19.1.2015

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi


Alan Hollinghurstin ensimmäinen suomennettu teos Vieraan lapsi on ollut lukulistallani ties kuinka kauan. Ajattelin kirjan olevan kuin minulle tehty: 1900-luvun alkupuolelta käynnistyvä brittiläinen kartanoromaani mysteerillä ei voisi millään mennä pieleen. Aluksi olinkin kirjan lumoissa, mutta sitten tapahtui jotain, jolle yritän nyt kuumeisesti löytää selityksen.

Vieraan lapsi alkaa Two Acresista vuonna 1913. Cambridgessa opiskeleva George Sawle tuo mukanaan kotiinsa viikonloppuvierailulle opiskelutoverinsa ja lupaavan runoilijanalun Cecil Valancen. Etenkin Georgen pikkusisko Daphne on lumoutunut Cecilistä tämän aristokraattisen ja boheemin olemuksen vuoksi. Cecil jättää Daphnen muistikirjaan Two Acresista kertovan runon, joka osoittautuu myöhemmin varsin merkittäväksi johtolangaksi siitä, kuka Cecil todellisuudessa oli. Valitettavasti Cecil kun kuolee muutaman vuoden kuluttua suuren sodan taisteluissa.
 
Kirjassa seurataan usean sukupolven ajan aina näihin päiviin asti sekä Valancen ja Sawlen suvun jäsenten elämää että ulkopuolisten henkilöiden kytkeytymistä Ceciliin liittyvään mysteeriin. Etenkin eräs Paul Bryant vaikuttaa olevan hyvin kiinnostunut Cecilistä ja hänen Two Acresista kirjoittamansa runon taustoista. Kuka tuo liian nuorena viety runoilija siis oikein oli?
 
Vieraan lapsi alkaa mitä kiehtovimmin. On lämmin kesäilta Two Acresissa. Daphne Sawle makaa puutarhan riippumatossa lukemassa runoja ja odottaen kiihkeästi vieraan saapumista taloon. Käsillä oli se pitkä ja rauhallinen hetki, jolloin aidat ja ääriviivat tummuivat hämäriksi ja epäselviksi, mutta jos jotakin katsoi tarkkaan – ruusua, begoniaa, kiiltävää laakerinlehteä – se näytti avautuvan vielä hetkeksi päivänvalolle vaivihkaa väriään sykkien. Ensimmäisen sivun luettuani olin jo myyty ja totesin itselleni, etten ole pitkään aikaan lukenut mitään näin kauniisti kirjoitettua. Kirja on ehdottomasti hyvin tunnelmallinen, kautta linjan.
 
Olin vielä tarinan lumoissa, kun Cecil poistuu parrasvaloista ja tilalle tulee aikajakso kymmenen vuotta Cecilin kuoleman jälkeen. Osio kertoo Daphnen perhe-elämästä lapsineen ja miehineen. Erityisesti miehineen, voisi sanoa. 1920-luvun yläluokkainen elämä ja sen eri puolet jaksaa kiinnostaa minua aina. Kirjan henkilöhahmoista pidin eniten juuri Daphnesta, alusta lähtien, joten sikäli oli harmi, että hypätessä taas 20-luvulta eteenpäin, hän ei enää olekaan niin suuressa osassa. Tällöin kuvaan astuu Paul Bryant, joka alkaa kuumeisesti penkoa Cecilin elämää löytääkseen sieltä jotain skandaalinkäryistä. Tosin lukijalle tuo skandaali selviää jo heti kirjan ensimmäisen luvun aikana, joten sikäli se ei ole mikään yllätys tai mysteeri lukijan näkökulmasta.
 
Samalla tarina alkaa kuitenkin muuntua varsin sirpalemaiseksi ja hieman sekavaksi. Kaikkea tuntuu olevan vähän liikaa, ei vähiten henkilöhahmoja, joiden kaikkien olemassaoloa en aina nähnyt aivan tarpeelliseksi. Tarina hyppää vielä pari kertaa eteenpäin ja tuntuu, että sekin sirpaloittaa kaikkea vielä entisestään eikä kenestäkään henkilöstä saa oikein otetta. Tästä johtuen en Daphnen jälkeen oikein pitänyt yhdestäkään tarinassa esiintyvästä henkilöstä. Etenkin hyvin epämiellyttävän Paul Bryantin halu penkoa kaikki mahdollinen Cecilin elämästä ällötti. Kun aikaisemmin olin jo valmis kehumaan Vieraan lapsen maasta taivaisiin, nyt näen sen aika keskinkertaisena tarinana, joka jakautuu todella hienoon ensimmäiseen puolikkaaseen ja paljon vähemmän miellyttävään toiseen puolikkaaseen.
 
