Lukuisa: Leena Virtanen: Noitanaisen älä anna elää

Ajattelin yrittää lukea tänä vuonna tavallista enemmän tietokirjoja ja elämäkertoja, pois luettuna kaikki tenttikirjallisuus, jota varmaan taas tänä vuonna tulee luettua muutenkin ihan riittävästi. Muutamakin vapaa-ajalla luettu tietopainotteinen kirja olisi parannus edellisvuosiin. Sainkin todella hyviä vinkkejä tuossa taannoin, kun kyselin teiltä suosituksia tietokirjoista ja elämäkerroista, ja ne ovat yhä mielessäni (ja lisää saa aina suositella). Tällä kertaa mennään kuitenkin suositusten ulkopuolelle, kun löysin kerran kirjaston hyllystä vapaana Leena Virtasen superkiinnostavan teoksen Noitanaisen älä anna elää.

Virtasen populaariin tyyliin kirjoitettu teos kertoo Ahvenanmaan noitavainosta vuosina 1666–1671. Viiden vuoden aikana 16 naista syytettiin noituudesta ja heistä seitsemän sai kuolemantuomion. Koko Euroopassa noituudesta syytettiin noin 200 000 ihmistä, joista kuolemaantuomittuja oli alle 50 000 – huomattavasti vähemmän mitä aiemmin on luultu. Ruotsissa noituudesta teloitettiin 1660-1680-luvulla arviolta 400 ihmistä, Suomen puolella taas vuosien 1526–1689 välisenä aikana noin sata. Koko Suomessa epäiltyjä oli kuitenkin noin 1500, mutta suurin osa heistä selvisi lievemmillä rangaistuksilla. Ahvenmaan noitavainon syytettyjen luku, 16 naista, voi vaikuttaa pieneltä, mutta jos heistä lähes puolet tuomittiin kuolemaan, on se melkoisen jyrkkä ero koko Suomeen verrattuna.

Kaikki sai alkunsa kadonneista ruislyhteistä. Riihivastaavana toiminut Maria Clasdotter kääntyi ongelmassaan näkijänä tunnetun Karin Persdotterin puoleen, jotta hän "katsoisi" kuka on varastanut lyhteet. Karin syytti tapahtuneesta erään naapurin poikaa, minkä vuoksi kyseinen naapuri tulistui ja syytti käräjillä Karinia noituudesta. Aiemmin tämänkaltainen tapaus olisi hoidettu nuhteluin tai korkeintaan sakoin, mutta nyt tuomarin pöydän takana seisoo kihlakunnantuomari Nils Psilander, noitadoktriiniin huolella perehtynyt oppinut mies. Karin saadaan ilmiantamaan kolmetoista muuta seudun noitaa ja hänet heitetään Kastelholman linnan vankityrmään. Lopulta Karinista tulee Ahvenanmaalla alkaneen noitavainon ensimmäinen uhri.

Ahvenanmaan noitavaino on mielenkiintoinen pala Suomen historiaa. Kuten Virtanenkin painottaa, se tuhosi monen perhekunnan elämän usean tulevan sukupolven ajaksi. Noituudesta syyttäminen oli takuuvarma keino eristää yksilö yhteisönsä ulkopuolelle ja 1600-luvun yhteisöllisyyteen luottavassa yhteiskunnassa sitä pidettiin äärimmäisen järkyttävänä asiana. Tänä päivänä sitä on vaikea ymmärtää, saati koko noituudesta syyttämistä. Noituudesta voitiin nimittäin syyttää varsin hatarin perustein, esimerkiksi epämääräisen näköisen puuron keittäminen tai puutikkujen vuoleminen olivat jo omiaan herättämään epäilyksiä. Vakuuttavin merkki noituudesta ja Saatanan kanssa tehdystä yhteistyöstä oli ihmisen kehossa oleva noitamerkki, joka saattoi olla mikä vain aina arvesta vähänkin erinäköiseen luomeen tai läiskään ihmisen iholla. Voisimme siis kutakuinkin kaikki olla noituudesta syytettyjä.

Valkoista, parantamiseen tähtäävää magiaa oli harjoitettu jo iät ja ajat, sillä ihmiset elivät tuolloin köyhissä oloissa, epävakaan sään armoilla, ja sitä oli pidetty suhteellisen hyväksyttävänä toimintana, mutta 1660-luvulla asiaan tuli muutos. Koko tapahtumaketju näyttäisi henkilöityvän vahvasti Ahvenanmaan uuteen kihlakunnantuomari Nils Psilanderiin, joka, kuten jo sanottua, oli hyvin oppinut mies ja kiinnostunut muualla Euroopassa kirjoitetusta noituuteen liittyvästä kirjallisuudesta. Hän vaikuttaa olleen myös varsin omapäinen eivätkä hänen yhteytensä kirkon edustajiin, etenkin Turun hiippakunnan piispaan Johannes Gezeliukseen, ollenkaan huonontaneet hänen mahdollisuuksiaan käräjillä syytettyjen noitien kuolemaantuomioiden läpiviemisessä. Täytyy myös muistaa, että koviin rangaistuksiin on lienee vaikuttanut myös 1600-luvulla Suomessakin vahvistunut uskonpuhdistuksellinen linja. Mutta olisiko Ahvenanmaan noitavaino voitu silti välttää, jos tuomarina ei olisi ollut hääräämässä Psilanderin kaltainen voimakastahtoinen mies?

Miksi Ahvenanmaan noituudesta syytetyistä ihmisistä kaikki olivat naisia? Siihen ei ole suoraa vastausta. Toisin kuin ehkä luullaan, noituudesta syytettiin ja tuomittiin myös hyvin usein miehiä, Suomessakin. Ruotsissa tuomittiin kuolemaan jopa lapsiakin, mitä luultavimmin myös muualla. Ahvenanmaan tapauksessa kyse saattoi olla vain siitä, että vainon käynnistänyt Karin Persdotter ilmiantoi vain naisia (kolmetoista nimeltä, kaksi nimettömänä). Virtasen spekuloima Psilanderin kokema naisviha ei ehkä tunnu kovin uskottavalta syyltä.

Noitanaisen älä anna elää on varsin mielenkiintoinen teos. Ihailen sitä, miten Virtanen on onnistunut kokoamaan arkistoissa säilyneiden asiakirjojen ja tutkimuskirjallisuuden avulla näin uskottavan tarinan Ahvenanmaalla tapahtuneesta noitavainosta ja siihen liittyneistä oikeista ihmisistä. Virtanen käyttää teoksessaan aika runsaasti mielikuvitustaan, jolla hän paikkaa tarinaan pakostakin jääviä aukkoja ja päättelee ihmisten reaktioita ja tuntemuksia, mutta tekee sen perustellen. Mielikuvituksen käyttö tekee tarinasta ja sen henkilöistä myös paljon elävämpiä ja kerrontatyyli etääntyy tiukan tieteellisestä tyylistä.

Virtasen mielenkiintoinen kirja on siis taitavasti ja hyvällä maulla toteutettu, ulkoasultaan kauniskin, mutta yksi asia jäi häiritsemään minua suuresti. Kirja on hyvin, hyvin toisteinen. Samankaltaiset käräjöinnit syytetystä toiseen aiheuttavat tietysti tunnetta toistosta ja se olisi ollut vielä ok, mutta melkein samanlaisten lauseiden toistaminen suunnilleen luvusta toiseen ja kirjan viimeisessä luvussa oleva kertaus koko tarinasta ovat minusta liikaa. Ilman turhaa toistoa kirjasta olisi saatu paljon napakampi ja ehkä myös vielä vaikuttavampi.