28.5.2014

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets


Jos et ole lukenut J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjaa ja/tai haluat välttyä kaikelta mahdolliselta, mikä liittyy sarjan jatko-osiin, älä lue enää pidemmälle.

Harry Potterin toinen kouluvuosi alkaa pian. Kesä Dursleyn perheen luona on ollut yhtä ankeaa kuin aina ennenkin, mutta onneksi Harry voi uhkailla heitä taioillaan. Tosiasiassahan Tylypahkan oppilaat eivät saa taikoa kesäloman aikana, mutta Dursleythan eivät sitä tiedä! Eräänä iltana Harry löytää huoneestaan hassunkurisen olennon nimeltä Dobby. Dobby on kotitonttu ja tullut varoittamaan Harrya menemästä takaisin Tylypahkaan. Dobbyn toive meinaakin toteutua Harryn joutuessa Dursleyden ansiosta huoneensa vangiksi, mutta onneksi Weasleyn veljekset tulevat hätiin ja vievät Harryn loppukesäksi kotiinsa.

Paluu Tylypahkaan ei ole ihan ongelmaton. Harry ja Ron myöhästyvät junasta, mutta matkahan taittuu Ronin isän lentävällä autollakin – tosin ei ilman mustelmia. Lukuvuosi tuo tullessaan uudet ekaluokkalaiset, uudet kurssit ja yhden uuden pimeyden voimilta suojautumisen opettajankin. Gilderoy Lockhart on selvästi kaikkien tyttöjen suosikki, kultakutrinen hyvännäköinen velho. Hän on kuitenkin hyvin omahyväinen ja opettajana varsin tumpelo. 

Talven lähestyessä Tylypahkassa alkaa taas sattua kummia: Harry alkaa kuulla outoja ääniä, oppilaita löytyy käytäviltä kangistettuina ja seinälle on kirjoitettu salaperäinen viesti, jossa kerrotaan, että Salaisuuksien kammion ovi on jälleen avattu ja Luihuisen perillisen vihollisten tulee varoa. Huhut alkavat velloa Tylypahkassa – kuka on tuo perillinen, miksi hän tuntuu iskevän vain jästisyntyisiin oppilaisiin ja mitä Salaisuuksien kammio oikein sisältää?

Kun Harry Potter -sarjan ensimmäinen osa Harry Potter and the Philosopher's Stone oli minulla vielä suurimmaksi osaksi muistissa, The Chamber of Secretsin kanssa olin ihan hukassa. Muistin kirjan tapahtumista lähinnä vain Weasleyn perheen lentävän auton ja kuinka Harry ja Ron ajoivat sillä Tylypahkaan myöhästyttyään junasta. Siinä se. En edes muistanut, että tässä osassa tapaamme ensimmäistä kertaa yhden suosikkihahmoistani, Dobbyn! Hieman huvitti, kun monet tapahtumat tulivat minulle niin yllätyksinä. Ei mitään muistikuvaa kuka olisi voinut olla Luihuisen perillinen tai mikä osuus Hagridilla oli tapahtumissa. Pääsin siis nauttimaan kirjasta kuin puhtaalta pöydältä.

Toinen osa piti yhtä lujasti otteessaan kuin ensimmäinenkin. Kirjassa kuvataan ehkä enemmän Tylypahkan oppilaiden koulunkäyntiä kuin ensimmäisessä osassa, mutta loppupuolella alkaa taas tapahtua ja kunnolla. Minusta tuntuu, etteivät hahmot juurikaan kehity eteenpäin tässä osassa, mutta heidän ystävyytensä ja suhteensa toisiinsa kylläkin syvenevät.

The Chamber of Secretsissä on pari uutta hauskaa hahmoa: jo aiemmin mainitsemani kotitonttu-Dobby, samoin Pimeyden voimilta suojautumisen uusi opettaja Gilderoy Lockhart ja tyttöjen vessassa kummitteleva Murjottava Myrtti. He eivät jää mitättömiksi sivuhahmoiksi vaan ovat hyvinkin oleellisia juonen kannalta.

