Lukuisa: Eleanor Catton: The Luminaries

On vuosi 1866 ja Walter Moody saapuu Hokitikan pikkukaupunkiin Uuteen Seelantiin rikastuakseen sen monia muitakin houkuttelevilla kultakentillä. Heti ensimmäisenä iltanaan hän joutuu keskelle kahdentoista hermostuneen oloisen miehen neuvonpitoa. Moodylle selviää, että miehet ovat kokoontuneet keskustelemaan luottamuksellisesti kaupungissa tapahtuneista kummallisista asioista: rikas nuorimies on kadonnut, prostituoitu on yrittänyt tappaa itsensä ja köyhä juoppo löytyy kotoaan kuolleena – ja tämä kaikki on tapahtunut saman yön aikana. Moody tulee vedetyksi mukaan mysteeriin, joka alkaa hiljalleen paljastua pala palalta, hahmo hahmolta.

Nuoren ja lahjakkaan Eleanor Cattonin toinen romaani The Luminaries alkoi kiinnostaa minua kovasti jo viime vuoden puolella. Viktoriaaninen aika, kultakuume ja Uusi-Seelanti (minne sijoittuvaa kirjallisuutta en ole tainnut koskaan lukea) houkuttelivat hankkimaan kirjan heti paikalla. Kirja voitti vieläpä vuoden 2013 Booker-palkinnon ja on toistaiseksi kaikista paksuin palkinnon voittaja. Eleanor Catton on myös kaikista nuorin voittaja palkinnon historiassa. Siinä olikin jo tarpeeksi syitä kirjan lukemiselle.

Kirjan aloittaminen venyi kuitenkin toukokuulle, vaikka ostin sen itselleni jo joululahjaksi. Lukeminenkin venähti tänne melkein kesäkuun puoliväliin asti. The Luminaries on nimittäin hyvin runsas kirja. Se ei ole pelkästään paksu, yli 800-sivuinen järkäle, jota on mahdotonta lukea selällään, vaan myös tarinaltaan runsas. Tarinassa on paljon henkilöitä, joiden kaikkien näkökulma Hokitikan tapahtumiin tuodaan esiin. Onneksi kirjan alussa on luettelo kaikista kahdestakymmenestä tärkeästä henkilöstä ja se olikin ahkerassa käytössä ennen kuin opin muistamaan kuka kukin on.

Hokitikan pikkukaupunki on kiehtova miljöö. Catton on luonut siitä ja sen asukkaista historiallisesti hyvin uskottavia. Moni on tullut jostain muualta, kullan tai muunlaisen bisneksen perässä. Naiset ja kultakaivannoilla työskentelevät kiinalaiset ovat alempiarvoisia, heidän osakseen tuntuu lankeavan vain prostituutio, oopiumi ja kova työ ilman rikkauksia. A woman fallen have no future; a man risen has no past. Hokitika on miesten kaupunki.

Tarina kulkee eteenpäin syklimäisesti. Se lähtee liikkeelle nykyhetkestä, Moodyn saapumisesta Hokitikan kaupunkiin, siirtyy sitten kertomaan miten kukin kahdestatoista yhteen kokoontuneesta miehestä liittyy tapahtumiin ja keitä he oikein ovat ja lopulta tarina kulkee ajallisesti muutamia kuukausia eteenpäin kunnes se lopussa palaa aikaan, jolloin kaikki sai alkunsa. Rakenne saattaa kuulostaa sekavalta, mutta sitä se ei oikeastaan ole. Jokainen luku keskittyy tiettyyn tai tiettyihin muutamaan henkilöön ja sivuille on merkitty mikä päivä, kuukausi ja vuosi on meneillään. Catton myös kertaa suht runsaasti jo tapahtuneita asioita, mikä oli minusta näin runsaan romaaniin kohdalla ihan paikallaan.

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta tarinassa on astrologian osuus siinä. En tiedä astrologiasta mitään horoskooppimerkkejä lukuunottamatta ja lukiessani mietinkin, että pitäisikö minun ymmärtää aiheesta jotain saadakseni kirjasta enemmän irti. Ehkä astrologian ymmärtäminen tuo hieman lisää syvyyttä tarinaan, mutta ymmärtämättömyyskään ei häirinnyt lukukokemusta lopulta ollenkaan. Kirja toimisi itse asiassa vallan hyvin ilman koko astrologiaakin. Pidin kylläkin siitä, miten se kietoutuu kahden kirjan henkilön ympärille, sitoo heidät toisiinsa. Eräs tapahtuma, joka jää tarinassa avoimeksi, avautui minulle tähtikuvioiden kautta paremmin.

Hieman toivoin The Luminariesin olevan minulle Se Täydellinen Kirja, mutta ihan niin korkealle se ei lopulta yltänyt. Catton ei harmikseni osannut lopettaa ajoissa. Loppupuolen luvut, jotka valaisevat tapahtumien taustoja, eivät oikeastaan tuo mitään sellaista uutta mikä ei olisi käynyt selväksi jo aiemmin. Lyhyempikin kertaus tai taustoitus olisi siis riittänyt. Lisäksi jotkut hahmot, jotka alussa vaikuttavat mielenkiintoisilta ja keskeisiltä, jäävätkin lopussa täysin taustajoukkoihin, ihan kuin kirjailija olisi unohtanut heidät kokonaan.

Catton kuitenkin kirjoittaa todella hyvin. Ihailen sitä, miten monimutkaisen kudelman hän on onnistunut loihtimaan. Tarinan kirjoittaminen on taatusti vaatinut paljon taustatyötä ja huolellista suunnittelua. Kirjan lukeminen englanniksi oli alkuun hieman haastavaa, sillä sen kieli on niin rikasta, mutta hiljalleen siihen tottui ja ehkäpä sanavarastokin taas laajeni.

The Luminaries on kokonaisuudessaan hieno historiallinen romaani, joka sisältää myös arvoituksellisen mysteerin, ja se on taatusti palkintonsa ansainnut.