23.3.2014

Donna Tartt: The Goldfinch


Caring too much for objects can destroy you. Only—if you care for a thing enough, it takes on a life of its own, doesn’t it? And isn’t the whole point of things—beautiful things—that they connect you to some larger beauty?

Varmaankin moni Donna Tarttin esikoiskirjasta Jumalat juhlivat öisin pitänyt on odottanut kirjailijan uutta romaania The Goldfinchiä kuin kuuta nousevaa – etenkin kun kirjailijalla tuntuu olevan tapana julkaista uusi kirja vain kerran vuosikymmenessä. Näiden kahden kirjan välissä ilmestyi Pieni ystävä, johon allekirjoittanut (ja tuntuu siltä, että moni muukin) oli kovin pettynyt. The Goldfinchiä, joka on vastikään suomennettu nimellä Tikli, on siis odotettu entistä ahneemmin. Voisiko se olla yhtä hyvä kuin Jumalat juhlivat öisin?

Kirja alkaa siitä, miten 13-vuotias newyorkilainen Theo Decker selviytyy kuin ihmeen kaupalla onnettomuudesta, jossa hänen äitinsä menehtyy. Theo menettää hänelle kaikista tärkeimmän ja läheisimmän ihmisen ja jo näin varhain hänen elämänsä muuttuu täysin. Theo sijoitetaan Park Avenuella asuvan entisen hyvän ystävänsä perheen luokse, mutta se on vain väliaikaista. Pian kuvioihin palaa pojan elämästä poistunut isä, joka vie hänet mukanaan Las Vegasiin. New Yorkiin jäävät Park Avenuen perhe, johon Theo oli juuri joten kuten sopeutumaisillaan, psykiatrit ja terapeutit sekä eräs antiikkiliike, sen omistaja ja punatukkainen tyttö.

Las Vegas on seuraava suuri käännekohta Theon elämässä. Se mitä Vegasissa tapahtuu, ei tällä kertaa pysy Vegasissa, vaan vaikuttaa Theon elämään vielä hänen aikuisuudessaankin. Mutta kaiken keskiössä, aina ja ikuisesti, on Carel Fabritiuksen vuonna 1654 maalaama teos The Goldfinch, pieni jalastaan kahlittu kultainen lintu. Se muistuttaa Theoa äidistään, se pitää hänet hengissä.

The Goldfinch on muutakin kuin kipeä kasvutarina, mutta siitä muusta en tohdi kirjoittaa. Sanotaanko niin, että Theon elämään mahtuu kaikenlaista, sekä hyvää että pahaa. The Goldfinch ei kuitenkaan ole kovin juonivetoinen kirja. Se on hidas, hieman rönsyileväkin, mutta silti osittain aikamoinen page-turner. Lukiessani halusin koko ajan tietää enemmän ja enemmän mitä Theolle tapahtuu, kuinka hänen lopulta käy, miten hän viettää elämänsä. Huomasin jo varhain ajattelevani, että The Goldfinch muistuttaa näiltä osin ja erityisesti tunnelmaltaan paljon Tarttin esikoista. Jo alussa olin myyty.

Theon henkilöhahmo luultavasti jakaa mielipiteitä. Minä pidin hänestä. En ehkä ihmisenä, mutta rakennettuna hahmona. Theo toimii uskottavasti ja loogisesti. Välillä samastuin häneen, mikä ei sinällään ollut hirveän kiva juttu, sillä myönsin samalla itselleni omat virheeni. No, joskus näinkin päin. Muutama muukin hahmo jäi minulle tarinasta hyvin mieleen. Osa heistä on varmaan tarkoituksella rakennettu etäisiksi, taustalle hiipuviksi, joilla ei lopulta ole väliä, mutta osasta kasvoi todella merkityksellisiä sekä Theolle että lukijalle.

Täytyy muuten myöntää, että kirjaa kuukausi takaperin aloittaessani pelkäsin, että se muistuttaa Siri Hustvedtin romaania Kaikki mitä rakastin. Hienostuneita ja intellektuelleja ihmisiä, taidehifistelyä. En tiedä mistä sain sellaisen ajatuksen päähäni, mutta onneksi pelko oli turha, sillä eihän tämä ollut sinne päinkään. The Goldfinchissä intertekstuaalisuutta luo pikemminkin kirjallisuus kuin taideteokset, mutta minkäänlaista hifistelyä ei ole luvassa.

