17.5.2014

Alison Bechdel: Hautuukoti


Sarjakuviin tutustuminen jatkuu. Luin Alison Bechdelin Hautuukodin jo viime viikonloppuna, mutta en ole oikein osannut kirjoittaa siitä mitään ennen tätä. Alkuviikosta oli pari sumuisempaa päivää polvileikkauksesta (joka meni hyvin) toipuessa, mutta nyt olo alkaa jo olla aivan hyvä, joten yritänpä sanoa tästä sarjakuvaromaanista pari sanaa.

Hautuukoti, joka viittaa hautaustoimistoon, jota Bechdelin perhe yhdessä vaiheessa piti, on omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani Bechdelin lapsuudesta, perheestä ja kasvamisesta aikuiseksi. Keskiöön nousevat etenkin Bechdelin suhde isäänsä ja omaan lesbouteensa. Hänen perheensä vaikuttaa aluksi hieman erikoiselta. Kaikki tekevät omia juttujaan, ovat omissa oloissaan. Sitä kirjan kansikin ilmentää. Pikkuhiljaa Bechdel kuitenkin alkaa paljastaa, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat, miksi perheenjäsenet ovat niin etäisiä toisilleen. Ennen niin etäinen isä alkaa tuntua jollakin tapaa läheisemmeltä Bechdelin varttuessa ja aloittaessa yliopisto-opinnot. Se on ehkä tärkein oivallus.

Odotin Hautuukodilta aika paljon. Kuvittelin sen olevan erilainen kuin mitä se loppujen lopuksi oli. Kirjan nimi kokonaisuudessaan on Hautuukoti - tragikoominen perheeni, mutta minusta se on lähinnä vain traaginen, mitään huvittavaa siinä ei oikein ole. Odotin myös sarjakuvan olevan värikkäämpi, mutta se onkin ikävän halju. Haljuus alkoi jossain vaiheessa vähän tympäistä. Lisäksi tekstiä on makuuni ihan liikaa, ainakin tähän sarjakuvaan.

Pidän kyllä siitä, miten hienosti Bechdel on onnistunut kertomaan perheestään ja lapsuudestaan sarjakuvan muodossa. Mietinkin, että kumpi olisi parempi; sama kertomus sarjakuvan vai ihan romaanin muodossa? Kyllä tämä taitaa paremmin toimia sarjakuvana. Oli myös mukava huomata miten hyvin eri henkilöiden tunnetilat välittyvät pelkistä kuvista.

Jotenkin tarina jäi melko etäiseksi. Bechdelin etäinen perhe etäännytti ilmeisesti minutkin. Ehkä tarinan teemat eivät vain ole minulle kovin tuttuja. Runsaat kirjallisuusviittaukset kävivät nekin vähän kunnon päälle, sillä kirjat, joihin tarinassa viitataan, ovat minulta lukematta. Jotenkin sekavakin fiilis jäi, ei tästä nyt oikein saanut otetta.

Hautuukoti on kuitenkin saanut paljon kehuja, muun muassa näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, kujerruksia, Satun luetut, Booking it some more ja Oota, mä luen tän eka loppuun.


Alison Bechdel: Hautuukoti (Fun Home: A Family Tragicomic, 2006)
Suom. Taina Aarne
Like 2009, 238 s.

4 kommenttia :

  1. Onnittelut onnistuneesta leikkauksesta ja vähäkipuista kuntoutumista!

    Olen Hautuukodista samaa mieltä: ei juurikaan sisältänyt koomisia juttuja ja tekstiä oli paljon. Luin sen Bechdelin äitisuhteeseen keskittyvän sarjakuvan ja sekin oli melko raskas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuntoutuminen onkin lähtenyt hyvin käyntiin pienistä alkuvaikeuksista huolimatta. Alkuperäinen ongelma eli jalan liikerajoitus ei ole vielä ratkennut, mutta eiköhän sekin siitä vielä.

      Joo, Hautuukoti oli jotenkin niin raskassoutuinen ja väsyttävä. En tiedä, ehkä sisällöllisesti kevyemmät sarjakuvat ovat enemmän minun juttuni?

      Poista
  2. Tämä on vähän hankala kirja kun minusta tässä on nimenomaan tavoiteltu etäisyyden ja neuroottisuuden fiilistä ja kuvattu kuinka Alison kommunikoi isänsä kanssa enemmän maailmankirjallisuuden klassikoiden avulla kuin suoraan...mutta kuinka toimiva lopputulos on lukukokemuksena, siitä voidaan keskustella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, etäisyyttä tässä onkin varmaan ihan tarkoituksella tavoiteltu ja se todellakin puri minuun. Ei mikään helppo sarjakuva.

      Poista