19.4.2014

Sarah Waters: Yövartio


Voisin sanoa olevani Sarah Watersin fani. Luin hänen kirjoistaan ensimmäisenä tuoreimman, Vieraan kartanossa, joka oli ihan mahtava. Seuraavaksi olivat vuorossa Silmänkääntäjä ja Affinity, jotka eivät pettäneet nekään. Kun nyt melkein vuoden tauon jälkeen otin luettavakseni Yövartion, pelkäsin hieman, että voiko neljäskin kirja olla yhtä hyvä. No, se oli ja se ei ollut.

Yövartion sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Lontooseen. Se alkaa sodanjälkeisestä ajasta vuonna 1947, mutta siirtyy sitten taaksepäin sodan loppupuolelle vuoteen 1944 ja päättyy rajuihin ilmapommituksiin vuonna 1941. Kirja kertoo neljän eri ihmisen elämästä jälleenrakennuskaudella sekä sitä ennen, keskellä sotaa. Kay toimi sodan aikana ambulanssikuskina, mutta on sen jälkeen yksin. Helenillä on tyttöystävä Julia, jonka hän on tavannut sodan aikana, mutta nyt heidän suhteensa on kylmenemässä. Helenin työkaveri Viv on nuori ja kaunis, mutta pyristelee suhteessaan varattuun mieheen. Duncan, Vivin veli, on töissä tehtaassa ja sodanaikainen vankila-aika on jättänyt häneen jälkensä. Mitä heille kaikille tapahtui ja minkälaisia heistä tuli?

Vaikka lukija periaatteessa tietää jo henkilöiden kohtalon kirjan ensimmäisen vuoteen 1947 sijoittuvan osan luettuaan, hän ei kuitenkaan tarkalleen tiedä miksi asiat ovat nyt niin kuin ne ovat. Se kannustaa lukemaan kirjan loppuun. Lukijalle selviää myös, että kaikki kirjan henkilöt ovat jollakin tavalla sidottuja toisiinsa, mutta kytkökset selviävät vasta vähitellen. En muista, olenko koskaan ennen lukenut tällä tavoin takaperin etenevää romaania, joten myös siksi Yövartio vaikutti kovin kiinnostavalta. Rakenne toimikin hyvin.

Waters on jälleen kirjoittanut erinomaiset henkilöhahmot, jotka ovat uskottavia etenkin historiallisessa kontekstissaan. Kuten muissakin kirjoissaan (pl. Vieras kartanossa), tässäkin Waters kuvaa eritoten seksuaalisten vähemmistöjen elämää. Tai sanotaanko, että hyvin rajoitettua elämää, jossa tunteiden ja halujen julkinen näyttäminen ei ole mahdollista. Sodanaikainen jatkuva pimeys tuo suojaa, mutta päivänvalo pakottaa piiloutumaan. Seksuaalisiin vähemmistöihin liittyen olen pitänyt Watersin kirjoissa siitä, ettei hän millään tavalla korosta heitä tai tee heidän seksuaalisuudestaan numeroa. Yövartiossa lesbous ja homous on toki enemmän esillä kuin vaikkapa Silmänkääntäjässä tai Affinityssa, mutta sillä ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi paljoa väliä. Vain rakkaudella, tunteilla ja haluilla on.

Vaikka Yövartio on kiinnostava, sen henkilöhahmot syviä ja sen juoni vetävä, täytyy todeta, että petyin hieman. Ehkei olisi pitänyt odottaa aikaisemmin lukemistani Watersin kirjoista tuttua yllättävää käännettä, sillä se nimittäin todella jäi odotuttamaan itseään. Suurimman osan tarinan tapahtumista arvaa myös jo melko aikaisin ja se hieman latisti lukufiiliksiäni. Kun luin kirjan viimeisen sivun, mietin, että siinäkö se nyt oli. Koskettava loppu – tai pikemminkin tarinan alku – mutta eikö mitään muuta? Asioita jäi kyllä myös paljon auki, rivien välistä luettavaksi, mutta ei mitenkään kutkuttavalla tavalla. En tiedä, olisinko pitänyt Yövartiosta enemmän jos se olisi ollut hieman arvoituksellisempi ja yllättävämpi. Ehkä. Nyt joka tapauksessa pääsin jopa kyllästymään! Ajatelkaa, kyllästymään Watersin parissa!

Lukematta minulla on vielä kirjailijan suomentamaton esikoinen Tipping the Velvet. Mutta ei hätää, syksyllä Waters julkaisee uuden kirjan, The Paying Guests, joka sijoittuu 1920-luvun Lontooseen. Se täytyykin hankkia heti tuoreeltaan.


Sarah Waters: Yövartio (The Nightwatch, 2006)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2007, 509 s.

10 kommenttia :

  1. Waters on minulle vielä tuntematon kirjailija, mutta Vieraan kartanossa on kuitenkin jo lukupinossa odottamassa. Kuvauksesi innosti tarttumaan siihen. Tämä kuulosti hyvinkin kiehtovalta, varsinkin rakenteeltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on sitten vaikka kuinka monta Watersin kirjaa vielä lukematta! Vieraasta kartanossa on hyvä aloittaa, se on minusta juuri niitä parhaimpia, vaikka poikkeaakin hieman aiemmista kirjoista. Silmänkääntäjä on toinen suosikkini, mutta onneksi nämä kaikki ovat kuitenkin olleet vähintään hyviä :)

      Poista
  2. Waters on nykyään minunkin suosikkejani, kaikki kolme suomennettua olen lukenut alle vuoden sisällä; Yövartio oli minun ensimmäinen, ja pidin kyllä siitä, mutta vielä en täysin vakuuttunut, minä en liiemmin pitänyt siitä nurinkurisesta rakenteesta, Vieras kartanossa koukutti jo todella, ja Silmänkääntäjä oli minusta napakymppi, aivan mahtava kirja! Ihanaa, että Watersilta on tulossa uusi romaani, suomentaisivat nuo pari muutakin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vain pientä Waters-ihastumista, kun olet lukenut kaikki kolme vuoden sisään! :D Minunkin suosikkejani ovat Vieras kartanossa ja Silmänkääntäjä. Seuraavana tulee Affinity ja tämä Yövartio on toistaiseksi heikoin, vaikkei huono kuitenkaan.

      Ilman muuta saisivat suomentaa myös Affinityn, Tipping the Velvetin ja sen uusimman!

      Poista
  3. Minulla on vielä edessä nuo Silmänkääntäjä ja Vieras kartanossa kirjat. Odotan innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ehkäpä juuri ne Watersin parhaimmat? Ainakin minusta :) Toivottavasti sinäkin tykkäät!

      Poista
  4. Olen alkanut pitää Watersista sen verran, että pakko varmaan hankkia The Paying Guests ihan tuoreeltaan. Siinä jo pelkästään tapahtumapaikka ja -aika ovat todella mielenkiintoisia. Sitä odotellessa voisikin lukaista vielä jäljellä olevat romaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin lukevani Tipping the Velvetin vielä kesän aikana, ilmestyyhän tuo uusi romaani Goodreadsin tietojen mukaan jo elokuun lopulla! Waters taitaa kyllä hyvin eri historiallisten aikakausien kuvaamisen.

      Poista
  5. Minustakin on tullut Waters-fani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, ihana kuulla! Waters on taitava tarinankertoja :)

      Poista