Jojo Moyes: Me Before You


Ostin Jojo Moyesin Me Before Youn varmaan jo pari vuotta sitten ja siitä asti se on ollut koskemattomana hyllyssäni. Rakastuin kirjan kanteen ja toki kansien kätkemä tarinakin kiinnosti, mutta aina jokin muu kirja meni sen edelle. Lienee monelle tuttu tunne, näin käy usein omien kirjojen kohdalla. Päätin kuitenkin nyt viimein tarttua kirjaan sen ajankohtaisuuden vuoksi, sillä se julkaistiin vastikään suomeksi nimellä Kerro minulle jotain hyvää.

Me Before You on tarina Louisasta ja Willistä. Pienessä englantilaiskylässä asuva 26-vuotias Louisa, tutummin Lou, menettää työpaikkansa kahvilan kassana ja joutuu etsimään itselleen uuden työpaikan. Hän asuu vielä kotonaan vanhempiensa, isoisänsä sekä siskonsa ja tämän pienen pojan kanssa, ja perheen rahat ovat tiukilla. Kun Lou päätyy henkilökohtaisen avustajan paikkaa koskevaan työhaastatteluun ja vielä saa paikan, hänen perheensä painostaa häntä ottamaan työn vastaan. Työstä maksetaan hyvin eivätkä työtehtävät vaikuta ollenkaan haastavilta – tai niinhän sitä voisi luulla.

Loun työnantaja on päälle kolmikymppinen mies nimeltä Will. Ikävän onnettomuuden seurauksena Will on neliraajahalvaantunut ja joutunut jättämään kaiken entisen taakseen, niin hienon työpaikkansa Lontoon keskustasta kuin kauniin tyttöystävänsä, puhumattakaan aktiivisista harrastuksistaan. Lou ja Will vaikuttavat olevan täysin toistensa vastakohtia: Will haluaisi elää kuten ennenkin, mutta ei voi, ja Lou voisi tehdä mitä vain, mutta ei uskalla. Hankalan alun jälkeen Lou ja Will löytävät yhteisen sävelen, mutta sitä varjostaa eräs hyvin vaikea asia. Millaisia valintoja Lou ja Will sekä heidän ympärillään olevat ihmiset lopulta tekevät?

Me Before You on varsin chick lit -henkinen kirja, mutta hieman syvällisemmillä mausteilla. Kerronta on jouhevaa, melko suoraviivaista, mutta rinnalla kulkee myös paljon tummempi juova. Tarina ei ole pelkkää hömppää, aivot narikkaan -kirjallisuutta, jolle on välillä myös paikkansa, vaan se herättää myös paljon ajatuksia sen vakavammista teemoista, kuten vaikkapa vammaisten asemasta yhteiskunnassamme ja heihin kohdistuvasta suhtautumisesta. Samaa kevyiden ja vakavampien teemojen yhdistelyä näin esimerkiksi viime joulukuussa lukemassani Liane Moriartyn Hyvässä aviomiehessä.

Aiheensa puolesta Me Before You vaikutti minusta hyvin mielenkiintoiselta kirjalta ja sitä se olikin. Alan Hollinghurstin Vieraan lapsen jälkeen tällainen kevyt, muttei liian hömppä teos oli hyvä valinta luettavaksi. Nauroin ja vähän melkein itkinkin. Pidin valtavasti Loun hassusta perheestä. Samalla kirja jätti minut kuitenkin vähän kylmäksi, mikä kuulostaa ristiriitaiselta, sillä koin kuitenkin sen parissa tunteita laidasta laitaan. Tarina on hyvin ennalta-arvattava eikä lopun asiat hätkähdyttäneet enää millään tavalla. Kirjaa voisi mielestäni myös tiivistää, joskus se tuntui hieman junnaavan paikoillaan. Ja en tiedä, ehkä tarina ajautuu välillä vähän liian sentimentaaliseksi?

Me Before You on niitä kirjoja, joissa ei oikein ole mitään hengästyttävän hienoa tai nerokasta, muttei toisaalta mitään vikaakaan. Tällaisille kirjoille on paikkansa, mutta en voi sanoa lukevani Me Before Youta enää toistamiseen, mitään niin hienoa lukuelämystä en saanut. Jos chick lit -kirjallisuus on omaa aluettasi ja nautit kevyistä, mutta myös hieman syvällisiä teemoja käsittelevistä lukuromaaneista, Me Before You kolahtaa varmasti.

Muissa blogeissa: Kasoittain kirjoja ja Kirjojen keskellä

––

Jojo Moyes: Me Before You
Penguin Books 2012, 481 s.

Tunnisteet: , , , , ,