Vuoden viimeisen neljänneksen luetut kirjat

On vuoden toiseksi viimeinen päivä ja aika koota vielä yhteen loka-, marras- ja joulukuun luetut kirjat. Olen nyt vuoden ajan tehnyt koontipostauksia aina kolmen kuukauden välein ja tämä onkin tuntunut paljon järkevämmältä systeemiltä kuukausittaisten koontien sijaan. Jälkimmäinen systeemi alkoi tuntua tylsältä, sillä luen kuukausittain keskimäärin vain neljä tai viisi kirjaa. Kolme kuukautta on jo sen verran pitkä aika, ettei sitä melkein enää muistakaan mitä tuli luettua uuden kvartaalin alettua, joten etenkin niihin jo vähän unohtuneisiin kirjoihin on kiva palata vielä katsauksen muodossa. Tämä hyväksi havaittu systeemi jatkuu siis myös ensi vuonna.

Eli loka-, marras- ja joulukuun luetut kirjat:

John Boyne: Kuudes mies
Erik Axl Sund: Unissakulkija
Michael Ende: Tarina vailla loppua
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 3. Kuolema
Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
David Vann: Kylmä saari
J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Charles Dickens: Joululaulu – aavetarina joulusta

Loppuvuoden kirjalista näyttää taas varsin monipuoliselta. Luin kuitenkin poikkeuksellisen paljon lasten- ja nuortenkirjoja: Tarina vailla loppua, Muumipappa ja meri, Maresi, Teemestarin kirja ja Harry Potter and the Goblet of Fire. Joululaulukin taitaa löytyä monessa kirjastossa myös nuortenosastolta. 

Seitsemän kirjaa on miesten kirjoittamia, viisi naisten. Parhaimpien joukkoon yltävät Boynen Kuudes mies, Leinen Ikuisuusvuonon profeetat, Janssonin Muumipappa ja meri, Turtschaninoffin Maresi ja tietysti Rowlingin Harry Potter and the Goblet of Fire. Pettymyksiä puolestaan olivat selkeästi Enden Tarina vailla loppua (ensimmäinen osa kirjaa, se mihin Päättymätön tarinakin pohjautuu, oli oikein hyvä, mutta sitten lasketeltiin mahalaskua koko loppumatka) ja Itärannan Teemestarin kirja (en lämmennyt henkilöhahmoille, tarina oli välillä jopa tylsä). Neljänneksen yllättäjiä olivat ehkäpä Boynen Kuudes mies, sillä en uskonut sen olevan niin koskettava, ja Moriartyn Hyvä aviomies, jonka kuvittelin olevan liian höttöä makuuni.

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 4308 eli keskiarvona 359 sivua per kirja.

Tällä hetkellä minulla on kesken J. K. Rowlingin Harry Potter and the Order of the Phoenix, mutta en ole varma ehdinkö sitä lukemaan ennen vuoden vaihtumista. Luultavasti en, joten se saa sitten olla ensi vuoden ensimmäinen luettu kirja. 

Huomenna palaan vielä koko vuoden koosteen kanssa. Voin vihjata, että vuoden top 10 -listalla on joitain näistä loppuvuodenkin kirjoista!

Tunnisteet: