21.5.2014

J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone


En sitten malttanut olla aloittamatta jo ensimmäistä Harry Potteria. Sairasvuoteella tarvitsin jotain kevyttä, niin sisällöllisesti kuin fyysisestikin, sillä aivot eivät jaksaneet mitään kovin koukeroista tekstiä eivätkä käsilihakset jaksaneet kannatella toista kesken ollutta (ja yhä olevaa) kirjaa. Nukkuminen ei ole onnistunut kuin selällään, mikä ei ole ollenkaan kivaa, mutta nyt olen hiljaa yrittänyt hivuttautua myös kyljelleen. Tiiliskivet palautunevat siis pian myös iltalukemistoon!

Harry Potter and the Philosopher's Stone (Harry Potter ja viisasten kivi) on siis ensimmäinen osa seitsemästä Harry Potter -sarjan kirjasta. Olen lukenut sen viimeksi melkein viisitoista vuotta sitten! Tästä huomaa, etten juurikaan lue kirjoja uudestaan tai sitten viimeisestä lukukerrasta saakin jo olla aikaa. Niin fanikaan en ole, että olisin kahlannut sarjan läpi kymmeniä kertoja, mutta täytyy myöntää, että uutta Potteria tuli odotettua aina innolla. Aloinkin viime viikolla lukemaan ensimmäistä osaa aika odottavin tunnelmin ja toivoin pitäväni kirjasta yhä yhtä paljon kuin silloin ensimmäisellä kerralla.

Harry Potter, joka luulee olevansa ihan tavallinen 10-vuotias poika, asuu setänsä Vernonin, tätinsä Petunian ja serkkunsa Dudleyn luona Lontoossa. Harryn vanhemmat kuolivat kun Harry oli vasta yksivuotias. Kuulemma liikenneonnettomuus. Kasvattiperhe ei voi sietää Harrya. Harry joutuu nukkumaan portaiden alla olevassa komerossa, käyttämään Dudleyn vanhoja vaatteita, jotka ovat aivan liian isoja hänelle, ja sietämään Dudleyn jatkuvaa kiusaamista. Mutta joitakin päiviä ennen Harryn 11-vuotissyntymäpäivää Harry alkaa saada kirjeitä. Harry ei ehdi lukea kirjeitä Vernon-sedän tuhotessa ne kaikki, mutta myöhemmin, syntymäpäivänään, Harry saa kuulla totuuden jättiläismäiseltä mieheltä: hänet on kutsuttu Tylypahkan kouluun, sillä Harry on velho!

Tylypahka on jännittävä paikka, etenkin niille, jotka eivät olleet tienneet olevansa velhoja tai noitia. Siellä Harry saa ensimmäistä kertaa elämässään ystäviä, oppii taikuuden alkeet ja huispauksen peluun sekä saa tietää totuuden itsestään ja perheensä kohtalosta. Liittyypä ensimmäiseen kouluvuoteen yksi salaisuuskin.

Oli ihanaa palata takaisin Tylypahkaan. Kirjassa oli paljon tuttua (elokuvasta muistiin jäänyttä), mutta myös aika paljon uutta. En esimerkiksi muistanut, miten paljon tapahtumia vain päälle 200-sivuiseen kirjaan mahtuukaan ja mitä kaikkea lopussa tapahtuu. Luulin myös Dumbledoren tulevan Harrylle tutummaksi jo tässä ensimmäisessä osassa, mutta eipä vielä tullutkaan. Kirja tuntui siis osaksi uudelta, joten sen lukeminen oli tosi mieluista.

Vaikka tämä sarjan ensimmäinen osa on selkeää lastenkirjallisuutta, se ei kuitenkaan tunnu lapselliselta. Onkin hämmästyttävää, miten J. K. Rowling on osannut kirjoittaa kirjasarjan, joka uppoaa sekä lapsiin että aikuisiin. Kirjassa on kuitenkin perinteiselle lastenkirjallisuudelle ominainen selkeärajainen jako hyvään ja pahaan. Hyvää edustavat esimerkiksi Harry, hänen ystävänsä, Rohkelikko ja Dumbledore, kun taas pahaa puolta Draco Malfoy, Luihuiset ja Voldemort. Kirjasarjan jo lukeneena kuitenkin tietää, ettei tuo raja myöhemmin olekaan enää niin selkeä.

Vaikka kirjan tapahtumat etenevät nopeammin kuin muistelinkaan, se ei minua haitannut. Kirjassa ei jäädä jaarittelemaan mitään turhaa ja nopea tahti pitää mielenkiinnon paremmin yllä, mutta ehkä tarinankulku on hieman liian suoraviivaista. No, tarina ehtii onneksi syventyä seuraavissa osissa. Kiinnyin kuitenkin jo kovasti kirjan hahmoihin ja entiset suosikkini, Ron ja Hermione, pitivät paikkansa, vaikka huomasinkin Hermionen olevan ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa melko ärsyttävä.

