oli, vaikkei se toisaalta ollutkaan mikään niin erikoinen. Kerronta johdatteli tehokkaasti ihan väärille urille!

      Poista