Pidin toisesta osasta oikeastaan yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin ja kirja tuntuikin hyvin samanlaiselta kuin ensimmäinen. Alku on rauhallinen ja uusia hahmoja esitellään, mutta lopussa alkaa tapahtua ja salaisuuksia paljastua. The Chamber of Secrets ei kuitenkaan tuo Harryn ja kumppaneiden tarinaan mitään järisyttävän uutta. Se sinällään vähän tylsistytti, koska olisin halunnut jo tietää yhtä sun toista, mutta toisaalta odotus seuraavia osia kohtaan vain nousi. En kuitenkaan sanoisi, että ensimmäisen ja toisen kirjan olisi voinut yhdistää yhdeksi ja samaksi, ei ainakaan niillä tapahtumamäärillä. Loppujen lopuksi on hyvä, että The Chamber of Secrets on ihan oma osansa.

Tätä kirjoittaessani aloin palavasti haluta taas takaisin Tylypahkaan, mutta nyt oikeasti maltan mieleni! Minulla on ollut tässä Potterien rinnalla eräs tosi tosi mielenkiintoinen kirja kesken, joten enhän minä ehdi ollenkaan lukea sitä eteenpäin jos tämä tämmöisenä jatkuu. Parin kirjan Potter-tauko on siis luvassa, mutta viimeistään ensi kuussa palaan The Prisoner of Azkabanin kanssa.

Muita salaisuuksien kammiossa käyneitä: Luettua elämää, La petite lectrice, Satun luetut, Lukisinkohan ja Cilla in Wonderland.

✩✩✩✩

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets
Bloomsbury 2010, 251 s.

21.5.2014

J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone


En sitten malttanut olla aloittamatta jo ensimmäistä Harry Potteria. Sairasvuoteella tarvitsin jotain kevyttä, niin sisällöllisesti kuin fyysisestikin, sillä aivot eivät jaksaneet mitään kovin koukeroista tekstiä eivätkä käsilihakset jaksaneet kannatella toista kesken ollutta (ja yhä olevaa) kirjaa. Nukkuminen ei ole onnistunut kuin selällään, mikä ei ole ollenkaan kivaa, mutta nyt olen hiljaa yrittänyt hivuttautua myös kyljelleen. Tiiliskivet palautunevat siis pian myös iltalukemistoon!

Harry Potter and the Philosopher's Stone (Harry Potter ja viisasten kivi) on siis ensimmäinen osa seitsemästä Harry Potter -sarjan kirjasta. Olen lukenut sen viimeksi melkein viisitoista vuotta sitten! Tästä huomaa, etten juurikaan lue kirjoja uudestaan tai sitten viimeisestä lukukerrasta saakin jo olla aikaa. Niin fanikaan en ole, että olisin kahlannut sarjan läpi kymmeniä kertoja, mutta täytyy myöntää, että uutta Potteria tuli odotettua aina innolla. Aloinkin viime viikolla lukemaan ensimmäistä osaa aika odottavin tunnelmin ja toivoin pitäväni kirjasta yhä yhtä paljon kuin silloin ensimmäisellä kerralla.

Harry Potter, joka luulee olevansa ihan tavallinen 10-vuotias poika, asuu setänsä Vernonin, tätinsä Petunian ja serkkunsa Dudleyn luona Lontoossa. Harryn vanhemmat kuolivat kun Harry oli vasta yksivuotias. Kuulemma liikenneonnettomuus. Kasvattiperhe ei voi sietää Harrya. Harry joutuu nukkumaan portaiden alla olevassa komerossa, käyttämään Dudleyn vanhoja vaatteita, jotka ovat aivan liian isoja hänelle, ja sietämään Dudleyn jatkuvaa kiusaamista. Mutta joitakin päiviä ennen Harryn 11-vuotissyntymäpäivää Harry alkaa saada kirjeitä. Harry ei ehdi lukea kirjeitä Vernon-sedän tuhotessa ne kaikki, mutta myöhemmin, syntymäpäivänään, Harry saa kuulla totuuden jättiläismäiseltä mieheltä: hänet on kutsuttu Tylypahkan kouluun, sillä Harry on velho!

