24.6.2014

Julie Berry: Kunnes kerron totuuden


Roswellin pienessä kaupungissa katoaa kaksi tyttöä. Kahden vuoden jälkeen heistä toinen, Judith, tulee takaisin. Hän ei kuitenkaan voi puhua, sillä hänellä ei ole enää kieltä – niin kirjaimellisesti kuin metaforisestikin. Judith ei voi siis kertoa kokemistaan asioista mitään, mutta eipä häntä moni oikein haluaisi kuullakaan. Nuoren Judithin kokemukset eivät voineet olla hyviä, hän ei voi enää olla puhdas. Jopa hänen oma äitinsä häpeää häntä. Kamalaa on myös se, ettei Judithilla voi enää olla yhteistä tulevaisuutta hänen lapsuutensa ihastuksen kanssa. Kuka muka huolisi mykän ja huonon maineen saaneen tytön vaimokseen?

Julie Berryn ensimmäinen sekä nuorille että aikuisille suunnattu romaani Kunnes kerron totuuden sijoittuu jonnekin menneisyyteen. Asetelman perusteella se voisi sijoittua yhtä hyvin myös nykyaikaan, mutta tietyt asiat kuten elämisen alkeellisuus, uskonnon merkitys ihmisten elämässä ja viittaukset vanhaan maailmaan luovat tarinalle historiallisen kontekstin.  

Judith on saapunut uuteen maailmaan laivalla pienenä vauvana ja silloin Roswell oli paljon nykyistä pienempi. Sen jälkeen vanhamaalaiset ovat saapuneet sinne kerran idästä ja yrittäneet valloittaa sitä, mutta kaupunki on torjunut hyökkäykset. Tarina alkaa, kun uusi hyökkäys on käsillä ja Judith tekee ratkaisevan päätöksen. Tulee väkisinkin mieleen, että Roswellin asukkaat ovat jonkinlaisia puritaaneja ja pyhiinvaeltajia, Englannista Yhdysvaltoihin saapuneita siirtolaisia. Sitä Berry ei kuitenkaan suoraan kerro.

Kunnes kerron totuudessa kertoja on Judith ja se on kirjoitettu päiväkirjaa muistuttavaan muotoon, jossa Judith osoittaa sanansa ihastuksen kohteelleen. Hän kertoo, mitä on tehnyt pojan vuoksi, kuinka paljon tätä rakastaa ja kuinka hän haluaisi aina olla hänen kanssaan, jos vain voisi. Judithin tarinaan liittyvän mysteerin ohella Kunnes kerron totuuden on siis myös rakkaustarina.

Juuri nuoren rakkauden takia kirja tuntuu enemmän nuorten kuin aikuisten kirjalta. Se on myös loppujen lopuksi melko kepeä, vaikka Judithin kohtalo, miten häntä kohdellaan ja mitä hän tulee vielä kokemaan tarinan edetessä ovatkin rankkoja asioita. Tarina tuntui ehkä jotenkin liian helpolta. Lopun saattoi aavistaa jo hyvin varhain. Rakkauskuvio ei tuntunut minusta yhtä kiinnostavalta kuin miljöö ja yhteisön käyttäytyminen ja suhtautuminen eri asioihin. Ehkä olen jo kasvanut yli nuortenkirjoista?

Kirjaa on kuvailtu pinhole-romaaniksi, jossa tapahtumat paljastuvat pala palalta. Mutta kuten jo sanoin, lopun tietää tai ainakin aavistaa jo alussa, eikä tarina muutenkaan ollut kovin yllätyksekäs. Jotain kummaa vetovoimaa siinä kuitenkin oli ja luin kirjan loppuun nopeasti. Judith on mielenkiintoinen hahmo, ei mikään perinteinen nuortenkirjojen kaunotar tai sankaritar, ja hänen kamppailunsa niin oman itsensä kuin pikkukaupungin asukkaiden kanssa oli jopa melko jännittävää seurattavaa. Kirjan loppu oli tylsä, mutta kuitenkin sellainen, minkä sen rehellisesti sanoen halusikin olevan.

Kunnes kerron totuuden oli siis hieman ristiriitainen lukukokemus, mutta kuitenkin aivan kiva kirja. Se sopi työpäivien jälkeiseen väsymykseen, kun aivot eivät halunneet mitään turhan monimutkaista luettavaa. 

Kirja ilmestyy kauppoihin vielä tämän kuun puolella!


Julie Berry: Kunnes kerron totuuden (All the Truth That's in Me, 2013)
Suom. Kaisa Kattelus
Tammi 2014, 288 s.

2 kommenttia :

  1. Varasin tämän kirjastosta, sillä kirja kuulosti mukavan erikoiselta. Hyvä tietää jo etukäteen, ettei kannata asettaa odotuksia hirveän korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan olla, että pidätkin kirjasta enemmän kuin minä! Minäkin kyllä pidin ja kirja oli virkistävän erilainen nuortenkirja, mutta on kuitenkin jo päässyt haalistumaan mielessäni.

      Poista