28.5.2014

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets


Jos et ole lukenut J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja/tai haluat välttyä kaikelta mahdolliselta, mikä liittyy sarjan jatko-osiin, älä lue enää pidemmälle.

Harry Potterin toinen kouluvuosi alkaa pian. Kesä Dursleyn perheen luona on ollut yhtä ankeaa kuin aina ennenkin, mutta onneksi Harry voi uhkailla heitä taioillaan. Tosiasiassahan Tylypahkan oppilaat eivät saa taikoa kesäloman aikana, mutta Dursleythan eivät sitä tiedä! Eräänä iltana Harry löytää huoneestaan hassunkurisen olennon nimeltä Dobby. Dobby on kotitonttu ja tullut varoittamaan Harrya menemästä takaisin Tylypahkaan. Dobbyn toive meinaakin toteutua Harryn joutuessa Dursleyden ansiosta huoneensa vangiksi, mutta onneksi Weasleyn veljekset tulevat hätiin ja vievät Harryn loppukesäksi kotiinsa.

Paluu Tylypahkaan ei ole ihan ongelmaton. Harry ja Ron myöhästyvät junasta, mutta matkahan taittuu Ronin isän lentävällä autollakin – tosin ei ilman mustelmia. Lukuvuosi tuo tullessaan uudet ekaluokkalaiset, uudet kurssit ja yhden uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajankin. Gilderoy Lockhart on selvästi kaikkien tyttöjen suosikki, kultakutrinen hyvännäköinen velho. Hän on kuitenkin hyvin omahyväinen ja opettajana varsin tumpelo. 

Talven lähestyessä Tylypahkassa alkaa taas sattua kummia: Harry alkaa kuulla outoja ääniä, oppilaita löytyy käytäviltä kangistettuina ja seinälle on kirjoitettu salaperäinen viesti, jossa kerrotaan, että Salaisuuksien kammion ovi on jälleen avattu ja Luihuisen perillisen vihollisten tulee varoa. Huhut alkavat velloa Tylypahkassa – kuka on tuo perillinen, miksi hän tuntuu iskevän vain jästisyntyisiin oppilaisiin ja mitä Salaisuuksien kammio oikein sisältää?

Kun Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa Harry Potter and the Philosopher's Stone oli minulla vielä suurimmaksi osaksi muistissa, The Chamber of Secretsin kanssa olin ihan hukassa. Muistin kirjan tapahtumista lähinnä vain Weasleyn perheen lentävän auton ja kuinka Harry ja Ron ajoivat sillä Tylypahkaan myöhästyttyään junasta. Siinä se. En edes muistanut, että tässä osassa tapaamme ensimmäistä kertaa yhden suosikkihahmoistani, Dobbyn! Hieman huvitti, kun monet tapahtumat tulivat minulle niin yllätyksinä. Ei mitään muistikuvaa kuka olisi voinut olla Luihuisen perillinen tai mikä osuus Hagridilla oli tapahtumissa. Pääsin siis nauttimaan kirjasta kuin puhtaalta pöydältä.

Toinen osa piti yhtä lujasti otteessaan kuin ensimmäinenkin. Kirjassa kuvataan ehkä enemmän Tylypahkan oppilaiden koulunkäyntiä kuin ensimmäisessä osassa, mutta loppupuolella alkaa taas tapahtua ja kunnolla. Minusta tuntuu, etteivät hahmot juurikaan kehity eteenpäin tässä osassa, mutta heidän ystävyytensä ja suhteensa toisiinsa kylläkin syvenevät.

The Chamber of Secretsissä on pari uutta hauskaa hahmoa: jo aiemmin mainitsemani kotitonttu-Dobby, samoin Pimeyden voimilta suojautumisen uusi opettaja Gilderoy Lockhart ja tyttöjen vessassa kummitteleva Murjottava Myrtti. He eivät jää mitättömiksi sivuhahmoiksi vaan ovat hyvinkin oleellisia juonen kannalta.