Tylypahka on jännittävä paikka, etenkin niille, jotka eivät olleet tienneet olevansa velhoja tai noitia. Siellä Harry saa ensimmäistä kertaa elämässään ystäviä, oppii taikuuden alkeet ja huispauksen peluun sekä saa tietää totuuden itsestään ja perheensä kohtalosta. Liittyypä ensimmäiseen kouluvuoteen yksi salaisuuskin.

Oli ihanaa palata takaisin Tylypahkaan. Kirjassa oli paljon tuttua (elokuvasta muistiin jäänyttä), mutta myös aika paljon uutta. En esimerkiksi muistanut, miten paljon tapahtumia vain päälle 200-sivuiseen kirjaan mahtuukaan ja mitä kaikkea lopussa tapahtuu. Luulin myös Dumbledoren tulevan Harrylle tutummaksi jo tässä ensimmäisessä osassa, mutta eipä vielä tullutkaan. Kirja tuntui siis osaksi uudelta, joten sen lukeminen oli tosi mieluista.

Vaikka tämä sarjan ensimmäinen osa on selkeää lastenkirjallisuutta, se ei kuitenkaan tunnu lapselliselta. Onkin hämmästyttävää, miten J. K. Rowling on osannut kirjoittaa kirjasarjan, joka uppoaa sekä lapsiin että aikuisiin. Kirjassa on kuitenkin perinteiselle lastenkirjallisuudelle ominainen selkeärajainen jako hyvään ja pahaan. Hyvää edustavat esimerkiksi Harry, hänen ystävänsä, Rohkelikko ja Dumbledore, kun taas pahaa puolta Draco Malfoy, Luihuiset ja Voldemort. Kirjasarjan jo lukeneena kuitenkin tietää, ettei tuo raja myöhemmin olekaan enää niin selkeä.

Vaikka kirjan tapahtumat etenevät nopeammin kuin muistelinkaan, se ei minua haitannut. Kirjassa ei jäädä jaarittelemaan mitään turhaa ja nopea tahti pitää mielenkiinnon paremmin yllä, mutta ehkä tarinankulku on hieman liian suoraviivaista. No, tarina ehtii onneksi syventyä seuraavissa osissa. Kiinnyin kuitenkin jo kovasti kirjan hahmoihin ja entiset suosikkini, Ron ja Hermione, pitivät paikkansa, vaikka huomasinkin Hermionen olevan ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa melko ärsyttävä.

Harry Potterin lukeminen englanniksi oli muuten tosi hauskaa, sillä en ennestään tiennyt kovin monia eri asioiden ja joidenkin henkilöiden alkukielisiä nimiä. Tylypahkassa kiusaa tekevä poltergeist Peeves herätti vähän ihmetystä – oliko siellä sellainenkin? Mutta eipä ihmekään etten muistanut, koska koko hahmoa ei taida edes olla elokuvissa ja suomeksi hahmon nimi on Riesu. Muuten elokuva taitaa olla melko yksi yhteen kirjan kanssa. Englanniksi kirja on kyllä tosi helppo luettava, onhan se kuitenkin lastenkirja.

Huomasin eilen sänkyyn kömpiessäni tarttuvani sarjan toiseen osaan. Ei voi mitään, tähän jää edelleen yhtä pahasti koukkuun kuin ennenkin.



J. K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Bloomsbury 2010, 223 s.

17.5.2014

Alison Bechdel: Hautuukoti


Sarjakuviin tutustuminen jatkuu. Luin Alison Bechdelin Hautuukodin jo viime viikonloppuna, mutta en ole oikein osannut kirjoittaa siitä mitään ennen tätä. Alkuviikosta oli pari sumuisempaa päivää polvileikkauksesta (joka meni hyvin) toipuessa, mutta nyt olo alkaa jo olla aivan hyvä, joten yritänpä sanoa tästä sarjakuvaromaanista pari sanaa.