The Goldfinch ei silti ole Se suuri elämääni muuttanut kirja. Se ei ole täydellinen. Tarinan paikoitellen junnaavan kerronnan vuoksi hieman väsähdin välillä. Loppu ei myöskään miellyttänyt minua. Tai toisaalta se miellytti, pidin sitä juuri oikeanlaisena, mutta viimeisen luvun pateettinen höpötys meni aivan ohi. Niin toivoin, että loppu olisi ollut nopea ja siisti, mutta monta sivua sitä kummallista mitä-ikinä-olikin... Ärsyttävää, se ei sopinut tarinaan ollenkaan! Kaikesta huolimatta The Goldfinch on minusta fiksujen lukuromaanien aatelia. En osaa sanoa yltääkö se samalle tasolle Jumalat juhlivat öisin kanssa, sillä olen lukenut sen jo niin monta vuotta sitten, että vertailu on hankalaa. Tunnelmaltaan ne ovat kuitenkin hyvin samantapaisia. Mutta Pienen ystävän The Goldfinch päihittää selvästi. 

Lopuksi täytyy vielä kehua kirjan ulkonäköä: kansi on häkellyttävän kaunis ja eläväisen näköinen! Kaunis se on myös sisältä. Selällään kirjaa ei kuitenkaan voinut lukea, painoa sillä on takuulla vähintään kilon verran. 

✩✩

Donna Tartt: The Goldfinch
Little, Brown and Company 2013, 771 s.

20 kommenttia :

  1. Hyvä arvio, kirjasta jota en ole lukenut.
    ***
    (Jumalat juhlivat öisin on hyvä kirja tai ei ole. Itse pidin kirjasta, vaikka en ole vieläkään vakuuttunut asiasta, vaikka olen blogannut.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke!

      Teiniminäni rakastui Jumalat juhlivat öisin -kirjaan, mutta en ole uskaltanut lukea sitä nyt noin kymmeneen vuoteen enää uudelleen. Hieman huolettaa, että en pitäisi siitä enää niin paljon, joten antaa taian vielä toistaiseksi säilyä. :)

      Poista
  2. Jonotan Turun ainoaa englanninkielistä kappaletta sijalla viisi, joten pääsen lukemaan tämän varmaan joskus puolen vuoden päästä. En rakastunut Jumalat juhlivat öisin -teokseen, mutta tykkäsin siitä enkä ole lukenut lainkaan Pientä ystävää. The Goldfinch ei ole siis minulle kirja, joka on pakko saada mahdollisimman pian luettavaksi, mutta toivon, että pitäisin kirjasta ainakin lähes niin paljon kuin Jumalista. Saa nähdä, miten sitten puolen vuoden päästä käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät tarinasta etkä koe sitä esimerkiksi pitkästyttävänä, kuten jotkut ovat pitäneet. Onhan kirja kyllä melkoinen järkäle ja mikseipä sitä olisi voinut vähän tiivistääkin...

      Poista
  3. Viime aikoina olen kuullut Donna Tartista paljonkin ja olen ollut hänen kirjoistaan hyvin kiinnostunut. Kertomasi vahvistaa saamaani kuvaa siitä, että tuo Jumalat juhlivat öisin olisi oikea paikka aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartt on ollut aika puhuttu kirjailija viimeisimpien kuukausien aikana. Hänen uusin kirjansa vaikuttaa olevan aina, eli kymmenen vuoden välein, melkoinen tapaus. :) Jumalista tosiaan kannattaa aloittaa, sitten hypätä suoraan tähän The Goldfinchiin. Pieni ystävä on minusta suoraan sanoen huono, joten se kannattaa lukea viimeisenä jos kiinnostaa.

      Poista
  4. Olipa mukava lukea mietteitäsi tästä kirjasta. Itse aloitin Tiklin muutama päivä sitten ja olen peräti sivulla 122 :). No, olen tässä lukenut ja ennen kaikkea puuhannut muutakin. Tähän mennessä olen tykännyt, mutta en mitenkään täysin hurahtanut.

    En lukenut Jumalia sitten teinivuosien uudestaan, mutta jotenkin vieraannuin siitä ja laitoin kirjan kiertoon. Olisi kyllä jännä lukea se uudestaan joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt toivoakseni olet ehtinyt jo pidemmälle! Minulle kirja oli kokonaisuudessaan hyvin raskassoutuinen, mutta lopulta palkitseva (vaikka ihan viimeisillä sivuilla niin jupisinkin) :)

      Minä taas löysin Jumalat kirpparilta ehkä vuosi sitten kun en aiemmin kirjaa omistanut, mutta en tosiaan ole tohtinut lukea sitä uudestaan. Ehkä vielä joskus?

