2.7.2014

Vuoden toisen neljänneksen luetut kirjat

Tästä on päästy jo kauas

Kolme kuukautta on jo kulunut uuden käytäntöni eli neljännesvuosittaisen luettujen kirjojen koosteen käyttöönotosta. Virkistävää, kun luettuja kirjoja ei olekaan tullut listailtua joka kuukausi! 

Mitähän kaikkea tuon toisen neljänneksen aikana on tapahtunut? Olen ainakin lukenut hyviä kirjoja. Määrä ei ole huimaava, sillä joukossa oli muutama melko paksu järkäle. Olin toukokuun puolivälissä myös polven tähystysleikkauksessa, jossa polven sisältöä lähinnä putsailtiin, ja se auttoi hyvin polvivaivaani. Polvi ei vieläkään ole täysin toipunut, mutta se ottanee aikansa kuten polvivammat usein ottavat. Se kuitenkin taipuu jo huomattavasti enemmän kuin ennen leikkausta eli reippaasti yli 90 astetta eikä mitään epämääräisiä muljahduksen ja patellan sijoiltaanmenon tunteita ole ollut. Pystyn myös jopa nousemaan portaat normaalisti (alaspäin meneminen vaatii vielä harjoittelua) ja nousemaan seisaalleen sekä istumaan normaalilla tavalla eikä vain toisen jalan varassa! Nuo yhdentekeviltä kuulostavat asiat ovat olleet minulle hyvin tärkeitä etappeja polven kuntouttamisessa ja ne ovat antaneet toivoa siitä, ettei tässä taideta ihan raajarikoksi koko loppuelämäksi jäädä.

Toukokuun leikkauksen ja sen jälkeisen sairausloman jälkeen aloitin kesäkuussa kuuden viikon mittaisen kesätyöpätkän. On ollut taas kiva tehdä oman alan töitä, mutta on myös ihan kivaa, että reilun viikon päästä työt loppuvat ja pääsen viettämään jonkinlaista kesälomaa ennen syksyn uusia kuvioita eli maisteriopintoja. Kesäloma ei tule olemaan pelkkää rentoutumista, sillä minulla on vielä muutama kurssi suorittamatta. Se tietää siis vielä kahden esseen ja kahden tentin suorittamista. Kuvittelin ehtiväni vaikka ja mitä tässä töiden lomassa, mutta kokopäivätyö ja opintojen suorittaminen siinä sivussa ei kyllä ole mitään helppoa hommaa. Toivottavasti aikaa jää myös muun kuin tenttikirjallisuuden lukemiselle.

Mutta mitäs huhti-, touko- ja kesäkuussa tuli sitten luettua?

Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus
Sarah Waters: Yövartio
Patrcik deWitt: Sistersin veljekset
Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
Kate Atkinson: Elämä elämältä
Alison Bechdel: Hautuukoti
Eleanor Catton: The Luminaries

Onhan tuo kyllä komeampi lista kuin alkuvuoden lista! Yhteensä luin siis kolmetoista kirjaa. Aiemmin olen lukenut ehkä yhden sarjakuvan vuodessa, mutta nyt kolmen kuukauden aikana luin niitä peräti neljä. Nyt myös naiskirjailijoiden kirjat pääsivät jyräämään 10-3.

Ehdottomasti mieleenpainuvin tapaus oli Harry Potter -sarjan uudelleenluvun aloittaminen. Hullua, miten sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa tuntuivat melkein kun uusilta, sillä viime lukukerrasta on aikaa jo vuosikausia. Sarjan kolmas osa on tulossa lukuun ehdottomasti vielä tämän kesän aikana. Sitten minun täytyykin jo tilailla kirjoja lisää, jotta saan koko sarjan hyllyyni.

Muita mieleenpainuvia kirjoja olivat Cattonin The Luminaries, josta ei tullut suosikkejani vaikka niin kovasti toivoinkin, mutta jäi haastavuudessaan ja runsaan tarinansa vuoksi hyvin mieleeni, deWittin Sistersin veljekset, joka ei ollut kirjana mitenkään vavahduttava, mutta kuitenkin hyvin hauska, Atkinsonin Elämä elämältä, jonka erikoinen rakenne ja miljöö viehättivät sekä Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogian toinen osa, joka kosketti enemmän kuin ensimmäinen.

Toisen neljänneksen pettymyksiä olivat puolestaan Bechdelin Hautuukoti, joka ei vain iskenyt tai koskettanut, ja Watersin Yövartio, jolta puolestaan odotin enemmän kirjailijan muiden kirjojen perusteella. Hakkaraisen Purkaus oli kuulas ja tunnelmallinen, mutta on haalistunut mielestäni jo paljon. Myös Berryn Kunnes kerron totuuden, viimeksi lukemani kirja, on jo päässyt hieman unohtumaan. Loput luetut, Janssonin ja Närhen sarjikset, asettuvat johonkin välimaastoon.

Luin yhteensä 4191 sivua eli 322 sivua per kirja. Kirjallisesti ja muutenkin siis oikein mukava toinen neljännes!

Tällä hetkellä kesken on jälleen eräs tiiliskivi. Monta muutakin samanmoista on odottelemassa vuoroaan, mutta täytyy yrittää ottaa väliin jotain ohuempaakin. Olen innostunut myös ostamaan muutamia uusia kirjoja, muun muassa George R. R. Martinin Game of Thronesin (vihdoinkin päätin, että aloitan sarjan lukemisen englanniksi enkä suomeksi, Jon Nietos oli siinä ratkaiseva tekijä), Tove Janssonin Kesäkirjan, joka täytyy tietysti lukea vielä tämän kesän aikana, Anni Blomqvistin Myrskyluodon, Marisha Pesslin The Night Filmin, Hugh Howeyn Siilon ja John Ajvide Lindqvistin Ihmissataman. Mitä olette pitäneet edellä mainituista?