Hautuukoti, joka viittaa hautaustoimistoon, jota Bechdelin perhe yhdessä vaiheessa piti, on omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani Bechdelin lapsuudesta, perheestä ja kasvamisesta aikuiseksi. Keskiöön nousevat etenkin Bechdelin suhde isäänsä ja omaan lesbouteensa. Hänen perheensä vaikuttaa aluksi hieman erikoiselta. Kaikki tekevät omia juttujaan, ovat omissa oloissaan. Sitä kirjan kansikin ilmentää. Pikkuhiljaa Bechdel kuitenkin alkaa paljastaa, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat, miksi perheenjäsenet ovat niin etäisiä toisilleen. Ennen niin etäinen isä alkaa tuntua jollakin tapaa läheisemmeltä Bechdelin varttuessa ja aloittaessa yliopisto-opinnot. Se on ehkä tärkein oivallus.

Odotin Hautuukodilta aika paljon. Kuvittelin sen olevan erilainen kuin mitä se loppujen lopuksi oli. Kirjan nimi kokonaisuudessaan on Hautuukoti - tragikoominen perheeni, mutta minusta se on lähinnä vain traaginen, mitään huvittavaa siinä ei oikein ole. Odotin myös sarjakuvan olevan värikkäämpi, mutta se onkin ikävän halju. Haljuus alkoi jossain vaiheessa vähän tympäistä. Lisäksi tekstiä on makuuni ihan liikaa, ainakin tähän sarjakuvaan.

Pidän kyllä siitä, miten hienosti Bechdel on onnistunut kertomaan perheestään ja lapsuudestaan sarjakuvan muodossa. Mietinkin, että kumpi olisi parempi; sama kertomus sarjakuvan vai ihan romaanin muodossa? Kyllä tämä taitaa paremmin toimia sarjakuvana. Oli myös mukava huomata miten hyvin eri henkilöiden tunnetilat välittyvät pelkistä kuvista.

Jotenkin tarina jäi melko etäiseksi. Bechdelin etäinen perhe etäännytti ilmeisesti minutkin. Ehkä tarinan teemat eivät vain ole minulle kovin tuttuja. Runsaat kirjallisuusviittaukset kävivät nekin vähän kunnon päälle, sillä kirjat, joihin tarinassa viitataan, ovat minulta lukematta. Jotenkin sekavakin fiilis jäi, ei tästä nyt oikein saanut otetta.

Hautuukoti on kuitenkin saanut paljon kehuja, muun muassa näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, kujerruksia, Satun luetut, Booking it some more ja Oota, mä luen tän eka loppuun.


Alison Bechdel: Hautuukoti (Fun Home: A Family Tragicomic, 2006)
Suom. Taina Aarne
Like 2009, 238 s.

7.5.2014

Kate Atkinson: Elämä elämältä


Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. On kamala lumimyrsky, lääkäri ei ehdi paikalle ja tyttölapsi syntyy kuolleena. Englannissa vuonna 1910 Sylvie Todd synnyttää kolmatta lastaan. Lääkäri ehtii paikalle ennen lumimyrskyä ja syntyy terve pieni tyttö, Ursula. Kasvaessaan vanhemmaksi Ursulan elämä joko päättyy tai sitten ei. Jatkuvasti. Pienikin valinta voi vaikuttaa siihen minkälaiseksi elämä muodostuu; tuleeko siitä hienoa vai kurjaa, päättyykö se ennen aikojaan vai ei. Kate Atkinsonin hieno romaani Elämä elämältä on kuin sarja eri vaihtoehtoja sille, miten sen päähahmon Ursulan elämässä käy.

Yhdessä vaihtoehdossa Ursulan elämä jatkuu pitkään, eläkevuosiin asti. Ursula ehtii siis nähdä kaikki sodan kauhut, keskellä Lontoota. Luin vastikään Sarah Watersin Yövartion, joka sekin sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen ja niiltä osin näissä kahdessa kirjassa oli paljon samaa. Niinkin paljon, että koin hieman kyllästyväni Atkinsonin kirjaan sota-ajan ollessa käsillä. Onneksi Elämä elämältä käsittelee paljon muutakin, kuten englantilaista yläluokkaista perhe-elämää, jonka kuvailu oli minusta kaikkein mielenkiintoisinta ja kiehtovinta luettavaa. Ihan aistin ne onnelliset lapsuuden kesät Fox Cornerissa. Ursulan perheenjäsenet ovat kaikki huolella ja hyvin rakennettuja hahmoja (etenkin villi Izzie!) ja tarina olisikin vallan tylsä, elleivät he olisi niin vahvasti mukana tarinankulussa. Yksi tarinan mysteerimies jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni, tulikohan hänelle mitään selitystä vai olikohan sillä loppujen lopuksi edes väliä.

