John Boyne: Kuudes mies

Syyskuussa 1919 nuori mies Tristan Sadler matkustaa junalla Norwichiin tapaamaan Marian Bancroftia. Marian on Tristanin ystävän Willin sisko ja on tullut aika palauttaa Marianin Willille lähettämät kirjeet takaisin sinne, missä ne syntyivätkin. Williä ei enää ole, sillä hän julistautui rintamalla aseistakieltäytyjäksi eikä valkoisen sulan miehille yleensä käy hyvin. Kirjeiden palauttaminen ei kuitenkaan ole oikea syy sille, miksi Tristan haluaa tavata Marianin. Tristan tahtoo kertoa jotain Willistä ja tuosta viimeisestä päivästä, jota on äärimmäisen tuskallista muistella ja joka tulee vainoamaan häntä aina hänen elämänsä loppuun asti.

Ensi alkuun on sanottava, että ihailen John Boynea kirjailijana etenkin siinä, että hän osaa sijoittaa tarinansa niin erilaisiin historiallisiin konteksteihin. Hän on kirjoittanut muun muassa natsi-Saksasta, HMS Bountysta, Venäjän tsaariperheen tuhosta, 1800-lukulaisesta kummitustalosta, nykyhetken katolisesta kirkosta ja nyt tämän kirjan kohdalla ensimmäisen maailmansodan ihmiskohtaloista. Melkoisen laaja otanta historiamme eri vaiheista ja Boynehan on vielä nuori mies! Olen lukenut vasta murto-osan hänen tuotannostaan (johon kuuluu vielä lasten- ja nuortenkirjojakin), tämän ja Tarkoin vartioidun talon, ja molemmat ovat olleet kovasti mieleeni.

Kuudes mies on hyvin yllättävä kirja. Kuvittelin sen olevan traagisen ällöromanttinen, sellaisella mukavalla kyynelkanavien putsaamista kaipaavalla tavalla, mutta ei se ollutkaan ihan sitä. Tarina on kyllä traaginen, koskettava, itkettävä ja kamala, mutta ehei, ei mikään ällöromanttinen saatika oikein edes romanttinen. Yllätys oli kuitenkin oikein positiivinen, sillä tällä tavoin tarina oli huomattavasti realistisempi.

Kirjan tarina kulkee pääasiassa kahdessa aikatasossa: vuoden 1919 syyskuussa, kun Tristan kulkee Marianin kanssa pitkin Norwichin katuja, sekä sotavuosissa, ensin koulutuskeskuksessa Englannissa, sitten Ranskan juoksuhaudoissa. Viimeisessä luvussa ollaan Thatcherin vuodessa 1979. Luvut eivät ole kovin pitkiä ja vaikka maisemat vaihtuvat aika tiuhaan, tarina ei tunnu liian kiireiseltä vaan päinvastoin hyvin rakennetulta ja mietityltä. Se soljuu eteenpäin niin, ettei edes huomaakaan lukeneensa siitä jo puolet. Nopealukuisuudesta on kiittäminen myös Boynen ytimekästä kieltä. Se ei turhia selittele tai ole turhan koristeellista. Jossain toisessa yhteydessä se saattaisi ehkä tuntua vähän tönköltä, mutta tähän tarinaan se sopii. Boynen ansiot eivät ehkä niinkään ole siinä, miten hän kertoo vaan siinä, mitä hän kertoo. 

Kuudes mies herättää paljon ajatuksia niin omasta vakaumuksesta kiinnipitämisestä, oikeasta ja väärästä, moraalista, yksinäisyydestä ja ihmismielen monimutkaisuudesta. Kirja näyttää, miten monimutkaisia ihmissuhteet ovat ja miten raadollista elämästä voi tulla, kun ei jää miettimään tekojensa seurauksia.

Kuudennen miehen kanssa ovat viihtyneet myös P.S. Rakastan kirjoja, Ullan luetut kirjat, Luettua, Kirjakirppu ja Nenä kirjassa

––

John Boyne: Kuudes mies (The Absolutist, 2011)
Suom. Laura Beck
Bazar 2013, 334 s.

Tunnisteet: , , , ,