22.7.2014

Tove Jansson: Kesäkirja


En muista koskaan lukeneeni Tove Janssonin aikuisille suunnattua tuotantoa. Kun jäin koukkuun muumikirjoihin näin aikuisiällä, ajattelin tutustuvani pian myös Janssonin muihin romaaneihin. Pian se ei ollut, mutta nyt vihdoinkin. Ostin kesän alussa Kesäkirjan itselleni ja päätin lukea sen vielä kesän aikana. Eihän Kesäkirjaa nyt voi lukea syksyllä, talvella tai keväällä.

Kesäkirja rakentuu lyhyistä ja hieman pidemmistä novelleista, mutta ne muodostavat yhtenäisen tarinan kesästä Suomenlahden saaristossa. En edes tajunnut lukevani novelleja, niin yhteen kietoutuvia ne ovat. Novellien päähenkilöitä ovat isoäiti, Sophia-tyttö ja hänen isänsä – pääasiassa kuitenkin vain isoäiti ja Sophia. Isän ahertaa kovasti töidensä parissa, joten Sophia viettää aikaansa isoäidin kanssa puuhastellen tai yksinään mökkisaarta tutkien. Vaikka isoäidin ja tytön välillä on ikäeroa monta vuosikymmentä, heidän välinen suhteensa on kiinteä ja ystävyyttä täynnä. Joskus he vähän riitelevätkin, mutta sopu syntyy äkkiä.

Tämä kirja ei olisi voinut sattua parempaan saumaan. Ei, en ole saaristossa saatika edes meren äärellä, mutta tykkään, kun kirjan ja oikean elämän säätilat kohtaavat. Talvella on jotenkin erityisen mukavaa lukea talvisia kirjoja, kesällä kesäisiä ja niin edelleen. Helle on jatkunut täällä jo ikuisuuksia ja sitä riitti myös kirjan novelleissakin.

Kesäkirja on jotenkin hyvin muumimainen, mutta samalla oma itsensä. Se sisältää runsaasti nokkelia viisauksia, joita isoäiti varsin kekseliäästi veistelee Sophialle. Ollapa itselläkin samanlainen isoäiti – harmikseni en koskaan ehtinyt tavata kumpaakaan omistani. Myös Sophia on nokkela pieni tyttö, jonka kautta alkaa kaivata omaa huoletonta lapsuuttaan.
 
Kesäkirja on yhtä aikaa sekä lämmin että haikea. Lämpöä siihen tuo kahden eri ikäisen ihmisen ystävyys, suolantuoksuinen saaristomiljöö ja pitkät, raukeat kesäpäivät, kun ei tarvitse muuta kuin ryömiä metsässä, soudella veneellä tai nukahtaa rannalle. Haikeaksi olon tekee kaipuu meren äärelle ja tieto siitä, että kesä loppuu joskus ja saari jää oman onnensa nojaan pitkiksi, pimeiksi kuukausiksi. Ehkä vähän myös se, että Sophialla ei ole oman ikäistään seuraa, mutta hän ei valita, ja isoäidin kipeytyvät jalat. Kesäkirja on ehkä myös hieman surumielinen, siis enemmän kuin haikea, mutta sellaisella vatsaa kipristelevällä tavalla.



Tove Jansson: Kesäkirja (Sommarboken, 1972)
Suom. Kristiina Kivivuori
WSOY 2014, 135 s.

8 kommenttia :

  1. Tämä oli kyllä todella symppis kesäkirja :)

    VastaaPoista
  2. Kesäkirja on ihanista ihanin. Luen siitä yhden novellin joka kesä, vähän fiiliksen ja kesäajankohdan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana perinne :) Minulla ei ole mitään sellaista kirjaa, johon palaisin aina joka vuosi, ehkä se tulee vielä?

      Poista
  3. Mitä tulee kirjoihin ja säähän - en voisi olla enempää samaa mieltä. En tiedä, mikä oli mielenhäiriöni, kun nappasin kirjastosta kesälukemiseksi Lundbergin Jään. Ihana kirja, mutta helkkari, miten iltaisin palelsi varpaita sitä lukiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voisikin jo melkein kaivata viilennystä näiden ikuisuuksia jatkuneiden helteiden keskellä, Jää olisikin sitten varmaan hyvä vaihtoehto :D

      Poista
  4. Tämä on niin ihana, ihana, ihana. Ja kirjoitat tästä kuten minäkin ajattelen. Jotain niin tutun Tovemaista tai muumimaista tässä on, vaikka kirja onkin aivan oma maailmansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tovella vaikuttaa olevan ihan oma, tunnistettava tyylinsä, vaikken ole vielä lukenut muita kuin tämän ja muumit. Aion kyllä lukea lisää!

      Poista