Pidin toisesta osasta oikeastaan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin ja kirja tuntuikin hyvin samanlaiselta kuin ensimmäinen. Alku on rauhallinen ja uusia hahmoja esitellään, mutta lopussa alkaa tapahtua ja salaisuuksia paljastua. The Chamber of Secrets ei kuitenkaan tuo Harryn ja kumppaneiden tarinaan mitään järisyttävän uutta. Se sinällään vähän tylsistytti, koska olisin halunnut jo tietää yhtä sun toista, mutta toisaalta odotus seuraavia osia kohtaan vain nousi. En kuitenkaan sanoisi, että ensimmäisen ja toisen kirjan olisi voinut yhdistää yhdeksi ja samaksi, ei ainakaan niillä tapahtumamäärillä. Loppujen lopuksi on hyvä, että The Chamber of Secrets on ihan oma osansa.

Tätä kirjoittaessani aloin palavasti haluta taas takaisin Tylypahkaan, mutta nyt oikeasti maltan mieleni! Minulla on ollut tässä Potterien rinnalla eräs tosi tosi mielenkiintoinen kirja kesken, joten enhän minä ehdi ollenkaan lukea sitä eteenpäin jos tämä tämmöisenä jatkuu. Parin kirjan Potter-tauko on siis luvassa, mutta viimeistään ensi kuussa palaan The Prisoner of Azkabanin kanssa.

Muita salaisuuksien kammiossa käyneitä: Luettua elämää, La petite lectrice, Satun luetut, Lukisinkohan ja Cilla in Wonderland.

✩✩✩✩

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
Bloomsbury 2010, 251 s.

8 kommenttia :

  1. Olen kyllä hieman kateellinen sinulle siitä, että olet voinut lukea tämän melkein puhtaalta pöydältä. Rakastan lukea Pottereita uudestaan, mutta tietysti se ensimmäinen kerta, kun ei lainkaan tiedä mitä tapahtuu (tai uusintakerta pitkän tauon jälkeen) on aivan erityinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain erityistä näiden lukemisessa kyllä nyt on :)

      Ymmärrän tosin niitäkin, jotka ovat lukeneet Potterinsa kymmeniä kertoja, sillä niistä löytää varmasti melkein joka kerralla jotain uutta. Etenkin kun itse vanhenee, niin asioita osaa katsoa eri tavalla ja kantilta.

      Poista
  2. Minä en pitänyt tästä ihan niin paljon, mutta tämä on ollut minulle aina heikoin. Itsekin pidän nyt pientä Potter-taukoa ja nautin muista kirjoista välillä. Vaikka hinku Tylypahkaan on suuri täälläkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista ollenkaan, mikä oli vähiten suosikkini kirjoista silloin kun luin ne kaikki ensimmäisen kerran läpi. Nytkin sen ennustaminen on tietysti vähän vaikeaa, mutta saa nähdä sitten kun olen kaikki lukenut! Leffoista Liekehtivä pikari on mielestäni "heikoin", kuten kerran kommentoinkin sinulle, ja mielenkiinnolla odotan, että mitä mieltä olen sitten kirjasta :)

      Poista
  3. Oi, onpa tällä kirjalla hieno kansi! Ei minulla ole mitään suomennoksien kansikuvia vastaan, mutta onhan tämä nätimpi katsella.

    Olen samaa mieltä sivuhahmojen tärkeydestä. Inhosin Lockhartia sillon, kun luin kirjan lapsena, mutta myöhemmillä kerroilla hahmon hauskuus ja samalla tärkeys on noussut ihan eri tavalla esiin. On varmasti ollut mielenkiintoinen kokemus lukea kirja kuin puhtaalta pöydältä. Minulla se ei onnistuisi, sillä muistan Potterit vähän liiankin hyvin ulkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on kyllä tosi kauniit kannet, siksi juuri hankinkin tämän painoksen itselleni :) Azkabanin vangen kansi taitaa olla suosikkini.

      Minäkin muistelisin inhonneeni Lockhartia silloin ensimmäisellä lukukerralla, melkoisen imelä tyyppi! Minä luen kirjoja uudestaan todella harvoin ja jos luen, edellisestä lukukerrasta onkin saanut jo kulua aikaa. Potterit luen seuraavan kerran uudestaan varmaan taas viidentoista vuoden päästä :D

      Poista
  4. Ihana ulkoasu täällä sinun tontillasi :) (Jos olen kommentoinut samaa aiemmin ja toistan nyt itseäni niin laitetaan kamalan flunssani piikkiin ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en muista oletko kommentoinut aiemmin samaa, joten no harm done :D Ja kiitos paljon! Saa nyt ainakin jonkun aikaa olla tämä, uuden suunnittelu vie niin paljon aikaa.

      Poista