21.12.2014

J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire


Jos et ole lukenut J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja/tai haluat välttyä kaikelta mahdolliselta, mikä liittyy sarjan jatko-osiin, älä lue enää pidemmälle.

Siitä on vierähtänyt jo tovi, kun viimeksi luin Harry Potteria. Tarkemmin ottaen se oli elokuun alussa, kun kirjoitin Harry Potter and the Prisoner of Azkabanista. Olin aika kiireinen koko syksyn, tasapainotellessa töiden ja opintojen kanssa, enkä halunnut lukea seuraavaa Potteria stressin keskellä. Halusin lukea sen sitten kun pystyn nauttimaan siitä ihan rauhassa. Onneksi joululomani alkoi jo pari viikkoa sitten ja pääsin taas Harryn ja kumppaneiden pariin!
 
Näiden jatko-osien kanssa meinasi muuten käydä vähän hullusti. Olin viime keväänä ihan innoissani, kun päätin hankkia nämä todella kauniilla kansilla varustetut Harry Potterit itselleni, sillä en omistanut kuin kaksi viimeistä suomeksi. Tilasin alkuun kolme ensimmäistä ja loppujen tilaamisen suunnittelin jättäväni myöhemmäksi. Enpä arvannut, että se meinasi olla jo liian myöhäistä: nämä kauniskantiset versiot olivat loppuneet käytännössä joka paikasta! Lopulta löysin loput minulta puuttuvat kirjat Akateemisen nettikaupasta (jossa vierailen todella harvoin ja ehkä tiedätte siihen syynkin, jos olette koskaan yrittäneet siellä asioida) ja tilasin ne heti itselleni. En tiedä, onko näitä enää myynnissä missään ja otetaanko näistä uutta painosta. Toivottavasti.
 
Mutta palataan takaisin sarjan neljänteen osaan, The Goblet of Fireen.
 
Kesällä ennen koulun alkua Harry osallistuu Ronin perheen ja Hermionen kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Kisat saavat pelottavan päätöksen, kun kuolonsyöjät, Voldemortin kannattajat, ilmaantuvat paikalle ja taivaalla nähdään pimeän piirto. Asia ei kuitenkaan jää vaivaamaan Harryn mieltä pitkäksi aikaa, sillä neljäs kouluvuosi on alkamassa. Tylypahkassa oppilaat saavat tietää, että pitkän tauon jälkeen koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu yksi oppilas kustakin turnajaisiin osallistuvasta koulusta, jotka ovat Tylypahkan lisäksi Beauxbatons ja Durmstrang. Alle 17-vuotiaat oppilaat eivät saa osallistua turnajaisiin, sillä siihen liittyvät tehtävät ovat liian haastavia ja vaarallisia nuoremmille velhoille ja noidille. Mutta käy kuitenkin niin, että osallistujien valinnan suorittava liekehtivä pikari valitsee Harryn toiseksi Tylypahkan edustajaksi, vaikka Harry ei ole edes yrittänyt laittaa nimeään pikariin. Näyttää siltä, että joku haluaa Harrylle pahaa, mutta kuka ja miksi?
 
Harry Potter and the Goblet of Fire on aina ollut vähiten suosikkini Harry Potter -elokuvista, ehkä siksi, että olen tainnut nähdä sen useammin kuin muut osat. Kirjasta muistikuvani olivat puolestaan hatarat, joten oli mielenkiintoista nähdä, miten suhtaudun siihen. Mutta ei, liian tutuksi käyneet kuvat elokuvasta eivät onnistuneet millään tylsistyttämään minua kirjaa lukiessani, sillä se sisältää niin paljon kaikkea sellaista, mitä en ainakaan muista elokuvassa nähneeni. Uskaltaisinkohan jopa sanoa, että tämä neljäs osa on tähän mennessä lukemistani kirjoista paras? Ei se ainakaan häviä yhtään The Prisoner of Azkabanille.
 
Neljäs osa on hyvin erilainen kuin aiemmat. Taisin sanoa samaa myös edellisen osan kohdalla, mutta oikeasti tämä on taas hyvin erilainen, edelliseenkin verrattuna. Enää tarina ei etene siten kuin aiemmissa osissa eli Harry aloittaa uuden lukuvuoden, tapahtuu outoja asioita ja loppu huipentuu siihen, kun Harrylle sattuu jotain hurjaa ja hän selviää siitä kunnialla läpi. No, tietysti The Goblet of Firenkin loppu on taas varsin tapahtumantäyteinen ja pelottava, mutta juoni ei etene yhtä suoraviivaisesti ja yksinkertaisesti kuten aiemmin. Lopussa Harry toki taas selviytyy, mutta joku toinen ei. Kirjan loppu onkin minusta hirveän surullinen.
 