Onneksi säät lämpenevät viikonloppuna, sopivasti Ruotsista saapuvia vieraita varten. Helteistä heinäkuuta!

8 kommenttia :

  1. Hyvä, että polvesi on alkanut kuntoutua. Toivottavasti se palaisi vielä yhtä hyväksi kuin aiemmin.

    Minun tekisi niin mieli jatkaa Pottereiden parissa, mutta neljäs kirja on tällä hetkellä ainoa, jota minulla ei ole kuin pokkarina (tai no on suomeksi kovakantisenakin, mutta huolimatta Kaparin hienoista suomennoksista, luen Pottereita mieluummin englanniksi). En tiedä, milloin raaskin hankkia sen kovakantisena, koska pokkarista lähti jo viimeksi sivuja irti. Olen myös miettinyt, että voisin lainata sen tähän hätään kirjastosta, sillä nelosen lukemisesta alkaa olla jo aikaa ja sen pariin olisi ihana palata.

    En malttaisi odottaa Atkinsonin kirjan lukemista. Nyt taidan olla kirjaston jonossa ensimmäisellä sijalla, joten enköhän saa sen vielä kesän aikana luettavakseni.

    Noista ostoksistasi olen lukenut Pesslin ja Howeyn kirjat ja molemmat olivat ihan huikeita. The Game of Thrones odottaa poikaystävän hyllyssä, ja sekin kiinnostaa, vaikka en televisiosarjaa seuraakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään juoksijaa minusta ei varmasti koskaan tule, mutta eiköhän tuo polvi ala tuosta ihan polveksi muuttua. Pitää vain olla kärsivällinen!

      Kovakantiset Potterit ovat yhä kyllä huimissa hinnoissa! Hienoa kuitenkin, että niitä selvästi luetaan :) Minäkään en malta odottaa milloin pääsen kolmannen kimppuun!

      Oi, onpa kiva, että Atkinson on tulossa sinulla pian lukuun! Toivottavasti tykkäät! Kiva myös kuulla, että pidit sekä Pesslistä että Howysta; Pesslin kirjan muistankin hyvin sinun lukeneen.

      Suhtauduin aluksi tosi nihkeästi Game of Thrones -televisiosarjaan, mutta katsoin poikaystävän mieliksi pari ekaa jaksoa. Kaikki tuntui tosi sekavalta ja siinä oli niin monta hahmoa, joten sarjan katsominen sitten jäi. Myöhemmin kokeiltiin uudelleen ja sitten koukutuin niin pahasti, että joinakin päivinä oli pakko katsoa viisikin jaksoa putkeen. Nyt olisi sitten hyvä hetki tutustua myös kirjasarjaan. Toivottavasti vetää yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin tv-sarja!

      Poista
  2. Onneksi polvesi voi jo paremmin, toivottavasti toipuminen edistyy vielä lisää.
    Jon Nietos :D Voi ei, kieltämättä englanniksi kuulostaa paremmalta...
    Minulla on tuo Atkins kirjastosta lainassa, mutta en ole vielä päässyt aloittamaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se edisty vielä, kun nyttenkin päivä päivältä menee aina hieman paremmaksi :) Varmaan fysioterapiassa käyminen olisi nopeuttanut prosessia, mutta työt, opiskelijabudjetti ja leikkausta edeltäneeseen fysioterapiaan uponneet rahat ovat nyt estäneet sen. Olen kuitenkin iloinen, että omin avuinkin polvi on edistynyt jo näin paljon!

      Joo, Jon Nietos! Minua alkoi niin ärsyttää, kun noita nimiä (myös paikkojen nimiä) on suomennettu ihan typerän kuuloisiksi. Luen sitten vaikka sanakirja kädessä läpi koko sarjan jos ei muuten onnistu :D

      Atkinsonin kirja oli hieno. Jään odottelemaan mielipidettäsi siitä!

      Poista
  3. Onneksi olet saanut polvesi parempaan kuntoon :)

    Olet lukentu kiinnostavia kirjoja, joista omallakin lukulistalla (ja yöpöydällä) on tuo Elämä elämältä. Sen sijaan Kesäkirja on ihana ihana ihana ja Myrskyluoto tunnelmallinen kuvaus saaristoelämästä. Hauska kuulla, mitä mieltä sinä tulet niistä olemaan. Ja juu, minä yritän kirjoitella itse tuosta Myrskyluodosta lähipäivinä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuntuu melkein kuin uudelta polvelta (tai jopa jalalta!) verrattuna siihen puoli vuotta olleeseen pökkelöön :D

      Kivaa, miten kaikki tähänastiset kommentoijat ovat kertoneet, että Elämä elämältä on tulossa lukuun! Toivottavasti sinäkin tykkäät.

      Ajattelin lukea Kesäkirjan jonain oikein kivana ja aurinkoisena hellepäivänä. Eli ehkä jo ensi viikolla?

      Jep, Myrskyluoto-mielipidettäsi odotellessa :)

      Poista
  4. Mukava kuulla, että polvi paranee! Rentouttavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reijo! Lämmintä ja mukavaa kesää sinnekin, onneksi säät paranivat :)

      Poista