13.9.2014

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat


Kun kyyhkyset katosivat on kertomus eräästä surullisesta avioliitosta, valinnoista, petoksista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta sekä ennen kaikkea Viron historiasta toisen maailmansodan aikaan ja osana Neuvostoliittoa 1960-luvulla. Se kertoo Edgarista ja Rolandista, serkuksista, joista jälkimmäinen on vastarintataisteilija ja ensimmäinen taitava takinkääntäjä, joka vallitsevan tilanteen mukaan on joko natsismin tai kommunismin kannattaja. Tarinaan liittyy myös serkusten puolisot: Rosalie-rukka, joka kuolee mystisesti ja Juudit, joka teki virheen naidessaan Edgarin ja alkaa etsiä rakkautta jostain muualta.
 
Kun kyyhkyset katosivat on Sofi Oksasen Viron lähihistoriaa käsittelevän Kvartetti-sarjan kolmas osa. Olen lukenut aiemmin sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Stalinin lehmät, josta en muista enää juurikaan mitään, ja Puhdistuksen, joka todella lunasti odotukset. Kun kyyhkyset katosivat ei todellakaan kalpene edeltäjilleen.
 
Muistan monen kertoneen, että Kun kyyhkyset katosivat on haastava kirja, joten lähdin lukemaan sitä sillä asenteella, että nyt keskitytään ja luetaan oikein ajatuksen kanssa, mutta voi olla, että jotain menee silti ohi. Yllätyin kuitenkin iloisesti, sillä minusta kirja ei ollut juuri ollenkaan haastava. Se jättää kyllä ihan reilusti varaa päättelyyn ja ehkä toinen lukukerta aukaisisi joitain juoneen liittyviä asioita lisää, mutta ensimmäiselläkin lukukerralla ymmärsin kaiken olennaisen ja rivien välit jäivät sopivasti kutkuttelemaan mieltä.
 
Tarina liikuu kahdessa eri aikatasossa: toisen maailmansodan ajassa, jolloin saksalaiset valtaavat Viron hetkeksi ja 1960-luvussa, jolloin ollaan taas Neuvostoliiton ikeen alla. Oksanen osaa sitoa aikakaudet yhteen luontevalla tavalla. Viihdyin mainiosti sota-ajan Virossa, sillä siinä keskitytään enimmäkseen Juuditin henkilöhahmoon, jonka koin kiinnostavimmaksi koko kirjassa. Hänen kauttaan avautuu maailma saksalaisten hallitsemaan Tallinnaan ja aikakauden arkeen. Eräs Juuditin tekemä päätös jäi vähän ihmetyttämään, mutta sillä on toisaalta erittäin keskeinen rooli kirjan juonen kannalta.
 
Vaikka pidin enemmän sota-ajan aikatasosta, eteneminen 1960-luvulle paljastaa kuitenkin ratkaisevalla tavalla kaikkien kirjan henkilöhahmojen elämänkulun ja mitä tapahtui ja miksi. Edgar, toiselta nimeltään Toveri Parts, on loikannut Neuvostoliiton leiriin ollessaan sota-aikana saksalaisten puolella. Hän on kirjan keskeisin hahmo, vaikka Oksanen käyttääkin hänen kohdallaan kaikkitietävää kertojaa, kun taas Rolandin, tuon vastarintataistelijan, kohdalla on minäkertoja. Välillä Edgarin elämän ja toimien kuvailu tuntuu puuduttavalta ja se heijastuu luonnollisesti lukukokemukseenkin, mutta tietysti se on varsin osuvaa: Edgarin on edettävä varovaisin askelin saadakseen tavoittelemansa asiat. Olen varsin vaikuttunut siitä, miten etevästi Oksanen osaa tarinansa sommitella ja luoda niin eläviä, kompleksisia henkilöhahmoja.
 
Kun kyyhkyset katosivat voi alkuun tuntua sekavalta ja tylsältä, mutta vauhtiin päästessään siitä ei voi irrottaa otettaan. Palaset loksahtelevat kohdalleen vasta lopussa ja se kannustaa luovimaan läpi harmaan neuvostoliittolaisen 1960-luvunkin. Mitta-asteikollani kirja yltää lähelle Puhdistusta, ellei jopa sen rinnalle asti, mitä en olisi alkuun millään uskonut. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä likemmäs minua uskon kirjan tulevan, sillä jo nyt, vuorokausi kirjan loppuun lukemisen jälkeen, se on vain vahvistunut ja vahvistunut mielessäni. Siinäpä on yksi oikein hyvän kirjan merkki.

––

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Like 2012, 366 s.