Vieraan lapsi kertoo kuitenkin hienosti brittiläisen homoseksuaalisuuden historiasta (joka tosin imo korostuu välillä jopa liikaa, kun tuntuu, että jokainen kirjan henkilö on homo) ja 1900-luvun yläluokkaisesta elämästä. Se sisältää myös lukuisia kirjallisuusviitteitä, jotka lienevät monille kirjallisuuden ystäville herkkua. Harmittaa, että niin hienosta alustaan huolimatta Vieraan lapsi olikin minulle lopulta pieni pettymys. Ehkä jos kirjan rakenne olisi ollut toisenlainen tai jos tarina olisi sijoittunut kokonaan 1900-luvun alkuvuosikymmenille eikä olisi vyöryttänyt niin valtavan määrän erilaisia henkilöitä lukijan eteen, olisin voinut pitää siitä enemmän. Luulen, että kirjan tunnelma jää elämään mieleeni pitkäksi aikaa, mutta itse tarina ei.
 

––

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (The Stranger's Child, 2011)
Suom. Markku Päkkilä
Otava 2012, 535 s.

6 kommenttia :

  1. Voi apua, minulla on tämä myös hyllyssä ja odotan tätä paljon, koska kuitenkin moni kehunut. Nyt muutaman vähän vähemmän kehuvan arvion luettuani alan epäillä asiaa. No, katsotaan! Tarina kuitenkin vaikuttaa kiinnostavalta ja minusta on vain parempi, mitä enemmän eri seksuaalivähemmistöt nousevat esiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ainakin, että tykkäät enemmän :)

      Minustakin on toki hyvä, että seksuaalivähemmistöjä ja muita vähemmistöjä nostetaan esiin eri taidemuodoissa, mutta se ei kuitenkaan tee kirjasta tai elokuvasta tai muusta aina hyvää. Tässä kirjassa uskottavuus oli jo lähellä kärsiä, kun niin moni henkilöistä oli homo ja heidän tehtävänsä tuntui olevan vain kuola valuen himoita muita homoja. Sillä ei tuntunut olevan minusta oikein mitään tarkoitusta, mutta ei homojen läsnäolo minua muuten häirinnyt :D

      Poista
  2. Voi apua, sanon minäkin. :) Minä pidin tästä aikanaan tosi paljon, mutta allekirjoitan kyllä jossain määrin sirpaleisuuden ja raskaslukuisuuden (luin tätä itse pienen iäisyyden). Mutta kyllä: tunnelma on aivan upea, ja erityisesti kirjan alku melkein itkettävän ihana.

    Olen iloinen, että luit tämän kuitenkin loppuun asti. Moni olisi jättänyt kesken noilla fiiliksillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein itkettävän ihana, hyvin sanottu :) Olisipa se sama tunnelma jatkunut loppuun asti. Harmitti, kun tarina menetti tehonsa alun upeuden jälkeen. En tiedä, olisiko kirja voinut olla parempi jos siinä olisi ollut myös vähän lyhyempi aikajänne. No, turha jossitella, onpahan nyt kuitenkin luettu ja koettu :)

      Poista
  3. Laura, olihan tämä keskittymistä vaativa kirja. Daphne-osuudet olivat helpot ja vetävät, mutta tässä vain jotenkin niin moni asia kiinnosti, että kirjasta tuli ilmestymisvuonnaan lukuvuoteni paras. Hyvin brittiläinen ja minusta loppu kaartuu kauniisti kuin vaikka De Waalin 'jäniksessä'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin parin kuukauden jälkeen tämä kirja on jäänyt mieleeni tunnelmansa vuoksi, mutta ei oikein muuten. Alusta pidin valtavasti, niin myös Daphnesta. Olen kuitenkin iloinen, että luin kirjan, sillä se kuitenkin sisälsi myös painavaa asiaa.

      Poista