Michael Ende: Tarina vailla loppua

Kirjat olivat Bastian Baltasar Buxin mieliteko...

Jollet koskaan ole kyyhöttänyt tuntitolkulla korvat hehkuen ja tukka pörrössä kirjaa ahmien ja muun maailman tykkänään unohtaen, tietämättä nälästä tai vilusta...

Jollet koskaan ole lukenut salaa taskulampun valossa täkin alla, koska isä tai äiti tai joku muu huolehtiva sielu on sammuttanut valot ja parastasi tarkoittaen käskenyt sinun nukkua, kun aamulla kumminkin on niin aikainen herätys...

Jollet koskaan edes salaa ole vuodattanut katkeria kyyneleitä, kun kiehtova tarina oli lopussa ja kun sinun oli erottava henkilöistä, joiden kanssa olit kokenut niin monta seikkailua ja joita rakastit ja ihailit ja joiden puolesta pelkäsit ja toivoit ja joiden seuraa vailla elämä sinusta tuntui tyhjältä ja turhalta...

Jollei sinulla ole tällaisesta mitään omia kokemuksia, et varmaankaan voi ymmärtää mitä Bastian nyt teki.

Michael Enden (1929–1995) klassikkolastenromaani Tarina vailla loppua lienee monelle tuttu ainakin sen pohjalta tehdyn elokuvan Päättymätön tarina muodossa. Olen nähnyt elokuvan, joskus kauan aikaa sitten, mutta kirja on jäänyt lukematta. Kirjahan kertoo pienestä, paksusta pojasta nimeltä Bastian, joka päätyy varastamaan eräästä antikvariaatista kiehtovan oloisen kirjan. Kotiin ei tietenkään ole enää menemistä varastetun kirjan kanssa, joten Bastian pakenee koulunsa ullakolle lukemaan kirjaa. Bastian on aina rakastanut tarinoita ja sepittää niitä mielellään itsekin, joten kirjan fantasiamaailma imaisee hänet hetkessä mukaansa. Itse asiassa niinkin kovaa, että myöhemmin hän on itsekin osa sitä, osa Fantaasian valtakuntaa. Siellä ollessaan hänen täytyy keksiä Fantaasian valtiattarelle uusi nimi, jotta valtakunta säästyisi tuholta, ja sen jälkeen löytää toiveidensa avulla takaisin ihmisten maailmaan. Paha vain, että toiveita on rajallinen määrä ja jokainen Bastianin tekemä toive vie pois osan hänen muistoistaan.

Pidin kovasti kirjan alkupuolesta, johon Päättymätön tarinakin pohjautuu. Kun kirjan toinen osa, jossa Bastian päätyy itsekin Fantaasiaan, alkaa, alkaa myös tarinan heikkoudet. Se todellakin alkaa vaikuttaa tarinalta vailla loppua. Alkupuoli, jossa Bastian lukee kirjaa, seuraa Atréjun ja lohikäärme Fuhhuurin seikkailuja ja vähän väliä kommentoi tarinan etenemistä, on vauhdikas ja pitää hyvin otteessaan. Loput tarinasta tuntuu varsin päämäärättömältä haahuilulta, hyvin hitaalta sellaiselta. Alun sympaattisen oloisesta Bastianista tulee tarinan edetessä hyvin rasittava ja ärsyttävä poika. Niin, ehkä meistä kaikista tulisi, jos voisimme toivoa itsellemme mitä vain, mutta kun tarina pyörii tällaisen henkilöhahmon ympärillä seuraavat pari sataa sivua, alkaa se jo puuduttaa.

Enden luoma maailma on varsin eriskummallinen ja sen asukkaat sitäkin eriskummallisempia. Sanoisin niiden olevan kaikkein parasta koko kirjassa. Muuten kirja (alkupuolen jälkeen) on hyvin, hyvin pitkäpiimäinen ja tylsä. Myönnän, että harkitsin pariinkin otteeseen jättäväni sen kesken ja oikeastaan toivon, että olisinkin jättänyt, heti sen jälkeen kun Bastian siirtyi Fantaasiaan. En näin pari päivää kirjan luettuani enää muista siitä paljoakaan, sillä en jaksanut kiinnittää huomiotani enää kaikkeen, vaan pikaluin etenkin sen kaikista tylsimmät kohtaukset. 

En tiedä, olisinko pitänyt kirjasta enemmän nuorempana. Tarina vailla loppua on ehkä siitä vähän hankala kirja suositella (en tosin juuri suosittelisi) kenellekään, sillä kovin nuoresta se voi olla aika raskaslukuinen, mutta eipä se näin aikuisenakaan tuntunut juuri miltään.

Kehotan siis lukemaan tästä kirjasta vain ensimmäisen osan. Toinen osa kirjaa on yksinkertaisesti vain ajantuhlausta, ei mitään muuta.

Tarinasta vailla loppua on kuitenkin pidetty hurjasti (!) seuraavissa blogeissa: Morren maailma, Villasukka kirjahyllyssä ja Lumiomena.

––

Michael Ende: Tarina vailla loppua (Die unendliche Geschichte, 1979)
Suom. Marja Kyrö
Otava 2007, 492 s.

Tunnisteet: , , , , , ,