Kolmivelhoturnajaiset rikkovat Tylypahkan tavallista arkea ja vaikka muistin aivan hyvin minkälaisia tehtäviä osallistujat joutuvat suorittamaan, oli turnajaisten etenemisestä silti kiva lukea. Turnajaisten kunniaksi Tylypahkassa järjestetään myös joulutanssiaiset ja viimeistään niiden myötä lukijalle käy selväksi, etteivät Harry ja hänen ystävänsä ole enää mitään pieniä lapsia, sillä niin romanssinpoikasta kuin mustasukkaisuuttakin on ilmassa kirjan päähenkilöiden kesken. Kirjassa tavataan lisäksi paljon uusia hahmoja ja syvennetään vanhojen, kuten Hagridin ja Kalkaroksen, tarinoita. Olin ihan innoissani, kun yksi lempihahmoistani, Dobby, oli kirjassa niin suuressa osassa! Kirjassa tavataan myös muita kotitonttuja, jotka työskentelevät Tylypahkan keittiössä (eiväthän ne kaikki herkulliset ruoat ihan tyhjästä ilmaannu oppilaiden nenien eteen), ja he liittyvätkin sivujuonen tasolla tarinaan. Elokuvassahan Dobbya ja muita kotitonttuja ei taideta nähdä ollenkaan?
 
Ennen kaikkea pidän tässä kirjassa siitä, miten Rowling on onnistunut ripottelemaan sinne sun tänne vihjeitä monesta tulevasta asiasta. Kirja on myös jo hyvin, hyvin synkkä ja se päättyy uhkaaviin tunnelmiin. Tätä kaikkea pohjustettiin jo The Prisoner of Azkabanissa, mutta nyt vaara on jo oikeasti todellinen. Ihan jo jännittää mitä seuraavassa osassa tapahtuu, joten kirja lähteekin mukaani joulunviettoon enkä jätä sitä johonkin ensi kevääseen roikkumaan!
 

––
 
J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire
Bloomsbury 2010, 636 s.

6 kommenttia :

  1. Potterit ovat aivan ihania, olenkin suunnitellut lukevani ne taas uudestaan. Liekehtivää pikaria on todella kivaa aina lukea, kun se vähän rikkoo edellisten kirjojen kaavaa. Ja onpa tosiaan aivan todella hieno kansi tässä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut Potterit vain kerran läpi eli ensimmäisen lukemisesta onkin jo aikaa varmaan kohta 15 vuotta. Eli jo oli aikakin palata sarjan pariin :D

      Liekehtivä pikari oli tosi kiva just mainitsemasi syyn vuoksi. Etenkin eka ja toka Potter ovat tosi samankaltaisia. Mutta nytpä nämä ovat jatkossakin erilaisempia.

      Poista
  2. Olemme samassa vaiheessa Potter-uusintalukua. Tosin taidat ohittaa minut joululoman aikana, sillä en ehkä joululomalla ehdi viidennen pariin siksi, että on niin paljon muutakin luettavaa. Minunkin lukuaikaani verotti syksyllä nimittäin opiskelukiire ja -stressi, ja nyt kun vihdoin on lukuaikaa joululoman verran, kirjoista on runsauden pulaa. Viidennen lukeminen on myös aina todella surullista, koska yksi lempihenkilöistäni kuolee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista luettavaa riittää kyllä täälläkin, mutta vastustin muiden kirjojen houkutusta ja nappasin viidennen Potterin mukaan joululomanviettoon :) Erityisesti pari kirjastolainaa on jäänyt roikkumaan aika tavalla, mutta täytyy lukea ne sitten kun palaan kotiin.

      Viides Potter on minulla tosi huonosti muistissa paitsi tuon lempihenkilösi kuoleman osalta. Ihana siis lukea se!

      Poista
  3. Potterit ovat lempikirjojani, tuntuu että niihin ei kyllästy koskaan. Jokaisesta löytää aina jotain omaansa. Viisasten kivestä on kiva lukea tarkkoja kuvauksia viistokujasta, azkabanin vangissa pidän siriuksen tarinasta, liekehtivässä pikarissa juurikin turnajaiset sekä huispauksen mm kisat. Myös uudemmista kirjoista löytyy ne onat juttunsa. Vain kuoleman varjelukset olen lukenut sekä suomeksi että englanniksi, ehkä pitäisi lukea nuo kaikki muutkin englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potterit ovat minunkin suosikkejani, vaikka luenkin niitä vasta toista kertaa läpi. Ne kuuluivat kuitenkin oleellisesti lapsuuteeni, kuten monen muun meidän ikäluokkaamme kuuluvien :)

      Minä en ole ennen lukenut näistä yhtäkään englanniksi ja onkin ollut hauska huomata, miksi monia asioita, jotka eivät ole jääneet mieleen elokuvista, kutsutaan alkuperäiskielellä. Suomennoksetkin ovat kyllä todella hyviä!

      Poista