13 kommenttia :

  1. Odotan suorastaan kauhulla tämän lukemista kuulemieni ja lukemieni arvioiden perusteella. Sinun arviosi onneksi vähän madalsi rimaa tarttua tähän. Stalinin lehmät oli mielestäni aika paska ja Puhdistus todella hyvä, en siis tiedä mitä odottaa :D Lisäksi oma historian tuntemus on niin hataralla, että pelottaa ison osan menevän ohi..

    Eikö tämä muuten ole vasta kvartetin kolmas osa ja viimeinen vielä ilmestymättä? Kiinnitin vain huomiota, että ylempänä puhuit päätösosasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse muista Stalinin lehmistä enää juuri mitään, mutta en tainnut juurikaan pitää siitä. Puhdistus olikin sitten suuri harppaus paljon parempaan suuntaan ja tämä jatkoi yhtä tasaisena!

      Oi, hyvä, kun huomasit, korjaan! Mikähän lie aivopieru, eihän tämä mikään trio ole :D

      Poista
  2. Heh, sinulla on tosiaan tainnut olla oikea asenne tähän kirjaan, koska itselleni kirja tuntui olevan todellista tekstipuuroa, jota oli ärsyttävä lukea! Sillä minusta Puhdistus oli sellainen lukijaan oikein tarraava kirja, mutta tästä ei oikein tahtonut saada otetta.

    Mutta hauska lukea kehuvampikin arvio, sillä niin monet - minä myös - parjanneet tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi pelkäsinkin, että voi ei, mitä tämä oikein on, kun alku oli aika nihkeä ja sekava, mutta onneksi tarina alkoikin vetää sitten aika pian, kun pääsi vähän kärryille hahmoista ja tarinasta. Tämä ei tosin ollut niin vetävä kuin Puhdistus, mutta minusta taitavampi ja huolellisesti rakennettu.

      Poista
  3. Jätin tämän aikanaan suosiolla kesken. En jaksanut kahlata tuon sekavan alun läpi. Stalinin lehmätkin (vai olikohan se Baby Jane) luin loppuun puoli väkisin, joten tällä hetkellä tilanne on se, että Oksasen kirjoista mieletön lukukokemus on ollut Puhdistus, kun taas muuten olen kärsinyt ja pitkästynyt hänen kirjojensa kanssa.

    Ihailen kärsivällisyyttäsi tämän teoksen kanssa ja hienoa, että se palkitsi vaivannäkösi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välttelin kirjaa pitkään, koska kuvittelin sen tosiaan olevan hyvin sekava ja vaikea, mutta se oli viimein luettava, kun lainan uusintakerrat olivat jo täynnä. Olen edelleen aika yllättynyt, että pidin kirjasta näin paljon! Tarina ei ehkä ole Puhdistuksen veroinen, mutta huomaa, että se on taidolla rakennettu ja mietitty.

      Poista
  4. Musta tämä on ehdottomasti toisiksi parhain Oksasen tuotannosta: Puhdistus on edelleen se kärkisijan ottava teos. Mun mielestä tässä kirjassa näkyy kuitenkin selkeästi Oksasen kehitys kirjoittajana: Baby Jane ja Stalinin lehmät oli jollain tapaa jaarittelevia, ja vaikka tästäkin sitä jaarittelevuutta löytyy niin ei kuitenkaan samassa määrin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Minustakin tämä osoitti hienosti Oksasen kirjoittajanlahjat, vielä vähän hienommin kuin Puhdistus, joka puolestaan on ehkä tarinaltaan vahvempi. Baby Janea en ole lukenut ja luulen, etten luekaan, koska ei se varmasti yllä tämän ja Puhdistuksen tasolle.

      Poista
  5. Haastoin sinut! http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/2014/09/l-niinkuin-limerikki-blogihaaste.html

    VastaaPoista
  6. Minä en ole vielä uskaltautunut tämän pariin. Pidin Puhdistuksesta valtavasti, mutta haluan antaa pölyn laskeutua tämän kirjan kohdalla. Mutta aion siis ehdottomasti lukea tämän! Kiva kuulla, että kirja ei sinusta ollut liian haastava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin Puhdistuksen (ja tämän) vasta pitemmän ajan kuluttua sen ilmestymisestä ja ehkä ihan hyvä niin, sillä kirjoihin pystyi syventymään kaikessa rauhassa. Tämä kirja on minusta hyvin erilainen kuin Puhdistus, joten kannattaa tosiaan odotella hieman ja yrittää vähän unohtaa Puhdistuksen herättämät voimakkaat tunteet, jotta tähän osaa suhtautua sen ansaitsemalla tavalla.

      Poista
  7. Tämä ei ollut minun kirja, liian sekava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle tämä on tuntunut olevan sekava ja sitä se minullekin oli alkuun, kunnes sain juonesta kiinni. Enpä kuvitellut pitäväni kirjasta kuitenkaan näin paljon!

      Poista