      Poista
  5. Kirjoitit taas hirmu hienon arvion, joka oli ilo lukea. Ainakin nyt on nimittäin niin, että en Tikliä aio itse lukea. Olen lukenut molemmat edelliset Tarttin kirjat ja pitänyt niistä, mutta ainakaan vielä ei ole tullut palavaa halua lukea tämä uusin... Ehkä se johtuu ihan vain siitä, että on niin paljon muita kirjoja mielessä nyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja! Minullakin kesti jonkin aikaa, että tuli oikeasti sellainen fiilis, että nyt voisin lukea tämän kirjan. Ostin kirjan jo joulukuussa, joten pari kuukauttahan tässä meni oikean hetken löytämiseen. :) Onneksi kirjat osaavat odottaa kiltisti!

      Poista
  6. Hei Laura
    Voitit arvonnastani Pelon Jokapäiväisen elämämme.
    Laita nimi- ja osoitetiedot maimalaak@gmail.com niin voin lähettää kirjan sinulle.

    Onnittelut.

    Tikli on kirjaston varauslistalla. Odotan kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mahtavaa! Minäpä laitan sinulle Mai heti sähköpostia. :)

      Kiva kuulla, että Tikli on tulossa sinulle jossain vaiheessa. Toivottavasti pidät siitä!

      Poista
  7. Minulla tämä jo odottaa luettavien pitkässä rivissä, mutta aion ennen kesän tuloa kyllä päästä käsiksi :) Kiva kuulla, ettei luvassa ole mitään kauhean intellektuellia taidehifistelyä tms, koska jotenkin en nyt vain jaksa sellaista kirjoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että tämä kirja on sinulla vielä edessä! Juu ei, onneksi taidehifistely osoittautui vain ennakko-oletukseksi. Taidetta ja taidepiirejä kirjassa toki on, mutta ei missään nimessä liiaksi asti. :)

      Poista
  8. Kiinnostava arvio! Olen kirjaa käsissäni pyöritellyt töissä, mutta toistaiseksi antanut vielä olla. Jumalat juhlivat öisin oli tosi hyvä ja Pieni ystävä odottaa lukemattomana hyllyssä. Ehkä luen sen ensin ja sitten kokeilen jossain välissä tätä. Ehkä kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin pyörtyä, kun näin Tiklin tänään kirjakaupassa. Se oli vielä järkäleempi kuin tämä alkuperäiskielinen! Hyvää käsitreeniä selällään lukiessa :)

      Kesäkirjaksi tämä olisi varmasti ihan mahtava, kunnon tiiliskivi, josta on sitten paremmin aikaa nauttia. Mutta jos luet ensin Pienen ystävän, älä säikähdä, jos petyt siihen. Tämä kun on taas jo sitä Jumalien tasoa!

      Poista
  9. Totta, kansi on huikea! Niin elävä, niin kuin lintu kohta lennähtäisi siitä ulos! =D Luin myös tämän juuri, upea kirja, minäkään en Pienestä ystävästä niin välittänyt, mutta onneksi tämä oli taas oikein hieno lukukokemus! Minustakin loppu oli ehkä turhan pitkitetty, ja muutenkin, pidin Theon nuoruusvuosista enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nuori Theo oli kiinnostavampi kuin aikuinen Theo. Miksiköhän minä niin tykkään lapsikertojista?

      Onko suomennoksessa linnun kohdalla jotain kiiltävää paperia? Tai jotain? :D Hypistelin nimittäin suomennosta tänään kirjakaupassa ja olin tuntevinani linnun olevan jotenkin erilainen ja taisi se vähän kiiltääkin. En viitsinyt jäädä sen kummemmin sitä tutkimaan. Tässä alkukielisessä kansipaperi on kauttaaltaan ihan mattaa ja no, ihan vain paperia.

      Poista
  10. Mainiota, että eksyin lukemaan arviosi. Tikli odottaa kesäkirjapinossa, mutta taideteeman vuoksi olen suhtautunut kirjaan hieman ennakkoluuloisesti. Juuri sain luettua Hustvedtin Kaikki mitä rakastin ja voin vain todeta, että kuvataide ei ole minun juttuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalontoveri! Kaikki mitä rakastin ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin kuvittelin ja pelkäsin tosiaan ihan samaa Tiklin kohdalla, mutta onneksi se ei ollut yhtään samantyylinen lähinnä vain taidemaailman ympärillä pyörivä teos. Tikli on kyllä niin hieno, toivottavasti pidät!

      Poista