Elämä elämältä voi vaikuttaa aluksi hieman sekavalta oudon rakenteensa takia. Sitkeä eteenpäin ponnisteleminen tuotti kuitenkin tulosta ja ihastuin tarinaan kovasti. Itse tarinahan ei ole mikään mullistava: se käsittelee, kuten ylempänä jo sanoin, 1900-luvun alkupuoliskolla elävän englantilaisen naisen ja hänen perheensä arkea. Vaihtoehtoiset elämät ja erilaisella tavalla etenevä juoni sen sijaan tuovat tarinaan jotain ihan uutta, ainakin minulle. Jos kirjan aihe ja miljöö kiinnostavat, luultavasti tämäkin tarina jaksaa kiinnostaa. Erikoinen rakenne toisaalta tuo kirjaan pakostikin melko paljon toistoa, mikä itse toisteisuuden kannalta on kenties hieman puuduttavaa, mutta toisaalta toisto auttaa pysymään kärryillä tarinassa.

Kirja laittoi minut ajattelemaan omia valintojani ja sitä, että jos olisinkin silloin joskus valinnut toisin, millaistakohan elämä olisi nyt. Ei siis millään voivottelevalla tavalla, että entä jos olisinkin tehnyt silloin ja silloin toisin, vaan ajattelin asiaa ihan uteliaisuuttani. Joskus nimittäin ihan pienetkin valinnat voivat muuttaa elämän kulun ihan toisenlaiseksi. Kirjan Ursula koki usein epämääräisiä déjà vu -tunteita, joiden perusteella hän teki elämässään valintoja, eräässäkin vaihtoehdossa varsin kauaskantoisia. Millaistakohan elämä olisi, jos tulevan, ennen kaikkea vaaran, voisi jollakin tapaa aistia? Olisiko parempi, jos elämä olisi yllätyksellistä ja jännittävää tai sitten mukavan turvallista?


Elämä elämältä oli muuten ensimmäinen varsinainen lukemani e-kirja. Luin sen Google Nexus 7 -tabletillani ja täytyy sanoa, että laitteella lukeminen oli varsin kätevää. Nexus 7:ssa on 7-tuumainen näyttö, mikä on minusta juuri sopiva kirjan lukemista varten. Laite on myös sen verran kevyt, että sitä jaksaa hyvin kannatella yhdellä kädellä. Alkuun pelkäsin, että kestävätköhän silmäni tabletin näytöltä lukua samalla tavalla kuin fyysistä kirjaa lukiessani, mutta en lopulta huomannut eroa. Tietokoneen näytöltä lukiessani silmäni väsyvät melko pian ja päätä alkaa särkeä. Täytyy kuitenkin ainakin vielä tässä vaiheessa sanoa, että paperinen kirja on yhä ykkönen. Sivujen rapistelusta ei vain pääse mihinkään.

Muissa blogeissa: Taikakirjaimet ja Kirjava kammari.


Kate Atkinson: Elämä elämältä (Life After Life, 2013)
Suom. Kaisa Kattelus
Schildts & Söderströms 2014, 595 s.

2.5.2014

Lukusuunnitelmia ja haaste


Sain tänään aika ihanaa postia. Olin vielä unessa, kun ovikelloa rimputettiin. Jostain syystä postinkantajamme on alkanut kulkea meillä aamuisin jo kahdeksan ja yhdeksän välillä entisen puolenpäivän sijaan. Tein ihan varmasti uuden nopeusennätyksen loikatessani sängyltä ulko-ovelle, ikinä ei ole reaktiokykyni toiminut niin hyvin (ja minullahan on ihan surkeat refleksit, joten se oli aika hyvä suoritus). Ja siellähän se oli, innolla odottamani paketti kera postinkantajan iloisen huomenen!

