Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 3. Kuolema

Siinä se nyt oli, paljon mielenkiintoa herättänyt Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia. Kuolema antaa sille arvoisensa päätöksen, mutta jotain jäi hampaankoloonkin, en ollut täysin vakuuttunut.

Kuolemassa jatketaan kaverusten Paulin, Bengtin, Sepon, Lars-Åken, Rasmuksen ja Benjaminin tarinaa. Se on täynnä hautajaisia, täynnä kuolemaa. Ystävien ja tuttavien arkunkantamisesta tulee arkipäivää, samoin niistä hirveistä, järkyttävistä oireista, joista AIDS:iin sairastunut joutuu kärsimään. AIDS, homorutto, tuhoaa monet lopullisesti ennen kuin sairautta jarruttava lääke keksitään, liian monet. Ja tämä kaikki ei tapahdu vain kirjassa, kaikki tämä tapahtui ihan oikeasti.

Trilogian päätösosa on kenties sarjan koskettavin, sillä niin moni tutuksi käynyt henkilö menehtyy. Yhteiskunnan välinpitämättömyys ja menehtyneiden sukulaisten vaikeneminen ovat nekin kauhistuttavaa luettavaa. Jälkimmäinen korostuu tässä kirjassa enemmän kuin ensimmäinen, josta sai lukea paljon kahdessa ensimmäisessä osassa. Tuntuu, että Kuolema etenee enemmän kirjan henkilöiden kautta, ei faktatietojen.

Kuolemassa on jälleen runsaasti toistoa kahden edellisen osan tapaan, mikä häiritsi taas lukukokemusta. Toisto kuitenkin hälveni, tai siihen tottui, loppua kohden, ja koska osasin odottaa sitä, se ei tällä kertaa ollut yhtä ärsyttävää kuin aiemmin. Enemmän minua häiritsi tarinan poukkoileva kerronta ja tietynlainen sirpalemaisuus. Ymmärrän, että niin on päässyt käymään, sillä tässä viimeisessä osassa täytyy saada vietyä loppuun kaikkien keskeisten henkilöiden tarinat, heistä kaikista pitää kertoa edes jotain. Se kuitenkin tekee tarinasta melko hajanaisen. Samalla sen henkilöistäkin tulee hieman etäisiä.

Koko trilogian osalta olen pitänyt eniten keskimmäisestä osasta. Huomaan myös nyt kaikki kirjat luettuani, että loppujen lopuksi minua kiinnosti tarinassa eniten AIDS:in yhteiskunnallisen vaikutuksen ulottuvuus kuin tarinan henkilöt ja heidän kohtalonsa sinänsä. Täytyykin lukea jossain vaiheessa Antti Järven ja Hanna Nikkasen teos Karanteeni, joka kertoo AIDS:in tulosta Suomeen.

Kuolema on luettu myös seuraavissa blogeissa: La petite lectrice ja kujerruksia.

––

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 3. Kuolema
(Torka aldrig tårar utan handskar – 3. Döden, 2013)
Suom. Otto Lappalainen
Johnny Kniga, 304 s.

Tunnisteet: , , , , , , , ,