Harry Potterin lukeminen englanniksi oli muuten tosi hauskaa, sillä en ennestään tiennyt kovin monia eri asioiden ja joidenkin henkilöiden alkukielisiä nimiä. Tylypahkassa kiusaa tekevä poltergeist Peeves herätti vähän ihmetystä – oliko siellä sellainenkin? Mutta eipä ihmekään etten muistanut, koska koko hahmoa ei taida edes olla elokuvissa ja suomeksi hahmon nimi on Riesu. Muuten elokuva taitaa olla melko yksi yhteen kirjan kanssa. Englanniksi kirja on kyllä tosi helppo luettava, onhan se kuitenkin lastenkirja.

Huomasin eilen sänkyyn kömpiessäni tarttuvani sarjan toiseen osaan. Ei voi mitään, tähän jää edelleen yhtä pahasti koukkuun kuin ennenkin.



J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Bloomsbury 2010, 223 s.

17 kommenttia :

  1. Mua on just tällä uusimmalla lukukerralla kauhistuttanut se, miten kamalasti Harrya oikeasti kohdellaan kirjan alussa ja miten kukaan ulkopuolinen ei nähtävästi ole yrittänyt puuttua selvään kaltoinkohteluun. Vai eikö 80- ja 90-luvuilla vain välitetty vielä samaan tapaan kuin nyt?

    Naurattaa kun muistelen 13-vuotiasta minää, joka yritti kahlata läpi Feeniksin kiltaa englanniksi ja oli ihan pihalla kaikesta Potter-sanastosta :') Nykyään mulla on hukassa ne kaikki suomenkieliset sanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuli yllätyksenä, miten Dursleyt Harrya oikeasti kohtelivatkaan. Oliko se niin selkeää tai julmaa elokuvassa?

      Hih :D Mulla ei ollut mitään hajua mikä huispaus on englanniksi, se ei ollut jäänyt mieleen elokuvistakaan, mutta nytpä tiedän, että se on quidditch. Mietinkin tästä kirjoittaessani, että käytänkö englanninkielisiä vaiko suomenkielisiä termejä. Suomenkieliset tuntuivat luontevimmilta, koska kirjoitin suomeksi, mutta apua, saa nähdä, miten sarjaa eteenpäin mennessäni opin vain kaikki englanninkieliset termit enkä enää muista suomenkielisiä! Kamala googlettelutyö.

      Poista
    2. Mun mielestä se on kuvattu paljon raaemmin kirjoissa. Tuossa alussahan on puhetta siitä että se oli ollut vaikka miten pitkään vaan lukittuna sinne komeroon kaikkena vapaa-aikana. Ja ilman ruokaa ja silleen. Ei se tuu ihan samalla tavalla esiin leffoissa.

      Tein just jotain koulutehtävää ja piti puhua ajankääntäjistä ja googletin ihan hulluna, että mikä hitto se edes on suomeksi :D

      Poista
    3. Sitä mäkin vähän uumoilin, että kirjoissa Harryn kohtelu on raaempaa. En nimittäin muista esimerkiksi tämän Viisasten kivi -leffan alkua niin hyvin.

      Mulla taas ei ole mitään hajua, mikä ajankääntäjä on englanniksi (vai onko se Rowlingin itse luoma sana) :D

      Poista
  2. Minä olen juuri yksi niistä fanaattisista, jotka ovat lukeneet kirjasarjan läpi monta kertaa. Viime kerrasta on tosin useampi vuosi, sillä viime vuoden uusintaluku jäi ensimmäiseen osaan muiden kirjojen tullessa tielle. Ehkäpä kesällä ehdin jatkaa Potterien parissa. Harry Potter on minulle ehdottomasti rakkain sarja enkä oikein usko, että mikään sarja ikinä ohittaa sitä rakkaudessa. Elin lapsuuteni ja nuoruuteni Potterien parissa ja odotin aina seuraavaa kirjaa malttamattomana. Tylypahka ja henkilöt tuntuivat paljon enemmältä kuin vain kirjailijan luomuksilta. Jään odottamaan innolla muita Potter-bloggauksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin miettinyt miksi en hurahtanut Harry Potteriin niin palavasti kuin moni muu samasta sukupolvesta, vaikka odotin kyllä innolla aina seuraavaa suomennettavaa osaa. Ehkä en vain ole niin hurahtavaa sorttia :D Harry Potter on minustakin yksi parhaimpia kirjasarjoja ellei jopa se paras.

      Siinä on tietysti yksi hyvä puoli, että olen lukenut sarjan vain kertaalleen läpi: olen autuaasti unohtanut suurimman osan pienemmistä jutuista, joten pystyn yllättymään!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Minä olen jo reippasti mummi-ikäinen ja yhä koukussa Pottereihin. Viimeiset osat (Liekehtivän Pikarin, Feeniksin Killan, Puoliverisen Prinssin ja Kuoleman Varjelukset) luin ensin englanniksi (huonolla 60-luvun kouluenglannilla!), kun en malttanut suomennoksia odottaa. Myöhemmin luin rinnan suomennosta ja alkuperäistä. Kummasti nousi englannin luetun taito siinä! Nauroin ystävilleni, että kun en nuorena höyrähtänyt juuri mihinkään vallalla olleeseen "ismiin", niin nyt retkahdin Pottereihin sitäkin hurjemmin. En sentään odottanut uutta kirjaa jonossa rooliasuun pukeutuneena... Pottereiden jälkeen olen lukenut liitekirjat ja suomentajan hauskan kommenttikirjan, josta selviää mm. se, miten suomenkieliset erikoissanat ovat syntyneet. Lisäksi Rowlingin muu tuotanto on tullut luettua, viimeksi se dekkari Käen kutsu, johon jäin myös koukkuun.... haluaa lisää, lisää....Tiettävsti seuraava/seuraavia osia on jo olemassa. Kun vain osuisi silmiin...