Olen jo vuoden pari jahkaillut lukevani Harry Potterit uudelleen. Olen lukenut kirjat vain kerran, joten ensimmäisistä osista alkaakin olla jo aika pitkä aika – itseasiassa yli kymmenen vuotta. En myöskään omista sarjan kirjoista kuin kaksi viimeistä. Vähän aikaa sitten televisiosta näkyneet Harry Potter -leffat sysäsivät minut lopulta toimimaan: pakko kerätä koko sarja! Samalla hoksasin, että miksen lukisi kirjoja englanniksi? Rowlingin luoma maailma avautuisi minulle ihan autenttisena. Niinpä sitten tilasin jo kolme ensimmäistä osaa Book Depositorysta. Ei ollut muuten puhettakaan, että olisin miettinyt mitään muita painoksia kuin näitä. Katsokaa miten kauniit kannet!

Toivottavasti ehdin The Philosopher's Stonen pariin pian. Lukupino on jo omasta takaa melkoisen huojuva ja piti käydä vappuaattona vielä kirjastossa hakemassa lisää luettavaa. Luen tällä hetkellä Kate Atkinsonin romaania Elämä elämältä e-kirjana ja olen hyvin koukussa. Elämä elämältä on ensimmäinen varsinainen e-kirjani, jota luen tabletilla, jos ei oteta lukuun paria kandia varten luettua kirjaa. Mietteitä kirjasta ja tabletilla lukemisesta on toivottavasti siis tulossa pian! Tämä viikonloppu onkin vähän enemmän kiireinen kuin tavallisesti, sillä poikaystäväni isosisko tuli vierailemaan Suomessa.

Toukokuussa ajattelin myös viimein päästä Eleanor Cattonin The Luminariesin pariin. Sehän julkaistaan myös suomeksi aivan pian! Olen kirjasta hyvin innoissani, eihän se millään aivan kamala voi olla? Rinnalle täytynee ottaa myös jotain kevyempää, ehkäpä viimeinen lukematon Muumi-kirja ja tietysti myös sarjakuvia! Kirjastosta lainasinkin taas yhden sarjakuvan lisää.

Olen muuten menossa jo reilun viikon päästä polvileikkaukseen. Sain tietää ajasta todella lyhyellä varoitusajalla, viime maanantaina, ja olinkin yllättynyt, että polvi leikataan jo näin pian. Mutta ennemmin nyt kohta kuin vasta puolen vuoden päästä. Saan sentään polven kesäksi kuntoon! Mietinkin jo minkä kirjan otan mukaani sairaalaan (ehdottomasti se tärkein asia), jotta voin lueskella odotellessani leikkaukseen pääsyä ja sitten kotiuttamista. On tietysti mahdollista, joskin epätodennäköistä, että joudun jäämään sairaalaan yöksi, joten senkin takia tätä täytyy miettiä ihan vakavasti!

Jottei tämä mene ihan jaaritteluksi, vastaan vielä Hurja Hassu Lukija -blogin Jassun minulle heittämään haasteeseen. Olen vastannut tähän jo pariin otteeseen aiemminkin, mutta ei se haittaa. En vain oikein osaa enää haastaa tähän ketään!

1. Jokaisen haastetun pitään kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Olen hirvittävän laiska siivoamaan. Siivoan vasta kun on ihan pakko. Tänään kuitenkin yllätin itseni: tuli ihan himo pyyhkiä pölyt, järjestellä paikkoja uuteen uskoon ja trimmasin jopa pari huonekasviakin. Sitä yhtä kasvia tuli tosin trimmattua vähän enemmänkin...

2. Viihdyn parhaiten omissa oloissani. Tykkään kyllä toisistakin ihmisistä, mutta yhden uuvuttavan sosiaalisen päivän jälkeen on ihana viettää yksi päivä ihan itsekseen ja nauttia hiljaisuudesta.

3. Ärsytyksen aiheita viime päivinä: taloyhtiön julkisivuremontti, kurssisuoritusten pähkäily, koska tuleva polvileikkaus sekoitti hieman suunnitelmia, ja pääsiäisen jälkeiselle viikolle luvattu virkamieskurssin suoritusmerkintä, jota ei näy vieläkään.

