Lukuisa: Lars Jansson: Muumit: Sarjakuvaklassikot VII

Albumillisesta muumisarjakuvia on muodostunut kesäperinteekseni. Kuten kuudennenkin albumin, myös seitsemännen albumin sarjikset ovat kokonaan Lars Janssonin käsialaa ja piirrostyötä. Viime albumissa en huomannut paljoa eroa Toven muumeihin, mutta tämän albumin sarjakuvissa ero olikin huomattava.

Sarjakuvaklassikot VII sisältää neljä sarjakuvaa. Sarjakuvassa Muumit uudisasukkaina muumiperhe kuulee uudesta maanosasta ja Muumipapassa herää heti halu oman valtakunnan perustamisesta. Mutkia matkaan tuovat kuitenkin naapurikuningas ja Haisulin ehdotus demokratiasta, jossa pakkotyö voidaan naamioida veroiksi ja hylynryöstäminen sekä lehmät määrätä valtion monopoliksi. Sarjakuvassa Muumipeikko ja partiolaiset Muumipeikko rakastuu partiolaistyttö Tytteliin. Muumipeikko liittyy partioon itsekin saadakseen Tyttelin itselleen, mutta Muumipapan toimittama palmuviini tuntuu maistuvan paremmin kuin solmujen solmiminen.

Sarjakuvassa Muumipeikko maanviljelijänä muumit perivät kartanon ja suuren määrän maata. Heistä tulee maa-aatelia, Von Muumeja. Maalaiselämä ei kuitenkaan ole niin hehkeää kuin muumit alkuun kuvittelivat. Muumipeikko ja kullankaivajat viittaa albumin loppupuolella olevien Sirke Happosen jälkisanojen mukaan Lars Janssonin omaan elämään: hän kaivoi 1960-luvulla kultaa Ivalojoella. Sarjakuvassa muumiperhe lähtee etsimään aarretta, joka löydetyn kartan mukaan pitäisi olla jossain päin Muumilaaksoa. Muut laakson asukkaat luulevat muumien etsivän kultaa ja pian koko Muumilaakson valtaa kultakuume. Muumiperheen kohtalon voi kuitenkin aavistaa.

Sarjakuvista huomaa hyvin, miten Lars Janssonin ote muumeihin alkoi siirtyä paljon satiirisempaan ja yhteiskunnallisesti kantaaottavampaan suuntaan. Edellisen albumin sarjakuvat eivät olleet sitä niin silmiinpistävästi. Huumori ei ole enää niin erottuvaa tai hupsun hauskaa, vaan nimenomaan satiirista. Lisäksi sarjakuvien tarinat ovat paljon nopeammin eteneviä ja yhden stripin jälkeen saatetaan siirtyä aivan toiseen asiaan. Tarinoiden eteneminen tuntui siksi jotenkin hyvin katkonaiselta.

Tähän mennessä ilmestyneistä sarjakuva-albumeista tämä seitsemäs on ehkä heikoin. Pidin kyllä satiirisemmastakin otteesta ja koheltava muumiperhe on tietysti aina viihdyttävä, mutta katkonaisuus jäi painamaan mieltäni.