      Poista
    4. Onpa kiva kuulla Sinikka! Niin ne Potterit vievät mennessään ihan kaiken ikäiset. :) Minäkin olen alkanut lukea kirjoja englanniksi ihan tässä vasta viime vuosina ja kummasti se kielitaito on siinä samalla kehittynyt.

      Käen kutsu saa muuten suomeksi jatkoa elokuun lopulla, kun Silkkiäistoukka julkaistaan! Ei siis mene pitkään odotellessa :)

      Poista
  3. Minä luin Potterit kahdenkymmenen korvalla, eli "aikuisena" (yeah, right), ja minulle Potterit ovat tärkeitä, ja haluan ne joskus lukea uudestaan, mutta vielä ei ole tullut pakottavaa tarvetta. Liian vähän aikaa kulunut siitä viimeisimmästä osasta. Mutta uskoisin - niin kuin olen jossain jo sanonut - että ehkä luen nämä sitten neljänkympin kriiseissä. =D Onpas muuten erikoisen valju kansi tässä kirjassa. Tulee ihan ikävä niitä kotimaisia kansia. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkään en oikein jaksa lukea kirjoja uudestaan kovin pian. Näistäkin on tosiaan jo aikaa, joten maistuvat taas! Ehkä minunkin kolmas lukukertani on sitten neljänkympin kriiseissä? Eihän siihen ole enää kuin toiset viisitoista vuotta!

      Minä taas pidän ihan kamalasti näistä kansista, kauniin simppeleitä! Takakannessakin on kuvitusta. Tilasin kolme ensimmäistä osaa itselleni (koska en omista kuin kaksi viimeistä Potteria suomeksi) juuri tämä painos mielessäni. Kohta täytyy varmaan tilata loputkin... :D

      Poista
  4. Niin totta, että näihin jää koukkuun. Itse yritän nyt lukea muutaman muun ennen kuin jatkan viidennen osan parissa. Katsotaan kuinka pitkään maltan odotella.

    Viisasten kivi ja Salaisuuksien kammio ovat kyllä selkeästi lastenkirjoja, mutta sitten meno muuttuu. Ehkä onneksi.

    Hauska kyllä lukea sinunkin mietteitäsi näistä nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytynee alkaa laittaa pian uutta tilausta menemään, koska kärsin varmasti kamalista vieroitusoireista jos neljäs Potter ei ole käsillä kun saan kolmannen luettua (ja siihen ei välttämättä mene enää kauan) :D

      On hienoa, kun kirjat kasvavat samalla kun Harry ja muut hahmot varttuvat. Loppupään kirjat eivät tosiaan enää ole mitään selkeää lastenkirjallisuutta.

      Hauska miettiä näitä kirjoja itsekin! Nämä näkee niin eri valossa kuin silloin alkujaan.

      Poista
  5. Mielestäni nimet ovat parempia englanniksi kuin suomeksi, esim. Tylypahka on nimenä aivan kammottava. Miten Hogwarts on saatu runnottua tuollaiseen muotoon? Suomentajalla on tähän tietysti hyvä selitys.

    Luin Potterit vasta aikuisena. Suhtauduin koko pottermaniaan pitkään erittäin epäluuloisesti. Mutta kun vihdoin luin ne, tajusin että ne ovat mahtavia! Nyt hyllyssäni on kaikki potterit. Hienoa, että palasit tähän nykyklassikkoon! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua suomennokset, Tylypahkakaan, eivät häiritse. Päinvastoin ihailen Jaana Kapari-Jatan mielikuvitusta, hänhän on joutunut keksimään ihan uusia sanoja ja minusta onnistunut siinä hyvin.

      Potterit ovat takuulla klassikkoasemansa ansainneet! Luin juuri toisenkin osan, koukussa ollaan :)

      Poista
  6. Harry Potter koukuttaa kyllä! Minä luin Potterit silloin kun ne ilmestyivät, mutta nyt olen uusintakierroksella kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa. Menossa on Feeniksin kilta ja tyttö on ihan myyty! Toisinaan mietin, että onko Potter liiankin pelottava, mutta kirjat ovat aika turvallinen tapa pelätä, luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehän olette jo pitkällä!

      Olen samaa mieltä kirjojen turvallisuudesta pelkäämisen suhteen, ainakin verrattuna moneen muuhun taidemuotoon. Kirjat ovat minusta hyvä kanava monien, niiden pelottavienkin, asioiden käsittelemiseen.

      Poista