4. Erityisiä ilon aiheita viime päivinä: Harry Potter -kirjat, ärsyttävä viestinnän tentti, joka meni läpi, ja Game of Thrones.

5. En tiedä, pidänkö enemmän oikein paksuista, ohuista vai keskiverron mittaisista kirjoista. Se niin vaihtelee fiiliksen mukaan!

6. Katson elokuvia melko vähän, varsinkaan yksin. Valitsen usein ennemmin kirjan kuin elokuvan.

7. En osaa imitoida Grumpy Catia.

8. Inhoan ihan pienen pieniäkin ötököitä. Vaatii suurta tahdonvoimaa, että pystyn noukkimaan ihan minkä tahansa ötökän, elävän tai kuolleen, lattialta edes paperia käyttäen. Tunnen kuitenkin ötökän paperin läpi ja hyi.

9. En enää osta halpoja ketjuliikkeiden vaatteita elleivät ne oikeasti ole jotain hyvää materiaalia. Mielummin ostan uuden, mutta laadukkaan paidan kerran puolessa vuodessa kuin viisi huonolaatuista samassa ajassa.

10. Haaveilen omistusasunnosta, mikä ei kuitenkaan tällä hetkellä ole kovinkaan realistinen haave. Haluaisin ylimääräisestä huoneesta kirjastohuoneen.

11. Tykkään meikata, laittaa hiuksia ja pukeutua kivasti, mutta olen laiska lakkaamaan kynsiäni enkä koskaan käytä mitään muita koruja kuin korvakoruja.

Jassun keksimät kysymykset:

1. Oletko optimisti, pessimisti vai realisti?
Pakko myöntää, että olen näistä eniten pessimisti. Olen kuitenkin edistynyt asian suhteen ja minua voisi jopa alkaa kutsua realistiksi!

2. Pahin asia, jonka olet kirjalle tehnyt?
Repinyt sen? Tähän liittyy yksi vähän hupsu tarina, mutta antaa nyt olla.

3. Jos saisit päättää, eläisitkö ikuisesti?
Jos kaikki muutkin eläisivät ikuisesti, minäkin haluaisin! Jos muut kuolisivat ja vain minä eläisin ja eläisin, ei kiitos.

4. Minkälaisen unen näit viimeksi?
En muista enää viimeisintä muistamaani unta. Mutta uni, joka tuli mieleeni ensimmäisenä ja jonka näin kylläkin jo joskus yli viisi vuotta sitten, on ainoa näkemäni, jossa kuolin. Olin kävelemässä kouluun ja tien varressa oli jättikokoinen kaivinkone. Yritin ohittaa sen vähän peloissani, mutta sitten se tietysti kääntyi salamana ja kahmaisi minut kauhaansa ja rusensi kuoliaaksi. Sellainen uni se.

5. Oletko eläinihminen?
Eläinrakas kyllä!

6. Asuisitko mielummin maalla vai kaupungissa?
Kaupungissa, ehdottomasti. Nykyisestä kotikaupungistani en enää suostuisi muuttamaan pienempään.

7. Turhin asia mitä kotoasi löytyy?
Täällä on varmasti montakin turhaa asiaa... Ensimmäisenä mieleeni tulevat juuri tänään pois laittamani kynttilät, joita en ikinä polta. Siis en polta ikinä mitään kynttilöitä. Turhia.

8. Mistä unelmoit?
Ajallaan valmistumisesta ja mukavasta työpaikasta ja kissoista ja kauniista kirjahyllyistä ja isommasta kodista ja no tietysti lottovoitosta ainakin jos sitä valmistumista ja mukavaa työpaikkaa ei tule.

9. Netissä ostelu vai "oikea" kirppis?
Ehkäpä netissä ostelu, ainakin kirjojen kohdalla.

10. Blogi mitä seuraat eniten?
En osaa sanoa, seuraan niin montaa blogia!

11. Tänä vuonna paras tapahtunut asia?
Kandin valmistuminen.

Hui, siinäpä ne olivat! Kiitos Jassulle haasteesta!

Nyt nukkumaan ja huomenna taas sosiaalistumaan :)