1.3.2014

Helmikuun luetut


Helmikuu meni nopeasti ohi. Ei pelkästään siksi, että kuussa oli vähemmän päiviä, vaan myös siksi, että kaikenlaista tekemistä on riittänyt. Oli myös ihanaa pitkästä aikaa saada keskittyä kirjoihin ihan kunnolla! 

Tammikuussa en lukenut yhtäkään kirjaa loppuun, mutta luin Joyce Carol Oatesin Blondia aina kuin suinkin ehdin ja sain sen päätökseen helmikuun puolella. Suurimman osan ajastani tammikuussa vei kandintutkielmani kirjoittaminen. Vihdoinkin se on valmis ja hyväksytty minulle hyvin mieluisin arvosanoin! Enää siis loput kurssit kasaan ja välietappi kohti filosofian maisteria on saavutettu. Aika huisia.

Myös työ on vienyt aikaa, mutta sitäkin on jäljellä enää kolme viikkoa, kunnes palaan taas toukokuussa toiseen päähän taloa vähintään puolentoista kuukauden mittaiselle pätkälle. Elämä on aika mukavaa, kun saan tehdä työtä ja opiskella alaa, joista molemmista pidän hurjan paljon. Jotta tämä elämä ei kuitenkaan olisi aivan ruusuilla tanssimista, täytyy sanoa, että polvitilanne ei ole paljoa edennyt. Kukaan ei oikein tiedä, mikä siinä on vialla (vähiten minä itse), mutta mikään ei kuitenkaan ole rikki. Helmikuu meni siis myös lääkärissä, kuvissa ja fysioterapiassa juostessa. Onneksi polvea voi jumpata kirjaa lukiessa.

Helmikuussa luin seuraavat kirjat:

Joyce Carol Oates: Blondi
Sahar Delijani: Jakarandapuun lapset
David Walliams: Herra Lemu
Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Massiivisen Blondin jälkeen on tullut tarkoituksella luettua selkeästi lyhyempiä ja kevyempiä kirjoja. Mikään niistä ei kuitenkaan tuntunut ollenkaan samalta kuin Blondi, joka on ehdottomasti ollut alkuvuoden paras kirja. Lyhyiden kirjojen putki katkesi pari päivää sitten kun aloitin erään kauan odottamani ja etenkin ulkoisesti hyvin kauniin kirjan lukemisen. Se on yksi ylläolevan kuvan kirjoista. Odotan siltä paljon!

Luettuja sivuja kertyi 2015, keskiarvo tästä on 403 sivua per kirja.

Hienoa ja aurinkoista kevättä!

8 kommenttia :

  1. Oi vitsit odotan paljon tuota Blondia! Tosin jänskättää aloittaa se, kun se on noin järkälemäinen, vaikka uskonkin sen olevan huippu :) Paljon olet ehtinyt lukea nyt vastapainona tammikuulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blondi vie tosiaan oman aikansa, mutta palkitsee takuulla. :)

      Joo, on ollut niin ihanaa suurimmaksi osaksi vain olla ja lukea mitä mieli tekee! Ehtii nyt paljon paremmin, vaikka töitä ja tenttejä vielä onkin.

      Poista
  2. Blondi oli hieno. Seuraavaksi luen Putouksen samalta kirjailijalta, mutta en ihan vielä. Etenen hitaasti tiiliskivien kanssa joten koko ajan ei voi sellaista lukea, vaan tarvitsen selkeästi lyhyempiä tarinoita siihen väliin.

    Jaa, jaa, olisitkohan lukemassa seuraavaksi Vieras kartanossa -kirjaa... Se ainakin on kaunis kanneltaan ja tunnelmallinen tarinaltaan. Pinossa sinulla on näköjään myös Annat. Harmittaa, etten tajunnut niitä aikoinaan hankkia, kun painoksia oli vielä jäljellä. Ehkä niitä taas joku päivä painetaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin alkaa taas pikkuhiljaa tehdä mieli lisää Oatesin kirjoja. Sisareni, rakkaani on varmaan seuraava! Minäkin olen tosin hidas tiiliskivien kanssa. Tai no oikeastaan lyhyempienkin kirjojen kanssa. :D

      Vieraan kartanossa olen jo lukenut! Se oli ensimmäinen lukemani Waters ja ihastuin kovasti. Silmänkääntäjä ja Affinity olivat myös todella hyviä, ja Yövartio odottaa seuraavaksi lukuvuoroaan. :) Joten jokin toinen tiiliskivi on siis edelleen luvun alla, mutta se selviää sitten aikanaan!

      Kaikkia Annoja en kuitenkaan omista; alkupää ja loppupää puuttuvat. :( Pitäisikin hankkia ne hyllyyn! Huuto.netistä niitä on löytynyt yleensä ihan hyvin. :)

      Poista
  3. Mukavaa, että sait tutkielmasi valmiiksi ja vielä sopivin arvosanoin! Jatkoa seuraa. En voi nyt kommentoida lukemiasi kirjoja kun eivät kohdalleni ole osuneet, mutta jatkossa sitten. Harmi se sinun polvesi. Katsoitko viimeisen Akuutin? Siellä oli asiasta jotain. Ja tuohan on hyvä neuvo, että lukiessa jumppaa. Keväistä maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jatkoa seuraa taas pian!

      En katsonut Akuuttia, mutta onneksi tässä on piakkoin kontrolli lääkärissä, joten jospa sieltä selviäisi sitten mitä jatkossa. :) Pitää yrittää olla positiivisin mielin vaikka välillä meinaakin usko loppua.

      Lämpöistä maaliskuuta sinullekin!

      Poista
  4. Hyvin olet ehtinyt lukea vaikket tammikuussa kerennytkään. :) Ja onnea kanditutkielman valmistumisesta! :)

    Itselläni Blondi odottaa omassa kirjahyllyssä, mutta pelottaa tarttua siihen kun se on niin valtava järkäle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aletheia. :) Mukavaa, kun on saanut yhden urakan pois, niin voi sen sijaan keskittyä muihin asioihin.

      Järkäleet ovat minustakin aina niin kamalan pelottavia, mutta ei kai se auta kuin pakottaa itsensä aloittamaan :D

      Poista