20.7.2014

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta


Amerikkaa kuohuttava tapaus, johon tarinani perustuu, oli paljastunut muutama kuukausi aikaisemmin, alkukesästä, kun kolmekymmentäkolme vuotta sitten kadonneen tytön jäännökset oli löydetty. Siitä käynnistyi tapahtumaketju, josta tässä kerrotaan ja jota ilman muu Amerikka ei olisi ikinä kuullut pienestä Auroran kaupungista New Hampshiressa.

Nuori kirjailija nimeltään Marcus Goldman lähtee hätiin pieneen Auroran kaupunkiin, kun hänen oppi-isänsä ja hyvän ystävänsä Harry Quebertin puutarhasta löytyy 33 vuotta sitten kadonneen 15-vuotiaan Nolan ruumis. Harry suljetaan telkien taakse odottamaan oikeudenkäyntiä, mutta Marcus ei millään suostu uskomaan, että Harry, jolla vaikkakin oli rakkaussuhde kadonneeseen tyttöön, olisi syyllinen tytön murhaan. Valkoisen paperin kammosta kärsivä Marcus saakin aiheesta uuden kipinän kirjoittamiseen ja ryhtyy tutkimaan tapausta tuodakseen ilmi totuuden Harry Quebertin tapauksesta. Kuka syyllinen on ja mitä tuona elokuisena iltana vuonna 1975 oikein tapahtui?

Joël Dickerin esikoisromaani Totuus Harry Quebertin tapauksesta on melkoinen järkäle yli kahdeksallasadalla sivullaan. Kuulin sen kuitenkin olevan varsin kepeä ja nopealukuinen, joten ajattelin sen olevan varsin hyvää kesälukemista. Sitä se oikeastaan olikin ja ei ollut. 

Suhtautumiseni kirjaan on varsin ristiriitainen. Sen alkupuoli on hyvin kiinnostava ja vetävä. Juoni etenee hitaasti, mutta koukuttaa sivu sivulta. Kirjaa on myös helppo lukea; kieli on simppeliä ja dialogia on runsaasti. Ärsyynnyin kuitenkin suunnattomasti jatkuvasta huutomerkkien viljelystä. Miksi joka toinen lause pitää huutaa?

Henkilöt ovat ohuita, joskus aika epäuskottavia ja karikatyyrimaisiakin, mutta se ei niin haitannut tällaisen kepeän pehmodekkarin ollessa kyseessä. Henkilöille antaa jonkin verran anteeksi myös siksi, että kirja on lähtökohtaisesti enemmän tarinavetoinen. Johtuneekohan kirjan heppoisista henkilöistä vai mistä, mutta en pitänyt heistä yhdestäkään. Kaikki ovat jotenkin nihkeitä ja vähän ärsyttäviä. Nuori Nola ei tunnu uskottavalta ikäisekseen, Marcus vaikuttaa jotenkin ylimieliseltä, Harry on lopulta vain ärsyttävä ja niin edelleen.

Jossain puolivälin jälkeen tarina alkaa tökkiä. Kun kaikki vaikuttaisi olevan ratkaistu, solmuja tuleekin vain lisää ja niitä ratkotaan aikaisempaan verrattuna melko nopealla tahdilla. Tarina alkaa tuntua yhdeltä sekasotkulta, jota halutaan vain pitkittää ja pitkittää. Kun luin tarinan ensimmäisen puoliskon muutaman päivän aikana, lopun kanssa kituuttelin pitkään, ja ajattelin jo siirtyä seuraavaan kirjaan. Jos Dicker vain olisi osannut tiivistää kirjaansa ainakin parilla sadalla sivulla, se olisi paljon sujuvampi ja ytimekkäämpi paketti.

Ymmärrän mihin kirjan suosio perustuu, sillä se todellakin on varsin koukuttava ja viihdyttävä kirja, sopiva tiiliskivi kesään. Sujuvasta juonenkuljetuksesta huolimatta se on kuitenkin varsin keskinkertainen eikä mitenkään omaperäinen. Yhteen lauseeseen tiivistettynä: Totuus Harry Quebertin tapauksesta viihdyttää oman hetkensä, ei enempää.

Kirja on jakanut mielipiteitä, vertailkaapas vaikka näitä: Amman lukuhetki, Lumiomena, Nenä kirjassa, Sonjan lukuhetket ja Ja kaikkea muuta.


Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta 
(La vérité sur l'affaire Harry Quebert 2012)
Suom. Anna-Maija Viitanen
Tammi 2014, 809 s.

8 kommenttia :

  1. Mulla on just tää kesken, apua, en uskalla lukea tekstiäsi kauhean tarkkaan - vaikka olen aikaisemmin lukenut arvioita, mutta kesken kirjan aina tuntuu ettei voi -, palaan myöhemmin arviosi pariin tarkemmin! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, palataan asiaan, kun olet lukenut kirjan loppuun :D Minäkään en oikein uskalla lukea blogitekstejä kirjoista, jotka minulla ovat kesken. Ennen kirjan aloittamista uskaltaa vielä, kun asiat ehtivät useimmiten unohtua.

      Poista
    2. No niin, nyt luettu, allekirjoitan kyllä kaiken sanomasi! =D

      Poista
    3. Eli ei tainnut aivan iskeä sinuunkaan? :D Pitää tulla blogiisi lukemaan, olen ihan pihalla kaikesta mitä täällä on tapahtunut, koska olen niin sanotusti muumioitunut tenttikirjojen alle tällä hetkellä.

      Poista
  2. Tämä on varmasti jakanut mielipiteitä, mutta kukaan ei ole tainnut täysin haltioitua? Mukavaa viihdettä, joka tempaisi mukaansa ja koukutti. Pidin tarinasta ja miljöökuvauksesta, mutta Keltaiseen kirjastoon en tätä sijoittaisi. Myynti voi toki olla hyvä syy siihen. :)

    T. Lumiomenan Katja toisella Google-tilillään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan haltioituneita arvioita en muista minäkään lukeneeni. Minulle kirja sattui aika hyvään saumaan, vikojen työpäivien ja ensimmäisten lomapäivien ajalle, jolloin tekikin vain mieli lukea jotain viihdyttävää ja helppoa, heittää suoranaisesti aivot narikkaan.

      No joo, Keltaiseen kirjastoon laittaminen on aika erikoista. Mitään näin kevyttä keltaista en muista aikaisemmin lukeneeni.

      Poista
  3. Kaikki arviot, jotka olen tästä lukenut, ovat tainneet päättyä tulokseen ihan ok. Siksi en oikein tiedä, pitäisikö minun lukea tätä ollenkaan, sillä yli 800 sivua kuulostaa aika mahdottomalta taipaleelta minun lukutahdillani, jos kokemus on vain ihan hyvä. Toisaalta tämä kiinnostaisi kuitenkin tarinansa puolesta, varsinkin kun sitä on jossain taidettu verrata jopa loistavaan Twin Peaksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen hidas lukija, mutta tämä kirja eteni jopa suht nopeasti ollakseen niin paksu! Jos kaipaat joskus jotain välipalaa (joka on vähän ristiriitainen käsite tämän kirjan kohdalla, kun se on tosiaan niin paksu), niin tämä voi olla ihan hyvä siihen. Twin Peaksiin en itse tätä vertaisi tai ainakin Twin Peaks on sata kertaa parempi :D

      Poista